AfterDawn logo

Wal-Mart ei sulje DRM-palvelimiaan vielä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Viime kuun lopulla Yhdysvaltalainen kauppaketju Wal-Mart kertoi suru-uutisia niille kuluttajille, jotka olivat ostaneet DRM-suojattua musiikkia yrityksen digitaalisesta musiikkikaupasta. Wal-Mart ilmoitti tuolloin sulkevansa DRM-palvelimet lokakuun 9. päivä, jonka myötä DRM-suojattujen musiikkikappaleiden kuunteluoikeuksia ei voisi enää uudistaa, joten hankitun musiikin kuunteleminen uudella tietokoneella ei enää onnistuisi.

Eilen yritys kuitenkin hylkäsi aikeensa sulkea DRM-palvelimet alkuperäisen aikataulun mukaan. Kuluttajilta tulleen palautteen vuoksi Wal-Mart on päättänyt jatkaa DRM-palvelimien pyörittämistä. Yritys ei kuitenkaan kertonut kuinka kauan palvelimia tullaan vielä pyörittämään, mutta DRM-palvelinten mahdollisesta sulkemisesta on luvattu tiedottaa asiakkaille hyvissä ajoin ennakkoon sähköpostin avulla.


Wal-Mart suosittelee edelleen, että kuluttajat polttavat ostamansa WMA-kappaleet tavallisiksi Audio CD -levyiksi, jotta niiden kuuntelu onnistuu myös tulevaisuudessa, joten yrityksen DRM-palvelimet tullaan todennäköisesti sulkemaan lähitulevaisuudessa kokonaan. Wal-Martin edustaja kertoi CNET Newsille, ettei palvelinten lopullista sulkemisajankohtaa ole lyöty vielä lukkoon.

Wal-Martin päätös ei varsinaisesti yllätä, sillä DRM-palvelinten sulkeminen on herättänyt aiemmin närää mm. Microsoftin, Yahoon ja Googlen asiakkaiden keskuudessa, jonka vuoksi kyseiset tahot ovat joutuneet taipumaan aikomuksissaan sulkea DRM-palvelimet tai vaihtoehtoisesti he ovat hyvittäneet kuluttajien ostokset kokonaisuudessaan.

4 KOMMENTTIA

ZZboy1/4

Ensin sanoivat et laitetaan heti DRM-palvelimet kiini, ja seuraavana päivänä et pidämme ne auki maailmanloppuun asti. Totuus taitaa olla et muutama kk vielä. DRM-servereistähän taisi tulla varsinainen riippakivi, no onpahan muistuttamassa Microsoftin sekoilusta.

hentriz2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

no onpahan muistuttamassa Microsoftin sekoilusta.


No ei Microsoft ollut ainut, mutta mitäpä Microsoft ei sotkisi :P Noei, kyllä ihan hyvääkin Microsoft on tehnyt...
Toi DRM oli alunperin huono ajatus, haittaa vain niitä kuluttjia, jotka oikeasti ostavat musiikkinsa.
Ne ketkä sitten sitä vaikka Limewirestä hankkivat, niitä DRM ei paljon hetkauta.

Mynthon3/4

Jospa ihmiset miettisivät kahdesti ostaakko DRM-suojattua musiikkia.

Aunustico4/4

Tai sitten lienisi reilua tarjota kuluttajille DRM-suojattujen kappaleinen tilalle suojaamattomia versioita samoista kappaleista. Siitä kun tuskin kenellekään edes vahinkoa aiheuttaisi, kun kerran oikeudet kappaleen omistamiseenkin asiakkaille todistetusti olisi olemassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT