AfterDawn logo

Pirates of the Amazon olikin parodiaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Aiemmin tällä viikolla Firefox-selaimelle julkaistiin Pirates of the Amazon -nimellä kulkeva selainlaajennos, jonka avulla Amazon-verkkokaupan tuotteita pystyi lataamaan suoraan The Pirate Bayn (TPB) kautta.

Amazon-verkkokauppaa uusi selainlaajennos ei miellyttänyt, joten yritys lähetti poistopyynnön selainlaajennoksen tekijöille. Selainlaajennoksen tehneet Hollannissa asuvat opiskelijat poistivatkin ohjelman pian sivustoltaan, ja kertoivat samalla, että Pirates of the Amazon oli vain apukeino taiteellisessa parodiassa, jonka avulla tutkittiin mm. nykyisen mediakulttuurin ongelmia.

Pirates of the Amazon oli siis osa opiskelijoiden mediasuunnittelun kurssilla suoritettavaa harjoitustyötä ja ohjelman tekijät olivat erittäin yllättyneitä siitä, kuinka paljon huomiota ohjelma sai ja kuinka erilaisia reaktioita se herätti ihmisten mielissä. Yksi ohjelman toteuttamisessa mukana olleista opiskelijoista ihmetteli sitä, mikseivät useimmat ihmiset nähneet asiaa absurdina vitsinä, joksi se oli tarkoitettu.


Kyseistä kurssia Rotterdamin Piet Zwart -instituutissa pyörittävä Florian Cramer sanoi ohjelman olevan täysin laillinen tekele, sillä se vain yhdistää kaksi eri web-palvelua keskenään. Cramer on huolissaan siitä, että opiskelijoiden pitää sensuroida harjoitustöitään vain sen takia, että nämä harjoitustyöt kyseenalaistavat tietyt näkemykset, joita ihmisillä on.

Vaikka kyseistä selainlaajennosta ei voi enää ladata sen virallisilta sivuilta, löytyy kyseinen selainlaajennos vielä ainakin TorrentFreakin sivustolta.

3 KOMMENTTIA

OneMember1/3

Siisti koulutyö =) Tuohon verrattuna oli aika puuta ne aiheet mitä itse on vääntänyt koulunpenkillä...

riiali2/3

no ainakin toi lisäosa toimii erittäin hyvin =)

Phoenix433/3

ihan kivan mylläkän saivat aikaan :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT