AfterDawn logo

Piraattipuolue tyrmää Lex Nokian

Matti Robinson Matti Robinson
21 kommenttia

Lehdistössä ja etujärjestöissä närää jo aiemmin aiheuttanut lakiehdotus yrityssalaisuuksien rikkomisesta epäiltyjen tunnistamistietojen selvittämisestä eli niin kutsuttu Lex Nokia on tyrmätty nyt Piraattipuolueen toimesta. Eduskuntakäsittelyssä oleva laki sallisi yhteisötilaajan, kuten yrityksen tai laitoksen, selvittää yrityssalaisuuksien vuotamisesta epäillyn käyttäjän tai työntekijän sähköpostien tunnistetietoja.

Piraattipuolue on löytänyt Lex Nokiasta useita porsaanreikiä, joiden avulla yritysten lisäksi muun muassa koulut ja kirjastot voivat väljin perustein avata epäiltyjen sähköposteja. Puolueen mukaan laki antaa liikaa vapauksia tutkintaan, sillä alunperin yrityssalaisuuksien levittämiseen kohdennettua lakia voidaan soveltaa kaikkeen "luvattomaan käyttön, viestintäpalvelun ohjeen vastaiseen käyttöön". Yhteisötilaajan määritykset luvattomasta käytöstä voivat vaihdella laidasta laitaan ja Piraattipuolueen mukaan olla "aivan mitä tahansa".

Puolue epäilee, että porsaanreiät eivät ole vahingossa jääneet lakiin, vaan että lakiehdotus on tarkoituksella muokattu niin, että sitä voidaan käyttää muuhunkin kuin yrityssalaisuuksien suojelemiseen. Huolena on se, että sähköpostiviestien tietosuojaa vähätellään suhteessa esimerkiksi tekstiviesteihin, joita laki ei koske. Urkinta koskee vain tunnistetietoja kuten sähköpostiosoitteita, mutta Piraattipuolueen mukaan viestin muutkin header-tiedot voidaan myös laskea tunnistetiedoiksi. Mikäli header-tiedot halutaan urkkia niin samassa tiedostossa näkyy myös viestin sisältö. Piraattipuolue ihmetteleekin, "peittääkö tunnistetietojen katsoja siis osan ruudustaan tarkastaessaan tietoja, aivan kuten postikorttia katsoessaan peittäisi vasemman puolen ja lukisi vain vastaanottajan?"


Ongelmakohtia Piraattipuolueen näkee myös tietosuojavaltuutetun toimenkuvassa. Tietosuojavaltuutetun hyväksyntää ei tarvita ennen urkintaa, vaan yhteisötilaajat lähettävät vuosittain jälkikäteen selvityksen tunnistamistietoja käsittelemisistä. Puolueen mukaan jälkeenpäin lähetettävät urkintaraportit voivat ruuhkauttaa ja tukkia tutkivan elimen.

Piraattipuolue kertoikin tiedotteessan selkokielisesti mahdollisesta skenaariosta, jonka laki voi aiheuttaa: "Koulu omistaa viestintäverkkonsa ja voi päättää, etteivät oppilaat saa mennä koulun koneilla YouTubeen. YouTubeen meneminen voi aiheuttaa vakavaa haittaa koululle, koska oppilaat voivat laittaa sinne koulun kannalta ikäviä videoita. Jos epäilemme, että oppilas on menossa YouTubeen, voimme tutkia oppilaan tunnistamistiedot."

21 KOMMENTTIA

Sendo_1/21

Tässä alkaa pikku hiljaa epäilemään että kohta pitää valtiolle/ firmalle mille työskentelet annettava kaikki mahdolliset omat tunnukset etten vain vuotaisi tietoja muille.

Ajatuskin puistattaa, eikä siksi että olisin jakamassa salattuja tietoja, vaan että valtiolla olisi tiedot kaikesta mitä missäkin teen ja miten asioista kommentoin. Valitan yleisistä asioista hallinnossa -> musta lista -> työpaikat vaarassa etc etc -> Tervetuloa Pohjois-Koreaan.

Noo ehkä hieman liioittelin, mutta koska asian puolesta puhujat yleensä vähättelevät lain aiheuttamia muutoksia miksi minä en sitten liioittelisi?

Kimmoman2/21

Puolue määritellään oikeusministeriön määritelmän mukaisesti puoluerekisteriin merkityksi rekisteröidyksi yhdistykseksi. Puolue merkitään puoluerekisteriin kun se on kerännyt 5 000 allekirjoittanutta kannattajaa.

Voiko järjestö olla puolue ilman 5000 kannattajaa? ;=. Damn pirates..

scoffa3/21

Puolue sanan käyttö yhdistyksen nimessä velvoittaa mm. yhdistyksen sääntöjen sekä toimintatarkoituksen olevan yhteensopivia puoluetoiminnan kanssa, joten kyllä voi puhua puolueesta, ei vain vielä rekisteröidystä puolueesta.

Kun 5 000 korttia on kasassa (josta nyt on n. puolet) merkitään yhdistys olemaan r.p. eli rekisteröity puolue.
Puolueina pysyvät myös sellaiset, jotka eivät ole kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa saaneet ehdokastaan valituksi ja näin tipahtavat pois rekisteröidyistä puolueista.

ps. nyt on tehty mahdollisimman helpoksi kantaa oman kortensa kekoon korttiasian puolesta. Kortit saa tilattua suoraan kotiin.

IsoJorma54/21

Perustuslakivaliokunnan lausuntoihin kannattaa suhtautua ihan huumorilla, arvelisin että Matti Nykäseltäkin saisi oikeampia tulkintoja perustuslaista.

Eduskunta suhtautuu itsekin ilmeisesti ihan vaan huumorilla niihin, Lex Karpelakin laadittiin perustuslakivaliokunnan poikkeavasta näkemyksestä riippumatta:
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2005/...sa/200515254/66

Oikeusoppineet: Lex Nokia rikkoo perustuslakia
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Oikeus...a/1135241246344

Kemppinen: Tunnelma oli nolo
http://kemppinen.blogspot.com/2008/06/tunnelma-oli-nolo.html

Perustuslakituomioistuin pitäisi perustaa Suomeen, tämä nykyinen järjestelmä ei toimi millään tavalla, perustuslakivalikunta ensin antaa vääriä lausuntoja, ja jos se nyt antaakin oikeita, niin niistä ei välitetä yhtään mitään. Jos joku valvoo itse itseänsä, niin lopputulos nyt on tuollaista.

Sinänsä pelottavaa, että tuo sama porukka päättää myös budjetista, meno kun on kuin villissä lännessä.

Mutta tuskin tässä mitään muutoksia tulee, mutta ehdottaisin pientä muutosta, mielestäni Suomen lippu voitaisiin muuttaa, banaanin kuva olisi hyvä siinä, samoin kansallislauluksi voitaisiin ottaa joku hyvä sambabiisi.

Nimeksi Suomelle sopisi hyvin: Suomen Kuninkaallinen banaanitasavalta.

zache5/21

Lukekaas muuten ne lakiehdotuksen muutokset, erot vanhaan lakiin löytyy ehdotuksen lopusta. Niitä ei ole paljoa ja ehdotus on suht selkeä.

Perusteluosa sit taas on kaikkea muuta kuin selkeä, mut ihan mielenkiintoista settiä. Tarkoituksena tuossa on kait antaa omien verkkojen ylläpitäjille oikeudet seurata ja puutua ongelmatapauksiin ite, joka on ihan fiksua jossain yritysverkoissa tai järjestöjen pikkuverkoissa, jotka on selkeästi "omassa käytössä" olevia juttuja.

Mutta En ole täysin vakuuttunut et tajusko lakiväsänneet mukana olevan myös esim 350000 käyttäjän Funet johon kuuluu opiskelijaverkkoje palttiarallaa 50000 kotikäyttäjää. (luku on sit hatusta heitetty arvio, mutta varmasti voidaan sanoa kotikäyttäjiä minimissään olevan 30000). Kotikäyttäjien puolella sit taas on jo ihan eri luokan olettamus yksityisyydensuojasta kuin jossain työpaikalla.

Linkkejä:

- Tietokone: Effi vaatii vastauksia Lex Nokian kiistakohtiin
- Effi alert: Lex Nokia menossa läpi eduskunnassa
- Piraattipuolue: Lex Nokia: Urkinnasta arkipäivää
- Yle aamu-tv 26.11: Lex Nokiaa kohdasta 4:30
- Zache: Lex Nokiasta

Flibo6/21

Miksi afterdawnissa on näin paljon piraateista asiaa? Harva se päivä näkee artikkelin Piratebaysta tai jostain muusta vastaavasta torrenttitrackerista.

IsoJorma57/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Flibo:

Miksi afterdawnissa on näin paljon piraateista asiaa? Harva se päivä näkee artikkelin Piratebaysta tai jostain muusta vastaavasta torrenttitrackerista.

Luulen että samasta syystä kuin miksi maailmalla on niin paljon juttua Guantanamo vankileiristä.

Flibo8/21

Toi on mun mielestä aika surkea vertaus.

Kimmoman9/21

Epäilemättä siksi, että valtaosa ihmisistä warettaa. Siksi meitä myöskin kiinnostaa mitä sillä rintamalla tapahtuu. Onhan täällä aiheesta, kun aiheesta tietokone/internet alalla.. Ennemminkin mietin aina sitä, miksi afterdawn on niin piraattimyönteinen. Kaikissa uutisissa yleensä loppupuolella muistetaan mainita pieni piiloviesti joka kritisoi itse uutista tai ylistää. Riippuen siitä, onko se piraattivastainen vai myönteinen.

Kimmoman10/21

,

Kimmoman11/21

:s

Wilkkis7512/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kimmoman:

Epäilemättä siksi, että valtaosa ihmisistä warettaa. Siksi meitä myöskin kiinnostaa mitä sillä rintamalla tapahtuu. Onhan täällä aiheesta, kun aiheesta tietokone/internet alalla.. Ennemminkin mietin aina sitä, miksi afterdawn on niin piraattimyönteinen. Kaikissa uutisissa yleensä loppupuolella muistetaan mainita pieni piiloviesti joka kritisoi itse uutista tai ylistää. Riippuen siitä, onko se piraattivastainen vai myönteinen.

Mitä pahaa on Piraateissa? ...he kun tuntuvat olevan ainoita jotka pyrkivät ajamaan ihmisten asiaa.

ufojätkä13/21

Sovjet Union=Neuvostoliitto
European Union=€urostoliitto
(Miten liittyy asiaan, miettikää itse.)

jake191214/21

Mikä piraattipuolue? Ei ole puoluetta kun ei ole 5000 kannattajaa. Minusta tuntuu, että tämä juttu on parin warettajan tapa kerätä rahaa sauniltoihinsa tai pikkujouluihin ;)

zya15/21

Lainaus:

Lex Nokia ei ole oikeastaan Lex Nokia vaan "yleinen urkintalaki". Erästä ei-julkaistua tekstiäni lainatakseni:
"..Laki ei ensinnäkään koske pelkkiä työnantajia, vaan tasa-arvoisesti
kaikkia ns. yhteisötilaajia eli kirjastoja, kouluja,
taloyhtiöitä – jopa
eduskuntaa. Toiseksi laissa ei edes mainita 
sähköpostia vaan se kattaa
aivan kaikki Internet-välitteisen viestinnän muodot
mukaan lukien
chatit, IP-puhelut kuten Skypen ja myös vertaisverkkojen
 käytön.
Kolmanneksi laissa ei oikeastaan tarvittaisi erillistä mainintaa

yrityssalaisuuksista, koska sen yleiset säännöt tarjoavat jo oikeutuksen
seurannan
 aloittamiselle kaikissa viestintävälineiden
väärinkäytöstilanteissa."


Lainaus:

Lex Nokia >> Kohti poliisivaltiota

Ns. Lex Nokian (HE 48/2008 vp sähköisen viestinnän tietosuojalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta) käsittely on kriittisessä vaiheessa eduskunnassa. Perustuslakivaliokunnan myönteisen lausunnon jälkeen mitään näköpiirissä olevaa estettä lain läpimenolle ei ole olemassa. Vain nopea ja perusteltu kansalaispalaute voi enää estää jälleen yhden askeleen kohti pahempaa isoveliyhteiskuntaa.

Toisin sanoen, lain menessä läpi käyttösääntöihin vedoten:
- Taloyhtiöt voisivat seurata, mitä asukkaat tekevät vertaisverkoissa;
- Kirjastot voisivat valvoa asikkaidensa selailutapoja;
- Yliopistot voisivat tutkia VoiP-puhelujen käyttöä jne.

Tämä puoli on tyystin sivuttu julkisuudessa ja myöskään perustuslakivaliokunta ei siihen puuttunut kuin ohimennen lausuntonsa lopussa. Tilanne muistuttaakin huolestuttavasti Lex Karpelaa, jonka käsittelyssä pääosan vei virsien tekijänoikeuskohtelu ja vasta aivan viime metreillä alettiin puhua todellisista ongelmista.

Isoveliyhteiskunta alkaa olemaan koko ajan lähempänä ja viimeistään Lissabonin sopimus tulee tuomaan suunnattoman fasistisen poliisivaltion koko euroopan unionin jäsenmaihin.

NSA ja maailmanluokan kansalaisten vakoilu

Yksityisyyden suoja on jokaisen kansalaisen perusoikeus ja sitä vastaan ollaan nyt sotimassa. Amerikkalainen NSA (National Security Agency) jonka päärakennus kuvassa on vakoillut pitkin vuosia koko maailman teletietoja, jota kautta saadaan muiden maiden teleoperaattorien tietoja kalasteltua. Siellä salakuunnellaan kännykkäkeskusteluja ja sähköpostiliikennettä ja koski asia sitten vaikka mitä niin jokainen henkilö luokitellaan johonkin luokkaan. Esim. internetissä hyvin aktiivisesti kirjoittelevat totuusliikkeisiin kuuluvat kansalaiset joutuvat helposti NSA:n seurantalistalle ja tälle listalle pääsee vaikka asuisi missä tahansa päin maailmaa.

NSA:n pääkonttori sijaitsee Fort Meaden kaupungissa lähellä Washingtonia.

Tämä Lex Nokia lakiuudistus kertoo isovelihallituksen syvästä ongelmasta kun he eivät ole onnistuneet sensuroimaan nettiä vielä tänäkään päivänä. Se kun on mahdollistanut mm. kansalaisten välisen verkostoitumisen joka ei ennen vanhaan ollut mahdollista kuin heikkojen puskaradioiden avulla. Nykyään kun aktivismi on saanut uudet ja vahvemmat uurteet juuri internetin vapauden avulla ja tämän salainen maailmanhallitus haluaa kitkeä hinnalla millä hyvänsä ja on valmis menemään äärimmäisyyksiin sen kitkemiseksi.

Asialle on tehtävä jotain joten levittäkää sanaa itsellesi parhaiten sopivalla keinolla oli se sitten blogi, yleisönosastokirjoitus tai asian nostaminen keskusteluun tupakkatauolla;

- Ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi ja kerro hänelle mielipiteesi laista. Avainasemassa ovat liikennevaliokunnan kansanedustajat, jotka valmistelevat eduskunnan virallisen vastineen:

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/val...e=liv01



http://nwohavaintoja.blogspot.com/2008/1...sivaltiota.html


Täysin samaa mieltä.

JBluesP16/21

Tämä kaikki johtaa vain lisääntyvään viestien kryptaamiseen tavalla tai toisella ja toisaalta kaikennäköiset epämääräiset kiusantekoviestit tyyliin: "Onko kaikki jo valmista suuren suunnitelman toteuttamiseksi?" tulevat lisääntymään ja lopulta koko laki menettää merkityksensä, koska kaikkihan tietävät valvonnan mahdollisuuden joten kuka enää viestii, jos on koskaan viestinyt, mitään todella tärkeää sähköpostilla tai muuten netin kautta.

Toinen asia on, että nyt on todelliset markkinat yritykselle, joka sallii anonyymin viestinnän ja tarjoaa vielä kryptattua viestipalvelua.

Eli asiakkaaksi voisi rekisteröityä normaalisti, jotta maksuliikenne toimisi, mutta asiakas saisi käyttöönsä sähköpostitunnuksen jolla ei ole yhteyttä asiakastietoihin ja joka ei ole edes ylläpidon tiedossa.

Muistakaa että viestien tunnistetiedot pitää tosin säilyttää ja ne voidaan seivittää, mutta jos kukaan ei tiedä, edes ylläpito, kenelle ne kuuluvat, kuten prepaid'in suhteen on tilanne, niin mitäs sitten?

Kimmoman17/21

Lainaus:

Mitä pahaa on Piraateissa? ...he kun tuntuvat olevan ainoita jotka pyrkivät ajamaan ihmisten asiaa.

Tarkoitin lähinnä warettajia. Ja jos nyt puhutaan puolueesta, jonka tavoitteet ovat naurettavia. Tässä maailmassa ja maassa on tuhat ja yksi piratismia tärkeämpää asiaa.

Bonees18/21

Lainaus:

Lainaus:

Mitä pahaa on Piraateissa? ...he kun tuntuvat olevan ainoita jotka pyrkivät ajamaan ihmisten asiaa.

Tarkoitin lähinnä warettajia. Ja jos nyt puhutaan puolueesta, jonka tavoitteet ovat naurettavia. Tässä maailmassa ja maassa on tuhat ja yksi piratismia tärkeämpää asiaa.

Kimmoman voisi perustella mielipiteitään eikä vain puhua "naurettavuudesta". Sanoillasi olisi paljon enemmän painoarvoa, jos vain kertoisit enemmän faktoja etkä vain omia piratismin vastaisia mielipiteitäsi.

Kimmoman19/21

Lainaus:

Kimmoman voisi perustella mielipiteitään eikä vain puhua "naurettavuudesta". Sanoillasi olisi paljon enemmän painoarvoa, jos vain kertoisit enemmän faktoja etkä vain omia piratismin vastaisia mielipiteitäsi.

En mie millään jaksaisi, mutta kommentoidaan sitten hitusen.

"1. Epäkaupallisen kopioinnin täydellinen vapauttaminen"

Tästä on varsin turha jauhaa, koska kaikki tietää miten mahdoton ajatus tämä on. Nykään CD on sen verran turha, koska kannettavat soittimet käyttävät mp3:sia, luultavasti autot pian, pc:t ja kotiteatterikin varsin monella pyörii pc:n kautta. Suurin osa ihmisistä ajattelee samalla tavalla, kuin miekin. Eli miksi maksaa 10e cd:stä, jos sen saa parissa minuutissa ilmaiseksi. Onneksi osalla on vielä hitusen selkärankaa.

"3. Ohjelmisto- ja lääkepatenttijärjestelmien lakkauttaminen."

Tarkoittaisi käytännössä sitä, että lääkeyhtiöt lopettaisivat lääkkeiden toimittamisen Suomeen. Käytä ite miljardi lääkkeen valmistamiseen ja sitten anna muiden valmistaa sitä. Jos kattelet yhtään lääkeyhtiöiden pörssituloksia, ne joko nousevat onnistuneen lääkkeen valmistumisen jälkeen huimasti tai sitten yritys kaatuu.

"4. Yksilön oikeuksien, erityisesti yksityisyyden suojan ja sananvapauden, turvaaminen."

Ainoa hyvä asia tässä listassa. Ainoa vaan, että eihän yksilön yksityisyys tarkoita sitä, että lakia saisi rikkoa pimennossa saamatta siitä minkäänlaista tuomiota.

"5. Kuluttajansuojan toteutuminen myös sähköisessä kaupankäynnissä."

Tätä mie en oikeastaan tajunnut. Sähköisessä kaupankäynnissä tarkoitetaan mitä? Virtuaalitavaroiden ostoa?

Noiden kohtien lisäksi. Eihän tuo piraattipuolue ole käsittääkseni mihinkään muuhun ottanut kantaa. Miksi ihmeessä äänestäisin ehdokasta, jonka kantaa en tiedä mihinkään muuhun asiaan, kuin, että warettaminen pitäisi sallia. Pitäisihän sitä nyt peruslinjat tietää pääasioihin yhteiskunnassa, olisi kovin kiva ylläri huomata, että äänestämäni piraatti tahtoo lakkauttaa Suomen armeijan ja liittyä varsovan liittoon. Tai kasvattaa työttömyystukia tonttuun ja tuloveroa 10%.

Xuenay20/21

Lainaus:

Lainaus:

Kimmoman voisi perustella mielipiteitään eikä vain puhua "naurettavuudesta". Sanoillasi olisi paljon enemmän painoarvoa, jos vain kertoisit enemmän faktoja etkä vain omia piratismin vastaisia mielipiteitäsi.

En mie millään jaksaisi, mutta kommentoidaan sitten hitusen.

"1. Epäkaupallisen kopioinnin täydellinen vapauttaminen"

Mitä ehdotat vaihtoehdoksi?

Lainaus:

"3. Ohjelmisto- ja lääkepatenttijärjestelmien lakkauttaminen."

Tarkoittaisi käytännössä sitä, että lääkeyhtiöt lopettaisivat lääkkeiden toimittamisen Suomeen.

Piraattipuolue: vaihtoehto lääkepatenteille

Luonnollisesti tuon toteuttaminen pelkästään Suomessa ei riitä, vaan se on ajettava läpi koko Euroopan tasolla.

Lainaus:

"5. Kuluttajansuojan toteutuminen myös sähköisessä kaupankäynnissä."

Tätä mie en oikeastaan tajunnut. Sähköisessä kaupankäynnissä tarkoitetaan mitä? Virtuaalitavaroiden ostoa?

Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että kuluttajilla on oltava oikeus kiertää esim. DRM-suojaukset, jos ne rajoittavat sitä miten ostamiaan tuotteita saa käyttää. Ei siis nykyistä "on laitonta levittää ohjelmia, joiden avulla DVD-levyjään saisi katsottua Linuxissakin"-meininkiä. Eikä myöskään pitäisi olla näitä "ostit tuotteen joka tahtoo varmentaa aitoutensa firman palvelimilta, jos firma menee konkkaan niin tuotteella ei tee enää mitään"-tapauksia. Ihan peruskuluttajansuojakysymyksiä, mutta nykytilanteessa ne eivät tunnu toteutuvan.

Lainaus:

Eihän tuo piraattipuolue ole käsittääkseni mihinkään muuhun ottanut kantaa. Miksi ihmeessä äänestäisin ehdokasta, jonka kantaa en tiedä mihinkään muuhun asiaan, kuin, että warettaminen pitäisi sallia.

Harvan asian puolue - etu eikä haitta.

robsku21/21

Lainaus:

Lainaus:

Mitä pahaa on Piraateissa? ...he kun tuntuvat olevan ainoita jotka pyrkivät ajamaan ihmisten asiaa.

Tarkoitin lähinnä warettajia. Ja jos nyt puhutaan puolueesta, jonka tavoitteet ovat naurettavia. Tässä maailmassa ja maassa on tuhat ja yksi piratismia tärkeämpää asiaa.

Miksi sinä ja muutama muu tungette tätä offtopicia tähän keskusteluun kun uutinen ei mitenkään piratismiin liity?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT