AfterDawn logo

Sillisuille oma teräväpiirtokanava

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
3 kommenttia

Listasimme viikko sitten kaikki Suomessa näkyvät teräväpiirtokanavat, joita on tällä hetkellä yhteensä 11 kappaletta. Mukaan ei mahdu kuin yksi kotimainen (Nelonen HD), joka sekin lähettää tavallista kuvaa ylöspäin skaalattuna. Ei paljon paremmin mene vielä naapurimaissakaan, koska esimerkiksi Norjassa avataan vasta nyt ensimmäinen norjalainen HDTV-kanava, kertoo Technofranki. Ulkomaisia HDTV-kanavia löytyy kasapäin myös Norjasta.

Sekä kaapeli- että satelliittitalouksissa näkyvää TV Norge HD -kanavaa tulee tarjoamaan Norjassa Canal Digital. Uusi HD-kanava tulee näkymään lokakuun 3. päivästä lähtien TV Norge -kanavan rinnalla, jolloin katseluelämykset jatkuvat, vaikka HD-viritin vielä puuttuisikin.

Teräväpiirto-ohjelmistoa luvataan olevan saatavilla parhaaseen katseluaikaan heti alusta alkaen. Syksyllä TV Norge HD lupailee tarjoilevansa muun muassa paljon uutuussarjoja ja elokuvia. Norjalaista tuotantoa lupaillaan laajemmassa mittakaavassa ensi vuoden puolella.


Kuten Suomessa, myöskään Norjassa suurimmat televisiokanavat eivät ole turhaan kiirehtineet teräväpiirtoaikaan. Norjan suurimmilla televisiokanavilla (NRK ja TV2) ei lähteen mukaan ole edes suunnitelmissa tuoda omia HD-kanaviaan markkinoille vielä lähitulevaisuudessa.

Canal Digitalin mukaan norjalaisista kodeista löytyy tällä hetkellä noin 100 000 HD-viritintä ja 1,3 miljoonaa teräväpiirtotelevisiota.

3 KOMMENTTIA

Attin1/3

Ei tässä voi muuta todeta ku "Loistava otsikko" :D

friis2/3

Oli pakko lukea uutinen, kun otsikko ei ihan heti auennut...

hentriz3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Oli pakko lukea uutinen, kun otsikko ei ihan heti auennut...


Itse funteerasin myös, ketkä on Sillisuita :-) Noh, kyllähän sen nyt älyää, kun kerran tietää, että ne on norjalaisia. Aika hyvä otsikko ;-)
- - -
Olisin luullut Nojraa hieman kehittyneemmäksi - myös TV-puolella...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT