AfterDawn: IT-alan uutiset

Google Chrome 2.0 jo testattavana

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 10.1.2009 14:54 Kommentteja (5)

Google Chrome 2.0 jo testattavana Viime vuonna ilmaantuneen Googlen Chrome-selaimen kehitys jatkuu vauhdikkaana, kun joulukuussa Beta-leiman hylänneestä selaimesta on julkaistu ensimmäinen 2.0-versionumeroa kantava testiversio.
Bugien ja muiden ongelmien korjaamisen ohella Chromen ominaisuuslista on 2.0-version myötä kasvamassa useilla uusilla ominaisuuksilla. Tärkein uudistus monille perussurffaajille on lomakkeihin syötettyjen tietojen muistaminen, jolloin esim. omaa sähköpostiosoitetta ei tarvitse aina kirjoittaa erilaisiin rekisteröitymislomakkeisiin, vaan selain osaa jatkossa tarjota sopivia vaihtoehtoja aiempien tekstisyöttöjen perusteella.

Virittelijöitä kiinnostanee puolestaan eniten Greasemonkey-skriptien tuki, joka tosin ei ole vielä tuettujen ominaisuuksien osalta täydellinen. Greasemonkey-skriptien avulla ihmiset voivat muokata web-sivujen ulkoasua ja toiminnallisuutta paremmin omia tarpeita vastaaviksi. Greasemonkey-skripteillä onnistuu myös mainosten piilottaminen, mutta Adblock-laajennuksen korvaajaksi se ei ainakaan perussurffaajan osalta kelpaa.

Muita uutuuksia ovat koko sivun zoom-toiminto (Ctrl++ ja Ctrl+-), enemmän säätöoptioita automaattiseen oikolukuun (mm. kielen vaihto oikealla hiirennapilla), hiiren keskimmäisellä napilla toimiva Autoscroll-ominaisuus, välilehtien siirtämiseen liittyvä lisätoiminnot (esim. raahaus ruudun yläreunaan maksimoi välilehden koon) ja tuki profiileille, joiden avulla samaa selainta on helpompi käyttää erilaisilla asetuksilla (kaikilla on profiileilla omat kirjainmerkit, evästeet jne.).

Testiversion kokeilusta kiinnostuneet voivat kokeilla uutuutta vaihtamalla nykyisen Stable-päivityskanavan Developer preview -kanavaksi. Kyseinen operaatio onnistuu Google Chrome Channel Changer -ohjelmalla. Tämän jälkeen selaimen päivittäminen pitäisi tuoda käytettäväksi uuden 2.0-version.

Googlella ei ole mitään virallisia aikatauluja Chromen päivitysten osalta, joten vakaan 2.0-version julkaisusta ei ole kerrottu julkaisupäivämääriä. Nykyisen kehitystahdin mukaan arvioiden vakaa 2.0-versio nähtäneen kuluttajien tietokoneilla parin kuukauden sisällä.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

110.1.2009 17:01
hentriz
Inactive

Google Chromea näköjään kehitetään aika vauhdilla, toisin kuin muita Googlen palveluita. Silti Google-tilin palveluita käytän laajasti, ei ne betat ole minua haitanneet paljon :-)

210.1.2009 17:13

Olen ainakin ihan tyytyväinen tähän Chromeen. Kelpaa mainiosti normaaliin käyttöön ja on todella nopea ja kevyt.

311.1.2009 2:35

Google on kyllä yksinkertaisesti kaikilta osaalueiltaansa hyvä! Kaikki sen tuottamat ilmaispalvelutkin on aivan täydellisiä! Voisi vaikka kokeilla jossain vaiheessa tätä Chrome selaintakin FireFoxin tilalle(?)

411.1.2009 10:19

Minun BETA-versioni kaatuili ja herjasi vielä vaikka useamman kerran uudelleen asensin. Toivottavasti tämä olisi poositiivinen kokemus.

512.1.2009 0:01

Hyvin tuntuu tämä 2 toimivan.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
1 kommentti
Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä (18.7.2018 16:33)
Euroopan komission on määrännyt Googlelle 4,34 miljardin euron sakon yhtiön hakukoneen määräävää markkina-asemaa vahvistavien laittomien käytäntöjen vuoksi. Käytännössä kyse on siitä, että Google ....
Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita (18.7.2018 06:48)
Spotify on tehnyt Android- ja iOS-sovelluksiinsa viimeisten viikkojen aikana pienen muutoksen, mutta se helpottaa monen kuuntelijan elämää ratkaisevasti. Ainakin arjessa on yksi ensimmäisen ....
Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää (18.7.2018 06:30)
Seuraavien sukupolvien VR-lasien käyttömukavuus voi olla täysin toista luokkaa kuin nykyään, sillä VirtualLink-konsortio on esitellyt uuden USB-C-liitäntään pohjautuvan standardin, joka mahdollistaa ....
OnePlus 6:n kamera saa kehuja – Tarkennus on tarkka ja nopea OnePlus 6:n kamera saa kehuja – Tarkennus on tarkka ja nopea (17.7.2018 18:11)
Elisalla ja Telialla huippumyynteihin yltänyt OnePlus 6 saa suitsutusta valokuvaukseen erikoistuneelta DxO Labsilta. Puhelimen kamera saavutti DxOMark-testissä komeat 96 pistettä. OnePlussan ....
1 kommentti

Uutisarkisto