AfterDawn logo

Meksikossa takavarikoitiin yli 90 000 piraattipeliä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Yhdysvaltalainen peliteollisuuden etujärjestö Entertainment Software Association (ESA) on julkaissut lehdistötiedotteen, jonka mukaan Meksikon viranomaisten kanssa tehdyn yhteistyön avulla takavarikoitiin yli 90 000 piraattipeliä.

San Juan de Diosin markkina-alueella tapahtuneiden iskujen yhteydessä viranomaiset takavarikoivat noin 91 200 piraattipeliä, 130 000 pelikotelon kansitaidelehteä ja 3 200 tyhjää pelikoteloa. Yhteensä piraattipeleihin liittyvää materiaalia löytyi 20 000 kilon verran, johon kuului pelien lisäksi myös pelikonsoleiden oheislaitteita.

ESA:n toimitusjohtaja Michael D. Gallagher sanoi järjestön lehdistötiedotteessa, että piraattipelien kauppaaminen vahingoittaa laillisten pelien kauppaamista merkittävästi. Gallagher kiittää tiedotteessa meksikolaisia viranomaisia näiden tekemästä työstä, ja ESA on valmis auttamaan muitakin viranomaisia ympäri maailman, jos nämä aikovat puuttua piraattipelien kauppaamiseen.


Piraattipelit eivät ole ainoa luvaton kauppatavara San Juan de Diosin markkina-alueella, vaan paikalliset kauppiaat kauppaavat muitakin piraattituotteita kojuissaan. ESA:n tutkijat kävivät tiedustelemassa tilannetta kuukausia ennen ratsiaa, eikä piraattipelien valtava tarjonta miellyttänyt järjestöä, jonka mielestä piraattipelien huono laatu hankaloittaa kuluttajien elämää ja samalla pelejä tekevien yritysten on hankala ansaita rahaa markkina-alueilla, joissa suurin osa peleistä on luvattomia kopioita. Arvioiden mukaan jopa 88 prosenttia kaikista Meksikossa myytävistä peleistä on piraattikopioita.

Vastaava jättioperaatio suoritettiin Meksikossa viimeksi maaliskuussa, jolloin viranomaiset takavarikoivat lähes 29 000 piraattipeliä.

5 KOMMENTTIA

wii4ever1/5

Kiloissako nämä määrät nykyään lasketaan? :D

Attin2/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wii4ever:

Kiloissako nämä määrät nykyään lasketaan? :D


Ilmeisesti... :D

Ysf3/5

nyt kohdistuu toimet oikeaan osoitteeseen, niihin jotka hakevat piraattipuuhilla rahaa.

mutta kummasti sama vanha tarina on tässäkin: meidän rahat, meidän se, meidän tämä. Meiltä varastetaan, anastetaan, viedään jotain, käyteään jotain meidän omaa.

Lainaus:


Jätä viekkaus sekä kekseliäisyys, luovu rikkauksista ja omistuksesta niin varkaat ja ryövärit katoavat

juudu4/5

Mielestäni aivan oikein että ottavat kiinni niitä jotka hyötyvät pelejen myynnistä yms. Yksittäiset koti-imuttajat voivat jättää rauhaan.

Anestic5/5

Oikein. Piratismia voisi mielestäni koettaa ehkäistä kohtuullisilla hinnoilla. Itse ainakin ostaisin uusia leffoja ja pelejä jos hinnat ei oikeasti olisi niin luotaantyöntäviä. Silti toisen työstä ei saa ottaa hyötyä luvatta = varastamista, vaikka omalla koneella olisikin. Rahallista hyötyä siitäkin saa... Vastatoimet on vaan ihan väärillä linjoilla...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT