AfterDawn: IT-alan uutiset

RIAA:n suunnittelema valvonta tulee kalliiksi pienille internet-operaattoreille

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 24.12.2008 13:43 Kommentteja (5)

RIAA:n suunnittelema valvonta tulee kalliiksi pienille internet-operaattoreille Kerroimme viime viikolla, kuinka ääniteteollisuuden etuja puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) muuttaa toimintaansa, jonka seurauksena järjestö vähentää oikeusjuttujen nostamista ja keskittyy kuluttajien varoittamiseen internet-operaattoreiden avulla.
RIAA:n suunnitelmat ovat herättäneet runsaasti keskustelua mm. oikeusturvan osalta, sillä pahimmassa tapauksessa virheelliset ilmoitukset voisivat johtaa siihen, että kuluttajan internet-yhteys suljetaan, vaikka hän ei olisi harrastanut tekijänoikeudella suojattujen musiikkitiedostojen luvatonta jakelua.

Asiassa on myös toinen iso ongelmakohta, joka liittyy internet-operaattoreiden taloudellisiin asioihin. RIAA:lta saatujen varoitusten ohjaaminen asiakkaille ei nimittäin onnistu automaattisesti, jonka takia varoitusten ohjaaminen oikealle asiakkaalle tuo ylimääräisiä kuluja internet-operaattoreille.

Louisianassa toimivan pienen Bayou Internet and Communications -operaattorin (BIC) omistaja Jerry Scroggin on jo aiemmin jättänyt RIAA:n lähettämät viestit käsittelemättä, koska pienellä internet-operaattorilla ei yksinkertaisesti ole varoja viestien uudelleenohjaamiseen. Scrogginin mukaan BIC tulee käsittelemään RIAA:n lähettämät viestit, jos RIAA suostuu maksamaan käsittelystä tulevat kulut. Toistaiseksi RIAA ei ole kuitenkaan suostunut maksamaan mitään, joten BIC ei ole myöskään ohjannut viestejä eteenpäin, sillä pienellä operaattorilla ei ole varaa käyttää resurssejaan viestien ohjaamiseen.

Scroggin ymmärtää, että levy-yhtiöille on tärkeää suojella tekijänoikeuksiaan, mutta nykyisellään pienillä operaattoreilla ei ole mahdollisuuksia juuri selvitellä sitä, ketkä heidän asiakkaistaan ovat syyllistyneet musiikkitiedostojen luvattomaan nettijakeluun.

Operaattoreiden kiinnostus asiaan saattaa kuitenkin muuttua, jos tekijänoikeusjärjestöjen lähettämien viestien ohjaamisesta tehdään lain avulla pakollinen toimi. Muussa tapauksessa on selvää, etteivät kaikki Yhdysvalloissa internet-operaattorit tule toimittamaan tekijänoikeusjärjestöjen lähettämien viestejä oikealle vastaanottajalle, koska taloudellisesti kyseinen toiminta ei ole operaattoreille kovin kannattavaa, eikä RIAA halua todennäköisesti korvata operaattoreille näiden tekemää ylimääräistä työtä.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

124.12.2008 17:09

vähä huteraa ja höpöhommaa tuo riaan toiminta ei siitä oikee näytä tulevan mitää uskottavuus menee

224.12.2008 20:51

Tulee RIAA:lle liian kalliiksi haastaa viattomia ihmisiä oikeuteen jatkuvasti joten yrittävät sysätä vastuun ja kulut operaattoreille. Luulis operaattorien viimeistään tässä vaiheessa pistävän vastaan mutta epäilen silti et vähintään puolet operaattoreista ei väitä vastaan vaikka saavatki lisää töitä ja lisää kuluja.

324.12.2008 23:12

Riia ei halua maksaa palveluista mutta edellyttää sitä verkoista laataavilta ihmisiltä.

424.12.2008 23:33

Lainaus:
Scrogginin mukaan BIC tulee käsittelemään RIAA:n lähettämät viestit, jos RIAA suostuu maksamaan käsittelystä tulevat kulut.
Jos muutkin operaattorit keksisi ryhtyä vaatimaan samaa, riaan idea varmasti painuisi takaisin pöytälaatikkoon hyvinkin pian.

525.12.2008 23:58
berethiel
Inactive

Operaattorithan voisivat ruveta vaatimaan rahaa tekijänoikeusjärjestöiltä, kun saavat mainostaa verkossa omia tuotteitaan.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

YouTube Gaming -sovelluksen kehitys loppuu – Täältä löydät pelivideot jatkossa YouTube Gaming -sovelluksen kehitys loppuu – Täältä löydät pelivideot jatkossa (19.9.2018 08:16)
YouTube lähti pelivideoihin mukaan hieman myöhässä, minkä takia Twitch on päässyt kasvamaan nykyiseen kokoluokkaansa videopalveluna. YouTube on yrittänyt kampittaa Twitchiä omalla YouTube Gaming ....
Firefox hyppäsi virtuaaliseen todellisuuteen – Lataa Firefox Reality Firefox hyppäsi virtuaaliseen todellisuuteen – Lataa Firefox Reality (19.9.2018 08:02)
Jos tykkäät käyttää Firefoxia tietokoneella ja puhelimessa, niin enää ei ole syytä olla käyttämättä sitä myös virtuaalilaseilla. Mozilla on nimittäin julkaissut Firefox Reality -nimisen verkkoselaimen, ....
Amazon aikoo tuoda ääniavustajansa mikroaaltouuniin ja autoon Amazon aikoo tuoda ääniavustajansa mikroaaltouuniin ja autoon (18.9.2018 20:15)
Amazonia ei tunneta teknologiayhtiönä, mutta se silti toimi ääniavustajien ja älykaiuttimien pioneerina. Nyt biljoonan dollarin verkkokauppajätti työstää ainakin kahdeksaa Alexalla varustettua laitetta. ....
Googlen Family Link antaa vanhemmille avaimet teinien puhelimiin Googlen Family Link antaa vanhemmille avaimet teinien puhelimiin (18.9.2018 19:50)
Google julkisti perheiden välisiä älypuhelinkuvioita helpottavan Family Link -hubin viime vuoden puolella. Erityisen käytännöllinen ominaisuus on EU:n tietosuojadirektiivin eli GGDPR:n jälkimainingeissa. ....
Samsungin älypuhelimiin lisää mullistuksia: J-sarja saa kirveestä, Galaxy M tilalle Samsungin älypuhelimiin lisää mullistuksia: J-sarja saa kirveestä, Galaxy M tilalle (18.9.2018 18:55)
Samsung on vuosien saatossa ollut yhdessä Applen kanssa älypuhelinmarkkinoiden stabilointiaines. Korealaisyhtiöltä on voinut vuosi toisensa jälkeen odottaa samaa kaavaa, jolla menestystä onkin ....

Uutisarkisto