AfterDawn logo

Verkkokaupat voittavat jouluna

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
10 kommenttia

Joululahjoja metsästetään nykyään yhä useammin internetistä niin hakukoneiden kuin hintavertailusivustojenkin kautta - ainakin muualla kuin Suomessa.

Verkkokaupparatkaisuja tarjoava Soprano kertoo lehdistötiedotteessaan Tanskassa julkaistavan BizReportin tutkimuksesta, jonka mukaan yli puolet yhdysvaltalaisista kuluttajista käyttää hakukoneita halvempien tuotteiden etsimiseen. Hintavertailusivustoille oli tutkimukseen osallistuneista eksynyt noin joka kolmas.

Iso-Britanniassa luvut ovat vieläkin järisyttävämpiä - saarivaltiossa jopa 60 prosenttia kuluttajista on suunnitellut tekevänsä ainakin osan jouluostoksistaan verkossa. Myöntävästi vastanneista jopa 77 prosenttia aikoo tehdä joululahjaostoksistaan joko kaikki tai ainakin puolet verkossa. Luvut perustuvat Lontoossa toimivan, brittiläisten käyttäytymistä tutkivan, IMRG:n tilastoihin.

Synkkenevän taloustilanteen ja uusien kuluttajaryhmien (yli 40-vuotiaat) uskotaan kasvattavan verkkokauppojen suosiota vielä entisestään. Verkossa valikoima on helpommin saatavilla ja hinnat paremmin vertailtavissa. Viime aikoina yli 40-vuotiaiden kiinnostus verkkokauppoja kohtaan on kasvanut. Trendin odotetaan rantautuvan hiljalleen myös Suomeen.

"Suomessa verkkokaupan joulumyyntiä ei ole vielä erikseen tilastoitu, mutta joulun ajan verkkokauppa maassamme kasvaa samaa kansainvälistä vauhtia. Edellisenä vuonna Forrester Research -tutkimuslaitos arvioi joulukaupan verkko-ostamisen kasvavan 58 prosenttia ja suomalaisten ostavan joululahjoja keskimäärin 400 eurolla", Soprano Oyj:n verkkokaupppa-asiantuntija Riitta Auvinen kertoo yrityksen lehdistötiedotteessa.

Tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista 16-74-vuotiaista internetin käyttäjistä joka kolmas on ostanut verkosta viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana. Aktiivisinta verkkokaupoissa asiointi on ollut 20-39-vuotiaiden keskuudessa. Heistä viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana verkko-ostoksia on tehnyt noin puolet.

"Nyt jos koskaan pitäisi suomalaista tarjontaa olla verkossa enemmän. Arviolta neljännes suomalaisista euroista valuu ulkomaille. Talouden kasvun pysähtyessä suomalaisilla kuluttajilla olisi varmasti intoa ostaa kotimaisesta verkkokaupasta ulkomaisen toimijan sijaan. Nyt tarvitaan ripeää toimintaa, jotta saadaan joulukauppa vahvistamaan meidän kaikkien tulevaisuuden näkymiä", Auvinen teroittaa.

Muistathan, että tuoreimmat hintatiedot pukin kontin täytteille löydät AfterDawnin laitevertailusivuilta!

10 KOMMENTTIA

Divisor1/10

Ei nyt mikään ihme mielestäni. Kaikki siirtyy aikanaan verkkoon (ainakin melkeen kaikki).

nqau2/10

Ei ole kotimaisilla hirveästi mahdollisuuksia jos ei hintoja saada alas. Jos jokin maksaa toisaalla vähemmän sieltä tilauskin tulee. Valitettavasti kotimaiset eivät voi kilpailla oikein millään, suuremman hinnan oikeutuksena voisi olla nopea toimitus tai halvat postikulut, mutta valitettavasti molemmat on ulkomailta niin pieniä ettei niillä ole merkitystä. Tämä taas johtuu tukkureista itsestään, mutta itsepähän kärsivät.

Juhoman3/10

Suomalaisissa verkkokaupoissa suurimpana ongelmana henkilökohtaisesti olen kokenut suuret postituskulut. Erittäin suurelta osin tämä toki on tehottoman, käytännössä monopoliasemassa olevan, Itellan eikä verkkokauppojen syytä. Usein kuitenkin verkkokaupat lisäävät naurettavan suuria "käsittelykustannuksia" postituskuluihin, jotka selviävät vasta tilausta viimeistellessä ja tämä on usein aiheuttanut tilauksen peruuttamisen omalla kohdallani.
Usein saa myös ihmetellä kuinka on mahdollista, että saksasta tai kiinasta tilaamalla postikulut ovat samat tai jopa pienemmät kuin suomesta, muutenkin edullisempien hintojen lisäksi.

make2004/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhoman:

tätä postikulu asiaa olen kans miettinyt.
juuri tilasin englannista tavaa royalairmail suomeen kulut 5€ ja sama tavara jyväskylästä 9€ tuotiin vielä ovelle asti.
jos olis suomesta tilannu olisi pitänyt hakea postista

Pihlis125/10

Suomessa posti ja valtio eivät ole verkkokauppiaan puolella.

Siggy6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhoman:

Suomalaisissa verkkokaupoissa suurimpana ongelmana henkilökohtaisesti olen kokenut suuret postituskulut. Erittäin suurelta osin tämä toki on tehottoman, käytännössä monopoliasemassa olevan, Itellan eikä verkkokauppojen syytä. Usein kuitenkin verkkokaupat lisäävät naurettavan suuria "käsittelykustannuksia" postituskuluihin, jotka selviävät vasta tilausta viimeistellessä ja tämä on usein aiheuttanut tilauksen peruuttamisen omalla kohdallani.
Usein saa myös ihmetellä kuinka on mahdollista, että saksasta tai kiinasta tilaamalla postikulut ovat samat tai jopa pienemmät kuin suomesta, muutenkin edullisempien hintojen lisäksi.

Olen samaa mieltä postikulujen ja käsittelymaksujen hintaviidakosta. Olisi ehdottomasti parempi, ainakin kuluttajille, että jo muissa maissa käytössä oleva käytäntö laittaa mm. postikulut hintoihin mukaan. Tällöin myös vertaileminen on huomattavasti helpompaa kun ei tarvi arvata paljonko tuotteella on hintaa kyseisen kaupan postikulujen ja muiden kulujen jälkeen.

Uskon, että isot amerikkalaiset verkkokaupat ovat tehneet tutkimusta tästäkin. Ja varmasti kuluttajia kiinnostavampi vaihtoehto on 20 euron muistitikku ilman postikuluja kuin 15 euron muistitikku, jossa asiasta ei mainita ja lisämaksut langetetaan vasta viime tingassa.

make2007/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Suomessa posti ja valtio eivät ole verkkokauppiaan puolella.

mutta postihan se viimekädessä tavaran kuitenkin suomessa kuljettaa perille mutta halvemmalla?
jos ei ole tilattu erikseen esim ups/dhl kuljetusta.

Pihlis128/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti make200:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Suomessa posti ja valtio eivät ole verkkokauppiaan puolella.

mutta postihan se viimekädessä tavaran kuitenkin suomessa kuljettaa perille mutta halvemmalla?
jos ei ole tilattu erikseen esim ups/dhl kuljetusta.

Juh lähinnä tossa sitä tarkoitinkin että posti voisi tulla fiksummalla hinnoittelulla kauppiaita vastaan. Puhun nyt varsinkin näistä pienemmistä puljuista.

mymyller9/10

Juu-u, kyllähän se Itella täällä on kaiken pahan alku.. Sillä on tosiaan monopoliasema, joka näkyy törkeinä hintoina.. Saksasta ja USAstakin on edullisemmat postikulut koska siellä ei ole Itella rosvoamassa..

Kokoajan Itella on pikkuhiljaa nostellut hintojaan, nyt viimeisimpänä Syyskuussa nosti suosituimpien toimustapojen hintoja koska olevinaan polttoaine on kallistunut jne.. HAH.. Missäkähän on nyt se hintojen pudotus kun löbö on halvimmillaan moneen vuoteen.. Ja heti vuoden vaihteen jälkeen on luvassa lisää hintojen nousua.. Tällä kertaa vedoten kallistuneeseen työvoimaan jne.. Taas HAH.. Eikös tän "finanssikriisin" takia työvoimakin halpene kun jokapuolella on irtisanomispelko jne..

Jokatapauksessa siis ei ne verkkokaupat voi mitään Itellan monsterivallalle..

Jotain kertoo jo se, että kun tilaat kamaa vaikka Saksasta ja tilauksen toimittaja on GLS, niin postimaksut on 80% halvemmat kuin kotimaan toimituksissa ja kuitenkin se on Itella, joka tuo nuo GLS:n kuljetuket kotiovelle(Itella kuljettaa tullista eteenpäin ja laskuttaa sitten GLS:ää "normaaleilla" hinnoilla).. Eli ei ne logistiikkakustannukset täällä Suomessa ole sen isommat kuin muuallakaan, Itella vaan ryövää täällä kun se voi..

..joka ei luonnollisestikkaan tue kotimaisia verkkokauppoja ja vielä vähemmän meitä kuluttajia..
Jos täällä olisi edes hieman kilpailua, niin Suomalainenkin verkkokauppa voisi kukoistaa vähän toisella tavalla.. Eihän nuo Postin hinnat paljoa rohkaise varmaan verkkokaupan perustamista ajattelevia, kun toimituskuluilla kattaa varmasti vaikka jonkun myyntipisteen vuokrat yms..

Puuh, pitäis vissiin tehä joku joukkokanne.. :P

Yesse10/10

Verkosta tilaus jää kyllä viimeiseksi vaihtoehdoksi, mutta pakolliseksi kun koneen osia yrittää hankkia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT