AfterDawn logo

CES 2009: Vizio ja Memorex esittelivät 199 dollarin Blu-ray-soittimia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

CES-messujen anti Blu-ray-soittimien osalta on ollut positiivinen yllätys ainakin soittimien tarjoamien ominaisuuksien osalta, sillä BD-Livestä on vihdoinkin tullut vakio-ominaisuus soittimiin.

Monet valmistajat ovat kuitenkin jättäneet kertomatta uutuussoittimiensa suositushinnat, mutta Vizio kertoi suoraan, että sen uusi VBR100-soitin tulee myyntiin huhtikuussa 199 dollarin suositushinnalla.

VBR100 sisältää tavallista kuluttajaa ajatellen kaiken oleellisen. Laite on BD-Live-yhteensopiva, se toistaa sekä DTS-HD Master Audio- että Dolby TrueHD -ääniraitoja ja laitteesta löytyy analogiset 7.1 -ulostulot audiolle. Blu-ray-levyjen lisäksi laite toistaa luonnollisesti DVD-elokuvat ja CD-levyt.


Videoliitäntöinä laitteessa on HDMI-, komponentti- ja komposiitti-ulostulot.

Edullista BD-Live-yhteensopivaa soitinta CES-messuilla on esitellyt myös Memorex, jonka MVBD-2520-soittimen suositushinnaksi on kerrottu 199,99 dollaria. Laite on näillä näkymin tulossa myyntiin alkukesästä.

Memorexin lehdistötiedotteen mukaan MVBD-2520 toistaa Blu-ray-elokuvien lisäksi mm. MPEG-4 AVC (H.264)-, VC-1-, VCD-, SVCD-, JPEG-, WMA- ja MP3-tiedostoja. Ethernet-liitännän lisäksi laitteesta löytyy SD-muistikortinlukija ja USB-portti ulkoisia muistilaitteita varten.

Liitäntöjen osalta laite tarjoaa HDMI-, S-video-, komposiitti- ja komponentti-ulostuloja videolle. Audion puolelta löytyy puolestaan 2xRCA analogiselle stereoaudiolle sekä digitaalinen Toslink- ja RCA-ulostulo.

Kumpikaan valmistaja ei ole toistaiseksi kertonut, että nähdäänkö uusia soittimia Yhdysvaltojen lisäksi myös muissa maissa.



Vizio VBR100

1 KOMMENTTI

anttipng1/1

Kunpa Suomesta saisi vielä samaan hintaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT