AfterDawn logo

Joost muuttaa selaimeen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

P2P-pohjainen Joost ei kovista ennakko-odotuksista huolimatta saavuttanut hakemaansa markkinaosuutta. Joostin tekijät eivät kuitenkaan ole lyöneet hanskoja tiskiin, vaan erillisen Joost-ohjelman sijasta ohjelman kehitystä on jatkettu selainlaajennuksen muodossa.

Erillisen Joost-ohjelman kehitys lakkaa huhujen mukaan kokonaan, ja jatkossa kehityksen kohteena on ainoastaan selaimessa toimiva versio. Selainlaajennuksena toimivan uuden Joostin beta-testaus on parhaillaan käynnissä ja myös selainversio hyödyntää tiedonsiirrossa omaa P2P-verkkoa. Kokoa selainlaajennuksella on alle 20 megatavua käyttöjärjestelmästä riippuen ja tällä hetkellä se toimii ainakin Windows- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmien kanssa. Tuettuja internet-selaimia ovat ainakin Internet Explorer ja Firefox.

Selainkeskeisyyden myötä myös Joostin sosiaaliset ominaisuudet ovat kokeneet muutoksia, joiden avulla sisällön arvioiminen, kommentoiminen ja jakelu ystäville onnistuu aiempaa helpommin.


Joostin suurin ongelma on edelleen sisällön vähyys, jonka vuoksi monet tahot epäilevät, ettei uusittu Joost voi kilpailla suosiosta esim. Hulun kanssa. Suurin osa Hulun tarjonnasta on kuitenkin rajoitettu ainoastaan Yhdysvalloissa asuvien ihmisten katseltavaksi, joten jos Joost pystyisi tarjoamaan vastaavaa sisältöä esim. Euroopassa asuville kuluttajille, voisi palvelu houkutella huomattavan kasan uusia käyttäjiä.

Kuvankaappauksia ja videoita uudistetusta Joostista voi katsella esim. Techcrunch- ja CNET-sivustoilta. Beta-testissä mukana olevat henkilöt voivat koeajaa uuden Joostin täällä.

1 KOMMENTTI

humpuuki1/1

Öö, just. Ketä kiinnostaa. Selaimeen saa tungettua muutenkin kaikenlaista sälää hidastamaan toimintaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT