AfterDawn logo

Target myy Olevian BD-110-soitinta 229 dollarin hintaan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

Juhlapyhien lähestyessä elektroniikkalaitteita myydään kuluttajille yleensä alennettuun hintaan, ja kuluttajien onneksi hintakilpailu näyttää viimein saavuttaneen myös Blu-ray-soittimet, kun Target alensi tiettyjen Blu-ray-soittimien hintoja Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen viidenneksi suurimpana kauppaketjuna tunnettu Target myy nyt Olevian BD-110-soitinta 229 dollarin eli noin 167 euron hintaan.

BonusView-yhteensopivan BD-110:n hinta laski siis hetkessä 70 dollaria. Tämän lisäksi Target tiputti Philipsin BD-P7200-soittimen hintaa 100 dollaria, jonka myötä soitinta myydään Targetin myymälöissä 249 dollarin hintaan.

BD-110:n tarkat ominaisuudet ovat kuitenkin toistaiseksi pimennossa, mutta BonusView-yhteensopivuuden lisäksi soittimesta löytyy analoginen 5.1-ulostulo.


BD-110 tulee yritysten tekemän sopimuksen myötä myyntiin ainoastaan Targetin myymälöihin. Soitin ei ole kuitenkaan lähinnä taulutelevisioista tutun Olevian omaa tuotantoa, vaan kyseessä on Fuse101:n valmistama soitin, johon on vain laitettu Olevian logo Yhdysvaltojen markkinoita varten. Olevia tuo tulevaisuudessa myyntiin muitakin Blu-ray-soittimia, ja nykyisten tietojen mukaan luvassa olisi myös BD-Live-yhteensopiva Blu-ray-soitin.

Lisää alennusmyyntejä on Yhdysvalloissa tiedossa marraskuun 28. päivä, jolloin kiitospäivän jälkeinen shoppailusesonki käynnistyy Black Fridayn myötä.


1 KOMMENTTI

SuomiP1/1

Eiks toi logo näytä niinku nimi ois Ölevia eikä Olevia

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT