AfterDawn logo

Blockbuster esitteli oman nettivuokrausboksinsa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

Yhdysvalloissa elokuvia vuokraava Blockbuster-ketju vahvisti paria viikkoa sitten, että yritys on tuomassa markkinoille oman nettivuokrausboksinsa, jonka avulla Blockbusterin asiakkaat pääsevät internet-yhteyden avulla käsiksi Blockbusterin internetin kautta tarjottaviin videoihin. Tuolloin Blockbuster ei juuri kertonut tietoja tulevasta laatikosta, mutta tänään tämä epäkohta on korjaantunut, kun Blockbuster tiedotti uudesta laitteestaan.

Blockbusterin laitteet valmistaa 2Wire Inc. -yritys, joka esitteli uudet MediaPoint-laitteensa pari viikkoa sitten, mutta tuolloin ei ollut tiedossa se seikka, että Blockbuster tulee myymään samoja laitteita oman videopalvelunsa kaveriksi. Blockbusterin myymät laitteet kustantavat kuluttajalle 99 dollaria ja laitteen lisäksi kuluttaja saa itselleen 25 ilmaista vuokrausoikeutta Blockbuster OnDemand -palveluun.


Elokuvia vuokraava Blockbuster OnDemand perustuu osittain Movielink-palveluun, jonka Blockbuster osti itselleen viime vuonna. Uuden Blockbuster OnDemand -palvelun myötä Movielink-palvelu suljetaan joulukuun 15. päivä.

Blockbuster OnDemand -palvelussa yksittäisten elokuvien vuokraus maksaa edullisimmillaan 1,99 dollaria eli noin 1,50 euroa per elokuva ja kalleimmillaan 3,99 dollaria eli noin 3 euroa. NetFlixin kanssa kilpaileva Blockbuster ei aio tarjota ollenkaan kuukausimaksullista vaihtoehtoa, joka on tällä hetkellä ainoa tapa päästä käsiksi NetFlixin nettivideoihin, vaan Blockbuster tarjoaa ainoastaan yksittäisiä vuokrauksia. Muita eroja palveluissa on mm. sisällön tuoreudessa, sillä Blockbuster OnDemandin kautta kuluttajat voivat vuokrata mm. Forgetting Sarah Marshall-, Sisterhood of the Traveling Pants 2- ja Get Smart -elokuvat (Salainen agentti 86), joita ei NetFlixin nettipalvelussa nähdä todennäköisesti vielä useaan kuukauteen. Blockbuster OnDemandin tarjonnasta pitäisi tällä hetkellä löytyä yli 2 000 elokuvaa.

MediaPoint-laitteen ominaisuuksiin kuuluvat mm. HDMI- ja komponentti-ulostulot videolle ja sekä digitaalinen Toslink- että analogiset RCA-ulostulot audiolle. Internetiin laitteen voi yhdistää WLAN:in (tukee sekä 802.11b- että 802.11g-standardeja) ja Ethernet-kaapelin avulla. Soitin tukee myös teräväpiirtovideoiden toistoa, vaikkakin toistaiseksi Blockbusterin teräväpiirtovalikoima ei ole kovin kattava, mutta Blockbuster on luvannut kasvattaa sisällön määrää tulevaisuudessa.

Vaikka MediaPoint vastaa monelta osin NetFlixin omaa Roku-boksia, on soittimissa kuitenkin eroja, kuten se seikka, että MediaPoint sisältää flash-muistia, jonne elokuvia voi ladata. Täten elokuvia ei tarvitse katsella suoratoistona, joten laitetta voi käyttää myös hieman hitaampien internet-yhteyksien kanssa lataamalla elokuvat kokonaisuudessa soittimien muistiin, jolloin hidas tiedonsiirtoyhteys ei pilaa katseluelämystä, kuten Rokun kanssa tapahtuu. MediaPointin muistiin mahtuu BlockBusterin tietojen (PDF) mukaan kerralla noin viisi tavallista elokuvaa tai kaksi teräväpiirtoelokuvaa.


Kun kuluttaja on aloittanut vuokrauksen katselun, on hänellä 24 tuntia aikaa katsella kyseistä elokuvaa, jonka jälkeen DRM-suojaukset pitävät huolen siitä, ettei saman sisällön katselu onnistu ilman uutta vuokrausta.

MediaPointeista löytyy myös USB-liitäntä massamuisteilta löytyvien mediatiedostojen katselua varten ja DLNA-tuki, mutta BlockBusterin myymissä laitteissa kyseiset ominaisuudet eivät ole käytettävissä.


1 KOMMENTTI

Aunustico1/1

Jokseenkin järkevän oloinen palvelu/laite. Saattaisin jopa itse joskus tulevaisuudessa ajautua käyttämään tällaista palvelua. Vielä kun saataisiin TV-sarjoja yms. niin voisi olla kova kilpailija televisiolupamaksutelevisiolle.

Kaukosäädin on kyllä ruman ja halvan näköinen. Hyi hyi!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT