AfterDawn logo

Tekijänoikeusjärjestöt pääsevät pian onkimaan lataajien tiedot Ruotsissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
6 kommenttia

Suomessa tekijänoikeusjärjestöt voivat saada oikeuden päätöksellä tietoja tietyn IP-osoitteen omistaneista henkilöistä, jotka ovat jaelleet luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia internetin kautta. Suomessa tämä mahdollisuus avautui tekijänoikeusjärjestöille vuoden 2006 alussa, kun uusi tekijänoikeuslaki tuli voimaan.

Nyt samaa mahdollisuutta ollaan tarjoamassa tekijänoikeusjärjestöille myös Ruotsissa. EU-direktiivin pohjalta luotu laki on näillä näkymin tulossa Ruotsissa voimaan ensi vuoden huhtikuussa, jonka jälkeen Ruotsissa toimivat tekijänoikeusjärjestöt voivat seurata Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) esimerkkiä ja aloittaa luvattomien tiedostonjakelijoiden jäljittämisen.

Aivan heppoisin perustein ihmisten tietoja ei luovuteta, vaan oikeudelle pitää pystyä osoittamaan, että kyseisen IP-osoitteen kautta on todella jaeltu luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia.


Tiedot saatuaan tekijänoikeusjärjestöt voivat yrittää aluksi sopia juttuja epäiltyjen kanssa oikeuden ulkopuolella ja jos sovintoa ei löydy, voivat tekijänoikeusjärjestöt haastaa epäillyn oikeuteen.

Uusi laki ei miellytä kaikkia ruotsalaisia ja mm. Ruotsin piraattipuolueen johtohahmona tunnetun Rick Falkvingen mukaan lain ovat kirjoittaneet henkilöt, jotka eivät ymmärrä kuinka paljon vahinkoa uusi laki aiheuttaa, koska kyseiset henkilöt eivät käsitä kuinka internet on muuttanut asioita. Falkvinge vertaakin lainsäätäjiä humalaisiin norsuihin, jotka tanssivat tehtaassa, jossa pakataan kananmunia.

6 KOMMENTTIA

OneMember1/6

Ei tämä nyt mikään yllätys ole.

mjk2/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:

Ei tämä nyt mikään yllätys ole.

No ei ole ei...pian saamme lukea lehdistä 8 v-tyttö otti musa-demon koneelle ja sai sakkoja, hitto mitä meininkiä. TO-mafia haluaa että nettiä ei olisi, mutta paluuta ei ole vanhaan kasettiin ja vinyyliin.

shnigi3/6

Lainaus:

Falkvinge vertaakin lainsäätäjiä humalaisiin norsuihin, jotka tanssivat tehtaassa, jossa pakataan kananmunia.

::DDDD juuri niin.

IhQnObO4/6

Tälläset heput suoraan vaan jenkkien tulilinjal, niin eipähän tarvi olla surulline kenenkää.

LaLLi805/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti IhQnObO:

Tälläset heput suoraan vaan jenkkien tulilinjal, niin eipähän tarvi olla surulline kenenkää.


Hä? Jenkkien mediateollisuus on loppujen lopuksi suurin syyllinen näihin kansalaisoikeuksien jyräämisiin. USA on teollisuuden lobbaama muskeli joka ajaa niiden oikeuksia ympäri maailman.

teme5656/6

Tämä yhdistettynä tuohon Piratebayn väärien IP-osoitteiden jakamiseen niin soppa on melko lailla valmis.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT