AfterDawn logo

Yle tarjoaa "Muukalaisia 1808 - 2008" -sarjaa teräväpiirtona netissä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
18 kommenttia

Ylen tarjoamat yllätykset teräväpiirron ja internet-jakelun osalta ovat saaneet yhden lisäyksen, kun FST5:n syksyn 2008 uutuussarja Muukalaisia 1808 - 2008 (Främlingar 1808 – 2008) ilmaantuu ilmaiseksi nettiin kaikkien katsottavaksi teräväpiirtoversiona.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun YLE tarjoaa HD-videota netissä, ja toivottavasti kokeilu ei jää ainoaksi kerraksi, kun kuluttajat pääsevät nauttimaan kotimaisen TV-kanavan antimista netin kautta teräväpiirtomuodossa.

Yle tarjoaa teräväpiirtovideoita 720p-resoluutiolla WMV-muodossa. Tarjolla on kahta eri bitratea (6000 kbps ja 1700 kbps), joista varsinkin ensimmäinen tarjoaa kuvanlaadullisesti erinomaisen katseluelämyksen niillä tietokoneilla, jotka jaksavat toistaa videota ilman nykimistä ja jotka ovat tarpeeksi nopean internet-yhteyden ääressä, sillä Yle tukee virallisesti vain streaming-tekniikkaa eli suoratoistoa, joten jaksoja ei voi ladata ainakaan virallisesti talteen kiintolevylle paikallista katselua varten.


Teräväpiirtoversioiden ohella tarjolla on myös 512x288- ja 320x180-resoluution videot niille, joita teräväpiirto ei kiinnosta tai joiden internet-yhteys on liian hidas teräväpiirtovideoiden suoratoistoon.

Sarjan ensimmäinen jakso näytetään tänään FST5-kanavalla kello 21.50, ja ensimmäisen jakson teräväpiirtoversion pitäisi ilmaantua nettikatseluun vielä tämän illan aikana. Sivustolta voi kuitenkin katsoa jo kaikkien kymmenen jakson trailerit ennakkoon. Videot eivät valitettavasti ole tekstitetty suomeksi, joten ruotsin osaaminen on eduksi sarjaa seuratessa.



Ylen esittelykuva eri versioiden tarkkuuseroista

18 KOMMENTTIA

xenico1/18

Loistavaa! Loistavaaa!! Nyt vaan sarjoja enemmän ja enemmän HD laatuisina! Saisi edes jotain vastinetta TV-luvalle...

kane_k2/18

kappas.. hienoa :)

SuomiP3/18

yle on vissii laittanu iha hyvin rahaa palvelin kalustoon ku pystyvät streamaamaan hdtä :D

stillborn4/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xenico:

Loistavaa! Loistavaaa!! Nyt vaan sarjoja enemmän ja enemmän HD laatuisina! Saisi edes jotain vastinetta TV-luvalle...

Tuon luvan voisi kohta vaikka hankkiakin, kun TV-kuluttaja alkaa saamaan rahoilleen vastinetta.

Duffman215/18

Jotenkin toi laatu oli aivan... hypnoottista! Striiminä HD:ta, milloin pystyy Youtube samaan?! ;D

rogerpe6/18

Wmv... mitä ihmettä. Mutta periaatteellisesti kyllä aivan erinomainen juttu, toivottavasti YLE saa positiivisia kokemuksia tästä kokeilusta. Kyllä IPTV tulee olemaan television tulevaisuus :)

larppa97/18

Kaikki pistämään positiivista palautetta svenska@yle.fi osoitteeseen nii tulee näitä HD-ohjelmia enemmänkin.

Duffman218/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti larppa9:

Kaikki pistämään positiivista palautetta svenska@yle.fi osoitteeseen nii tulee näitä HD-ohjelmia enemmänkin.


Miksi juuri ruottalaiselle puolelle.......? Kiinnostais mielumminkin ihan normi-Ylen tarjontaa parempilaatuisena... :)

j169/18

Juu-u suunta on kyllä oikea, mutta sitten kuitenkaan ei voida hommaa hoitaa tyylikkäästi loppuun saakka. Tarkoitan siis tuota todella oleellista asiaa eli tekstitysten puutetta.

Customidy10/18

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti larppa9:

Kaikki pistämään positiivista palautetta svenska@yle.fi osoitteeseen nii tulee näitä HD-ohjelmia enemmänkin.


Miksi juuri ruottalaiselle puolelle.......? Kiinnostais mielumminkin ihan normi-Ylen tarjontaa parempilaatuisena... :)

No sinne tuolla pyydellään palautetta, kai ne sieltä välitetään suomiylelle jos siitä kiikasee vielä niiden hd-tarjonta.

Vielä H.264:ää (HD:nä) odotellessa..

paavo2211/18

Eihän se HD:n striimaaminen ole sen raskaampaa kuin SD videonkaan jos bitrate on sama.

AvenZer12/18

Muuden hyvä mutta siinä on vain yksi paha juttu se on ruotsin kielisyys(itse en tajua kysyisestä kielestä yhtään mitään) sais olla ihan normaalia sisältöä (eli suomenkielellä tai englanniksi tai edes teksitetty)

Edit:
Kaikki vaan pistämään palautetta ohjelmapalaute@yle.fi ja vaaditaan suomenkielistä hd materiaalia tai/ja tekstitysten kera.

Divisor13/18

FST ;SS noei. Hyvä alkuhan tämä "jo" on.

rkan14/18

Vielä se H. 264 niin ollaan oikealla linjalla!

-Rex-15/18

Oikeaan suuntaan menossa ehdottomasti. Teknisesti ja toteutuksellisesti voisi vielä toki parantaa, mutta hyvä näinkin. Myöskin jakelutienä voisi ottaa ihan pysyvästi käyttöön verkon lisäksi satelliitin, hyvää kokemusta Ylelle ja kokemuksia katsojille tuli kuitenkin Pekingistä.

*EDIT:typo*

ratatata16/18

Itse lähetin jo tästä positiivista kiitosta Ylelle. Muistakaa muutkin laittaa jotta saadaan myös kotimaisia ohjelmia HD:ksi!

Formaatti voisi olla parempi kuin WMV mutta ei haittaa, Yleltä tämä on mielestäni suuri myönnytys! :-)

a7931717/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ratatata:


Formaatti voisi olla parempi kuin WMV mutta ei haittaa, Yleltä tämä on mielestäni suuri myönnytys! :-)

Kyllä se haittaa ja pahasti muita kuin Windows käyttäjiä. On kyllä aivan käsittämätöntä miten YLE vaan jatkaa tätä Microsoftin palvomista.

Lemagrag18/18

Lainaus:

Kyllä se haittaa ja pahasti muita kuin Windows käyttäjiä. On kyllä aivan käsittämätöntä miten YLE vaan jatkaa tätä Microsoftin palvomista.


Nythän näyttää löytyvän flashinäkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT