AfterDawn logo

Testissä DRM-vapaa Meteli.net Downloads -nettimusiikkikauppa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Suomessa DRM-vapaiden musiikkilatauspalveluiden määrä ei ole valtaisa, joten musiikkitietopalveluna ja yhteisösivustona tunnetun Meteli.net-sivuston uusi Downloads-nimellä kulkeva MP3-musiikkikauppa tuo aiemmin tänä vuonna avatun The Groundin ohella selvää piristystä Suomen DRM-vapaiden musiikkilatauspalveluiden markkinoille.

The Groundin tapaan Meteli.netin Downloads myy kuluttajille ainoastaan DRM-vapaita MP3-kappaleita, joten kuluttajien ei tarvitse ostoksia tehdessä murehtia ostettujen kappaleiden yhteensopivuudesta. Valitettavasti DRM-vapaiden musiikkikauppojen tarjonta ei Suomessa vastaa DRM-suojattujen kauppapaikkojen tarjontaa, sillä neljästä suurimmasta levy-yhtiöstä vain EMI myy musiikkiaan Suomessa DRM-vapaana. Suurten levy-yhtiöiden puuttumisen vastapainoksi Downloads tarjoaa musiikkia kuitenkin monelta pienemmältä kotimaiselta levy-yhtiöltä, jonka lisäksi mukana on myös muita ulkomaisia levy-yhtiöitä, kuten Edel ja The Orchard, joiden myötä Downloadista pitäisi löytyä noin 1,9 miljoonaa musiikkikappaletta.


Pop- ja rock-musiikin ohella palvelusta voi ostaa esim. jazzia ja klassista, joten kaupan kohderyhmää ei ole rajoitettu tarjonnan voimalla. Genren ohella musiikkia voi etsiä mm. julkaisuvuoden, artistin kotimaan ja erilaisten top-listojen avulla. Yksittäisten kappaleiden hinnat ovat yleensä 1,29 euron luokkaa, mutta kappaleita kannattaa ostaa kerralla enemmän, sillä jokaisesta tilauksesta peritään 0,50 euron toimitusmaksu. Albumeiden hinnat vaihtelevat 2,29-15,49 euron välimaastossa, jolloin yksittäisten kappaleiden hinta saattaa pudota jopa 0,46 euroon per kappale. Joidenkin albumeiden kohdalla yksittäisten kappaleiden hinta tosin pompsahtaa ylöspäin, mutta tämä "ominaisuus" johtuu todennäköisesti siitä, että kauppa on vielä beta-vaiheessa.

Ostoksien maksaminen onnistuu Visaa, Visa Electronia tai Mastercardia käyttämällä sekä Nordean ja Sammon -verkkomaksulla. Osuuspankin verkkomaksu on tarkoitus lisätä maksuvaihtoehdoksi lähiaikoina. Maksua vastaan kuluttaja saa itselleen yleensä joko 192 kbit/s tai 320 kbit/s bitratella varustettuja MP3-tiedostoja. Meteli.netin antamien tietojen mukaan joissain kappaleissa käytetään digitaalista vesileimaa, jonka seurauksena kyseisen kappaleen luvaton levittäjä voidaan mahdollisesti jäljittää.

Monista muista DRM-vapaista musiikkilatauspalveluista poiketen Downloads mahdollistaa ostettujen kappaleiden lataamisen useamman kerran. Täten esim. kiintolevyn hajoaminen ei välttämättä aiheuta enää pysyviä taloudellisia menetyksiä musiikkikappaleiden häviämisen muodossa. Yleensä ostetun kappaleen saa ladata itselleen kolmesti vuoden aikana, mutta rajoitukset riippuvat levy-yhtiöistä, joten käytäntö vaihtelee eri artistien kohdalla.

Kappaleista voi kuunnella lyhyen näytteen ennen ostamista, jos internet-selaimen kaveriksi on asennettu Flash-selainlaajennos. Kaupan toimivuus taataan sekä Mozilla Firefoxilla että Internet Explorerin versioilla 6 ja 7, joten kaupan pitäisi toimia Windows-, Linux- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmien kanssa.


Testiostoksen kohteeksi valitsin jälleen Violet Hill (Album Version) -kappaleen Coldplayn viimeisimmältä Viva La Vida Or Death And All His Friends -albumilta. Suosituksista poiketen suoritin ostosretken Googlen Chrome-selaimella ilman ongelmia. Kappaleiden lisääminen ostoskoriin onnistuu helposti ja myös kassalle siirtyminen on vaivatonta. Kappaleita voi ostaa ilman rekisteröitymistä tai vaihtoehtoisesti kuluttaja voi käyttää olemassa olevia Meteli.net-sivuston käyttäjätunnuksia tai tarvittaessa luoda uuden tunnuksen.

Ilman rekisteröitymistä ostoksia tekeviltä kuluttajilta kysytään nimeä ja sähköpostiosoitetta, jonne lähetetään myös kuitti ostoksista. Kuitissa olevien tietojen perusteella onnistuu myös tarvittaessa aiemmin mainittu uudelleenlataus. Ostokset tarjontaa kuluttajalle oletuksena .zip-tiedostona, jossa musiikkikappaleiden lisäksi tulee mukana JPEG-muodossa oleva kappaleen tai levyn kansikuva. Kansikuvan ja musiikkikappaleet voi tarvittaessa ladata myös yksittäisinä pakkaamattomina tiedostoina.

Tietokoneen kiintolevylle siirtynyt kappale oli 320 kbps 44.1kHz stereo -muodossa ja pakkaus oli suoritettu LAME-ohjelman 3.97-versiolla. Kappaleen tiedot löytyivät sekä ID3v1- että ID3v2-tagista. Näihin tietoihin oli talletettu kappaleen nimi, esittäjä, julkaisuvuosi, genre ja kappaleen säveltäjät. Heksaeditorilla tehty ruumiinavaus tiedostolle paljasti, ettei maksajan tietoja ole tallennettu ainakaan tekstimuodossa ostettuihin kappaleisiin, joten mahdollinen vesileimaus on suoritettu toisella tavalla.

The Groundin tapaan Meteli.net Downloads on erinomaisesti toimiva latauskauppa, jota voi suositella lämpimästi MP3-kappaleiden ostoa harkitseville henkilöille. Ainoa isompi puute on Sonyn, Warnerin ja Universalin hallinnoiman musiikin poissaolo, mutta siltä osin syyttävä sormi on osoitettava kyseisiä levy-yhtiöitä kohti.

9 KOMMENTTIA

Scorpio861/9

Lainaus:

Meteli.netin antamien tietojen mukaan joissain kappaleissa käytetään digitaalista vesileimaa, jonka seurauksena kyseisen kappaleen luvaton levittäjä voidaan mahdollisesti jäljittää.


Näinhän sen homman pitäis toimia. Turha rasittaa kuluttajia turhilla DRM-härpäkkeillä kun asia voidaan noinkin simppelisti ratkasta.

Mitä taas kotikopiointiin omaan ja ehkä kaverin käyttöön tulee niin tallennusmedioistahan maksetaan ylimäärästä justiinsa sitä varten.

Vielä kun saisivat tulonjaon artistien ja levy-yhtiöitten välillä kuntoon..

apeisa2/9

Erittäin tervetullut puoti, ja toivottavasti näin ison pelurin tulo markkinoille pelkästään DRM-vapaan musiikin kaupalla luo lisää painetta levy-yhtiöiden suuntaan. Kirjoittelin aiheesta myös blogiini, jos jotakuta kiinnostaa.

-Antti / The Ground

TemeTee3/9

Lainaus:

Yksittäisten kappaleiden hinnat ovat yleensä 1,29 euron luokkaa, mutta kappaleita kannattaa ostaa kerralla enemmän, sillä jokaisesta tilauksesta peritään 0,50 euron toimitusmaksu.

Toimitusmaksu?! Voi jumalauta!

Pihlis124/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TemeTee:

Lainaus:

Yksittäisten kappaleiden hinnat ovat yleensä 1,29 euron luokkaa, mutta kappaleita kannattaa ostaa kerralla enemmän, sillä jokaisesta tilauksesta peritään 0,50 euron toimitusmaksu.

Toimitusmaksu?! Voi jumalauta!

Melkein yhtä kallis kun tuo kommenttisi :)

Mieluusti pistän tuollaisen summan ihan puhtaasti siitä ilosta että saadaan vastaavia palveluita lisää tähän maahan.

Joogamous5/9

Lainaus:

TemeTee (Senior Member) 2.12.2008 8:16

Lainaus:

Yksittäisten kappaleiden hinnat ovat yleensä 1,29 euron luokkaa, mutta kappaleita kannattaa ostaa kerralla enemmän, sillä jokaisesta tilauksesta peritään 0,50 euron toimitusmaksu.


Toimitusmaksu?! Voi jumalauta!


Toimitusmaksu on pankkien vaatima lisämaksu, ei suinkaan Meteli.netin riistolisä. Luuleeko joku ihan oikeasti että me haluaisimme myydä samaan hintaan (tai kalliimmalla) kuin kilpailijat, jos vain olisi mahdollista myydä halvemmalla?

Itsehän myisin musiikin reilusti alle euron kappalehintaan, mutta tällä hetkellä se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, ainakaan jos tuota kauppaa halutaan pitää auki jatkossakin. Syyttävän sormen ja voimasanat kannattaa suunnata kollektiivisesti levy-yhtiöiden, Teoston, pankkien ja muiden välistävetäjien suuntaan.

Terveisin,
JukkaK, olen töissä Meteli.netissä, yllä esitetty mielipide on kuitenkin omani.

Joogamous6/9

Lainaus:

Lainaus:

Yksittäisten kappaleiden hinnat ovat yleensä 1,29 euron luokkaa, mutta kappaleita kannattaa ostaa kerralla enemmän, sillä jokaisesta tilauksesta peritään 0,50 euron toimitusmaksu.

Toimitusmaksu?! Voi jumalauta!


Vielä lisäksi Meteli.netin virallinen kanta: "mielummin lisämaksut näin, kuin että sulloisimme kaikki lisäkulut musiikin hintoihin, joka nostaisi yksittäisen kappaleen ja/tai levyn hintaa vielä lisää".

TemeTee7/9

Ahaa! Ymmärsin että tämä vastaisi niinkuin postin toimitusmaksuja :D Tietysti se voisikin kattaa serverit ja yhteydet, mutta asia olikin näin :P Asia selvä.

dRD8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joogamous:

Lainaus:

TemeTee (Senior Member) 2.12.2008 8:16

Lainaus:

Yksittäisten kappaleiden hinnat ovat yleensä 1,29 euron luokkaa, mutta kappaleita kannattaa ostaa kerralla enemmän, sillä jokaisesta tilauksesta peritään 0,50 euron toimitusmaksu.


Toimitusmaksu?! Voi jumalauta!


Toimitusmaksu on pankkien vaatima lisämaksu, ei suinkaan Meteli.netin riistolisä

Vinkki: kannattaa kertoa suoraan jo maksun nimessä mikä se on, jengi arvostaa yleensä suoraa puhetta. Monet p*skamaiset päätökset, maksut, jne muuttuvat paljon hyväksyttävimmiksi kun kertoo asiat miten ne ovat :-) Tullut huomattua aika usein tätä sivustoakin "paimennettaessa".

Joogamous9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Vinkki: kannattaa kertoa suoraan jo maksun nimessä mikä se on, jengi arvostaa yleensä suoraa puhetta. Monet p*skamaiset päätökset, maksut, jne muuttuvat paljon hyväksyttävimmiksi kun kertoo asiat miten ne ovat :-)

Ihan hyvä idea, pitää lisätä "tekniikan poikien" todo-listalle. Muistaakseni asiasta on mainittu jossain FAQ/Ohjeiden syövereissä, mutta pitäisi varmaan lisätä maininta myös maksamisen yhteyteen.
Kaikki rakentava kritiikki otetaan mielellään vastaan jatkossakin.

Kiitos vielä toimittajalle hyvästä jutusta, oli mukava huomata että osataan ottaa huomioon palvelun tuoreus ja ennen kaikkea antaa tilaa parantaa.

JukkaK / Meteli.net

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT