AfterDawn logo

Ranskalaiset levy-yhtiöt haastoivat Vuzen, Limewiren ja SourceForgen oikeuteen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
15 kommenttia

P2P-ohjelmia tekevät tahot ovat saaneet niskoilleen jälleen yhden oikeusjutun, kun monia ranskalaisia levy-yhtiöitä edustava tekijänoikeusjärjestö Société civile des Producteurs de Phonogrammes en France (SPPF) on haastanut useita P2P-ohjelmien tekijöitä oikeuteen.

SPPF:n mukaan Vuze- (entinen Azureus), Limewire-, Morpheus- ja Shareaza-ohjelmilla voidaan rikkoa tekijänoikeuksia ja näitä ohjelmia kehittävät ja jakelevat tahot ovat tietoisia tästä seikasta. Viimeisimmän oikeuden tekemän laintulkinnan mukaan kaikissa tiedostojen siirtoon pystyvissä ohjelmissa pitää olla ominaisuus, joka estää tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin luvattoman jakamisen. Tämän ominaisuuden toteuttaminen ei kuitenkaan ole teknisesti mahdollista, joten mikä tahansa tiedostojen siirtoon tarkoitettu ohjelma voisi olla seuraava kohde SPPF:lle.

Oikeusjutussa on myös muitakin mielenkiintoisia kohtia, kuten se, että avoimen lähdekoodin Shareaza-ohjelman kohdalla haasteen kohteeksi on joutunut avoimen lähdekoodin ohjelmien kehitystä ja jakelua tukeva SourceForge-palvelu, jonka kautta kuluttajat voivat ladata monien P2P-ohjelmien ohella myös Shareaza-ohjelman.


Toinen mielenkiintoinen seikka oikeushaasteessa on se, että kyseisiä ohjelmia tekevät tai jakelevat yritykset eivät toimi Ranskassa, mutta paikallisen oikeuslaitoksen tulkinnan mukaan myös Ranskan ulkopuolella toimivia yrityksiä voi haastaa oikeuteen Ranskassa.

SPPF sanoo, että kyseisten ohjelmien avulla tehtyjen tekijänoikeusrikosten takia järjestön edustamat tahot menettävät vuosittain miljoonien dollareiden edestä rahaa, koska levykaupan sijaan kuluttajat suuntaavat laittomien latauksien perään.

Vuzen toimitusjohtaja Gilles BianRosa kertoi TorrentFreak-sivustolle olevansa ihmeissään SPPF:n toimista, koska yrityksen toiminta ei koostu tekijänoikeuksien rikkomisista, vaan tekijänoikeudella suojatun sisällön laillisesta myymisestä ja jakelusta. BianRosan mukaan yrityksen toiminta on sekä Ranskan että Yhdysvaltojen lakien mukaista ja yrityksen mukaan paikallisen oikeuslaitoksen tekemä tulkinta tekijänoikeusrikosten estämisestä tiedonsiirto-ohjelmissa on virheellinen.

Vuze onkin valittanut kyseisestä päätöksestä, jonka lisäksi yritys on haastanut SPPF:n oikeuteen sen harrastamasta mustamaalauksesta. Vuzen mukaan SPPF on esittänyt harhaanjohtavia ja vahingollisia väitteitä Vuzen toiminnasta.

15 KOMMENTTIA

Kitsun31/15

siis menettävät mitä ranskalaiset eivät osaa muutenkaan tehdä musiikkia, saisivat sulkea koko ranskan pois verkosta

Kitsun32/15

siis menettävät mitä ranskalaiset eivät osaa muutenkaan tehdä musiikkia, saisivat sulkea koko ranskan pois verkosta

siansaksa3/15

Sourceforge oikeuteen vai siksi, että sieltä saa p2p-sovelluksia. Seuraavaksi varmaan haastavat Googlen, koska sehän indeksoi sekä lailliset että laittomat saitit.

Fidelaar4/15

"Tämän ominaisuuden toteuttaminen ei kuitenkaan ole teknisesti mahdollista, joten mikä tahansa tiedostojen siirtoon tarkoitettu ohjelma voisi olla seuraava kohde SPPF:lle. "

puhumattakaan isosta ikkunointifirmasta. siinähän heille haastetta haastaa olis.

ALIS1235/15

On taas aika älyvapaata meininkiä. Samalla logiikalla voisivat haastaa microsoftin oikeuteen koska menivät tekemään windowsin millä kyseisiä ohjelmia voi käyttää. Tai miksi ei vaikka suoraa kaikkia firmoja jotka tarjoaa ihmisille nettiyhteyden koska nehän on aivan rikollisia koska antavat ihmisille mahdollisuuden ladata laitonta materiaalia netistä. Sitten vielä kaupan päälle haastaa kaikki oikeuteen jotka tekee ja myy tietokoneita koska tietokoneella voi ottaa yhteyden nettiin ja ladata laittomia tiedostoja. Sen jälkeen vois vaikka haastaa kaikki tietokoneiden valmistuksessa käytettäviä komponentteja(transistorit, konkat...) valmistavat firmat oikeuteen koska mahdollistavat tietokoneiden valmistamisen joilla voi mennä nettiin ja ladata laittomia tiedostoja. Ja vielä jatketaan, sit haastavat vielä kaivosfirmat jotka tuottaa materiaalit kaiken valmistukseen koska sekin auttaa laittomien tiedostojen hakemisessa, ainaki lopulta. Suoraan sanottuna voisivat haastaa suoraa elokuvateollisuuden ja muusikot koska tekevät elokuvia ja musiikkia mitä sitten joku voi laittomasti kopioida, jos ei ole elokuvia tai musiikkia niin kukaan ei kopioi mitään, helppo ratkasu.

P2P ohjelmien tekijöiden oikeuteen haastamisessa ei ole mitään järkeä, sama ku yrittäisivät haastaa fordin oikeuteen koska niiden romu autoilla voi ajaa ylinopeutta.

OneMember6/15

Lainaus:

Vuze onkin valittanut kyseisestä päätöksestä, jonka lisäksi yritys on haastanut SPPF:n oikeuteen sen harrastamasta mustamaalauksesta. Vuzen mukaan SPPF on esittänyt harhaanjohtavia ja vahingollisia väitteitä Vuzen toiminnasta.

Toivottavasti saa hyvät korvaukset =)

xjo7/15

Tistiksen kevät. Ranskasta ei tule mitään hyvää, patonkia lukuunottamatta. Ydinvoimala, taisteluhelikopterit...kaikki sinne tehdyt suuret kaupat ovat tuottaneet pelkkää p*skaa käteen. Ranska on länsieuroopan neuvostoliitto. Joten tämä ei enää yllätä yhtään.

Abexi8/15

Miksi SourceForge? Eikös siellä ole suurin osa varsin kätevää ja laillista sisältöä. Miksi siis nyt haastaa se oikeuteen siitä että siellä on myös noita ohjelmia joilla PYSTYY HALUTESSAAN laittomuuksia tekemään. Eikös tuon Bram Cohenin voisi siis nyt haastaa myös oikeuteen kun on kehittänyt koko bittorrent tekniikan, jota esim vuze käyttää.

Lisätään tähän vielä et mielestäni todellakin pitäisi microsoft haastaa, sehän kehittää esim messengeriä jolla pystyy varsin helposti tiedostoja vaihtelemaan, ei tarvitse edes hakea trackeriltä "latausosoitetta". Ja tietysti tuo jo aikaisemmin mainittu windows seikka että eihän näitä voisi muuten käyttää jos ei sitä olisi alla pyörimässä.


Nämä oikeusjutut ovat lähteneet käsistä jo pitkän aikaa sitten, eihän tässä ole mitään tolkkua ja laitonta lataamista ei saada kitkettyä niin kauan kun internet yhteyksiä on olemassa. Ajattelevatko nuo tekijänoikeustahot ja oikeuslaitokset edes kuinka järjettömiä heidän toimensa ovat, ei se yhden pois saaminen auta mitään. Pitäisi lähteä ongelman juurille, WINDOWS ja muut käyttöjärjestelmien kehittäjät :D

Sendo_9/15

En pidä piratismia mitenkään pahana muutenkaan. Tämä vertaus kuitenkin saattaa osua lähelle:

Joku ampuu sinun yhtiösi valmistamalla aseella toisen henkilön ja koska tätä ampujaa ei saada kiinni saat itse syytteen murhasta.

Tässäkin tapauksessa on yhtä paljon järkeä.

pahajoki10/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abexi:

Miksi SourceForge? Eikös siellä ole suurin osa varsin kätevää ja laillista sisältöä. Miksi siis nyt haastaa se oikeuteen siitä että siellä on myös noita ohjelmia joilla PYSTYY HALUTESSAAN laittomuuksia tekemään. Eikös tuon Bram Cohenin voisi siis nyt haastaa myös oikeuteen kun on kehittänyt koko bittorrent tekniikan, jota esim vuze käyttää.

Lisätään tähän vielä et mielestäni todellakin pitäisi microsoft haastaa, sehän kehittää esim messengeriä jolla pystyy varsin helposti tiedostoja vaihtelemaan, ei tarvitse edes hakea trackeriltä "latausosoitetta". Ja tietysti tuo jo aikaisemmin mainittu windows seikka että eihän näitä voisi muuten käyttää jos ei sitä olisi alla pyörimässä.

Nämä oikeusjutut ovat lähteneet käsistä jo pitkän aikaa sitten, eihän tässä ole mitään tolkkua ja laitonta lataamista ei saada kitkettyä niin kauan kun internet yhteyksiä on olemassa. Ajattelevatko nuo tekijänoikeustahot ja oikeuslaitokset edes kuinka järjettömiä heidän toimensa ovat, ei se yhden pois saaminen auta mitään. Pitäisi lähteä ongelman juurille, WINDOWS ja muut käyttöjärjestelmien kehittäjät :D

"RAHAA! Lisää, Rahaa!"

Muuta noilla ei taida olla mielessä etenkin kun Vuze saa hyvin tuloja laillisen materiaalin myynnistä.

Windowsin mukana tulee myös FTP joka on kaiken pahan alku. (warez gruupithan levittää alunperin ftpn kautta)

Shadows1311/15

Miten olisi jos haastetaan oikeuteen kaikki käyttöjärjestelmiä kehittävät tahot koska heidän käyttöjärjestelmien avulla voi ladata laitonta tavaraa koneelle tai tehdä muita rikoksia?

mice2712/15

Kyllä minä ottaisin itse helpomman reitin ja haastaisin tekijänoikeusfirmat oikeuteen, vain heidän takiaan warettaminen on laitonta. Pistävät niin paljon yhteiskunnan varoja hukkaan, että pahaa tekee ja pelottelevat ihmisiä perättömästi yms.

Yksi hyvä puoli näissä tahoissa on, nykyään tuo p2p kehittyy hurjaa vauhtia ja pian kaikki ovat anonyymejä, jolloin viimeistään k.o. mafiat jäävät nuolemaan näppejään. Mikäli laki ja yleinen moraalikäsitys kulkisivat käsi kädessä, nämä tahot olisivat jo matkalla Guantanamo Bayhyn!

Raattis13/15

SourceForge minkä teit... Voi hyvä luoja... P2P-ohjelmaa jemmasit... Shareaza? Voi voi tästä lohkeaa mojova kakku.

Onneksi Google on lain karvaisen kouran ulottumattomissa, koska Google on selain.

avthein14/15

Lainaus:

...pitää olla ominaisuus, joka estää tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin luvattoman jakamisen. Tämän ominaisuuden toteuttaminen ei kuitenkaan ole teknisesti mahdollista, joten mikä tahansa tiedostojen siirtoon tarkoitettu...

Haastaako Société civile des Producteurs de Phonogrammes en France (SPPF) seuraavaksi myös mm. kasettien, levykkeiden, CD-aihioiden, puhelinten, verkkoliikennelaitteiden, kynien tai paperin valmistajat oikeuteen? Voihan niilläkin kopioida ja levittää tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Kyllä on tekijänoikeusmafioiden idioottimaisuus huipussaan...

JBluesP15/15

"...paikallisen oikeuslaitoksen tekemä tulkinta tekijänoikeusrikosten estämisestä tiedonsiirto-ohjelmissa on virheellinen."

Tosiaan virheellinen, koska tuo koskisi jokaista mm. ftp-client'tia ja serveriä - Minä teen nyt tuon oikeuslaitoksen tulkinnan kanssa samantasoisen ehdotuksen: Suljetaan Ranska kulttuureineen päivineen ulos Net'istä ...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT