AfterDawn logo

Ranskan senaatti hyväksyi luvattomia lataajia kiusaavan lain

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Ranskassa tekijänoikeudella suojattua materiaalia luvatta lataavat henkilöt voivat olla pian ongelmissa, sillä Ranskan senaatti hyväksyi eilen murskaavalla ylivoimalla luvattomia lataajia kiusaavan lakiehdotuksen. Uutta lakia kannatti 297 senaatin jäsentä ja vastustajia löytyi ainoastaan 15.

Seuraavaksi lakiehdotus menee kansalliskokouksen äänestykseen, ja jos se hyväksytään siellä, tulee Ranskasta ensimmäinen Euroopan maa, jossa tekijänoikeuksia rikkovien henkilöiden internet-yhteys voidaan sulkea näiden rikosten takia. Tämän lisäksi laki loisi uuden valvontaelimen, jonka vastuulla olisi lain tuomien muutoksien valvominen ja ihmisten kouluttaminen. Tavallisten kuluttajien lisäksi valvontaa suositellaan myös yrityksille, joiden tulisi jatkossa valvoa millaista sisältöä sen työntekijät siirtävät työpaikoilta löytyvien internet-yhteyksien avulla.


Ranskalaisten yhteyksiä ei kuitenkaan katkota suoraan, vaan luvatonta lataamista harrastavia kuluttajia varoitetaan aluksi kahdesti sähköpostilla, jonka jälkeen internet-liittymä voidaan sulkea. Tämä linjaus ei miellytä kaikkia, ja paikallinen poliitikko Bruno Retailleau yrittikin muuttaa internet-yhteyden katkaisemisen sakkorangaistukseksi, koska internet-yhteys on Retailleaun mukaan nykyaikana välttämättömyys, jota ilman on hankala elää.

Ranskan uudistus sotisi myös Euroopan parlamentin näkemyksiä vastaan. EU-parlamentin jäsenet pitivät kyseisiä toimia kansalaisvapauksien ja ihmisoikeuksien vastaisina, joten jos laki hyväksytään Ranskassa, saattaa edessä olla useita oikeustaisteluita uuden lain osalta.

9 KOMMENTTIA

markokaup1/9

Juupa-juu ... Ja mikäs se olikaan se keino millä ne pystyivät todistettavasti osoittamaan että juuri tämä kone/henkilö/ip on "ladannut luvatta" ?

Varsinkin kuin esim: TPB on alkanut käyttämään haamu IP osoitteita..

DraReb2/9

Sehän tässä hienoa onkin että ymmärtääkseni ei tarvitse todistella kun mitään tuomioistuimia ei käytetä. Voidaan siis lähettää perjaatteessa kaikkiin koteihin kaksi sähköpostia ja sitten ruveta katkomaan yhteyksiä vaikka sen perusteella että liikennettä on paljon tietystä osoitteesta ilman mitään todistetta siitä että se olisi laitonta.

KingSpy3/9

Miksi päättäjät haluavat joka paikassa mielistellä tekijänoikeus järjestöjä. Ja miten ne voi etes todistaa että juuri tämä käyttäjä on ladannut tekijänoikeudella suojattua materiaalia jos niillä ei ole todisteena sitä kiintolevyä jolle ne tiedostot on tallennettu, ja tietysti tiedostot pitäisi pystyä näyttämään oikeudessa.

Ja jos on samallainen netti yhteys kuin itsellä johon on yhdistetty monia tietokoneita ja laitteita ja internetiin kuitenkin näkyy vain yksi IP niin miten ne todistaa kuka on loppupelissä lataillut laittomasti ja samaisessa verkossa on myös langaton verkko. Jos henkilöä jolla on samantyyppinen verkko kuin itsellä syytetään latailusta ja ei ole niitä tiedostoja sieltä kiintolevyltä todisteena niin miten voi tuomita, koska voihan se olla joku himo crackeri murtautunut verkkoon vaikka langattomasti ja lataillut laitonta materiaalia hänen verkkonsa kautta.

akisal4/9

Hieno ja hyvä laki ehdoitus. Ei ole tarvetta todistaa kuka lataa laittomuuksia vaan tarve löytää, mistä yhteydestä ladataan laittomuuksia. On sitten yhteyden käyttäjien yhteinen ongelma, kun piuha on poikki (tosin luultavasti kovin väliaikainen ongelma).

Ja rangaistus on kerrankin internet bitti rötöksiä kohtaan kohtuullinen tekoon ja vahinkoon nähden.

Eri asia on haluaako operaattorit eroon maksavista asiakkaista ja kannustaisiko kiinteä varoitus määrä laittomaan lataamiseen ainakin ensimmäiseen varoitukseen asti.

Loppu pelissä tyhjänpäivästä ja intternetin aliarvoimista, että tuolla olisi vaikutusta laittomuuksia latailevien internet pääsyyn, mutta hyvää ja harmitonta ajankulua niille jotka haluavat rangaistuksia...

Bonees5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KingSpy:

Miksi päättäjät haluavat joka paikassa mielistellä tekijänoikeus järjestöjä. Ja miten ne voi etes todistaa että juuri tämä käyttäjä on ladannut tekijänoikeudella suojattua materiaalia jos niillä ei ole todisteena sitä kiintolevyä jolle ne tiedostot on tallennettu, ja tietysti tiedostot pitäisi pystyä näyttämään oikeudessa.

Ja jos on samallainen netti yhteys kuin itsellä johon on yhdistetty monia tietokoneita ja laitteita ja internetiin kuitenkin näkyy vain yksi IP niin miten ne todistaa kuka on loppupelissä lataillut laittomasti ja samaisessa verkossa on myös langaton verkko. Jos henkilöä jolla on samantyyppinen verkko kuin itsellä syytetään latailusta ja ei ole niitä tiedostoja sieltä kiintolevyltä todisteena niin miten voi tuomita, koska voihan se olla joku himo crackeri murtautunut verkkoon vaikka langattomasti ja lataillut laitonta materiaalia hänen verkkonsa kautta.

Tästä päästäänkin siihen, että ketkä Ranskan päättäjistä edes ymmärsivät lakia puoltaessaan, mitä olivat ylipäänsä edes päättämässä. Jos Ranskassa on edes yhtään samanikäistä porukkaa (40-60 vuotiaita) päättämässä kuin Suomen eduskunnassakin niin ei voi olettaa, että he ymmärtäisivät kovinkaan paljon tietotekniikan ja internetin päälle. Kun vertaan päättäjiä vanhempiini (40v), jotka eivät ymmärrä internetin päälle juuri ollenkaan (isä kylläkin hieman, mutta mielestäni kuitenkin aivan liian vähän), ja kuvittelee, että he voisivat olla tekemässä näitä tärkeitä päätöksiä ymmärtämättä asian monimutkaisuutta. Se ei kyllä herätä kovinkaan kummoista luottamusta.

Sitten, kun on vielä nämä tekijänoikeus lobbarit (ajavat vain omia ja järjestöjensä etuja) kertovat jostain tutkimuksista, joiden mukaan esim. eri levy-yhtiöille aiheutuu internetin luvattoman lataamisen takia satojen miljoonien eurojen tappiot vuodessa. Samalla he esittävät "täydellisesti toimivan ratkaisun" tähän ongelmaan ja luovat päättäjille kuvan, että heillä on toimivat keinot ongelman poistamiseen ajattelematta asioiden seurauksia. Kuten sitä, että miten varmistetaan ettei viattomien ihmisten internet-yhteyksiä vahingossa suljeta.

hentriz6/9

Ei tuota ainakaan minulle (toivon mukaan) ongelmia, jos tälläinen tulisi Suomeenkin. Ainut, lievä pelko tulisi omasta latausmäärästä, vaikkei niistä suurin osa (:D) ole torrentteja...

markokaup7/9

No ei ole huoli että tulisi suomeen tämmöinen laki ennenkuin ruotsiin tulee..

Mitä isoveli niin pikkuveli perässä! ;)

grinx8/9

mitäpä jos lataan vaikka steamiasta pelin? Katkovatko he ranskassa tälläisen?

teme5659/9

Hyvä ajatus, kunhan vaan ranskikset pitää huolen, etteivät mene syyttömien letkuja katkomaan. Voi olla kova sana tuo piraattipoukaman haamuIP-systeemi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT