AfterDawn logo

LG:n N4B1 on NAS tallentavalla Blu-ray-asemalla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Vaikka tämän vuoden IFA 2008 -messut eivät ole vielä päässeet käyntiin, ovat ensimmäiset tiedot messuilla nähtävistä uutuustuotteista ilmaantuneet jo nettiin. Yksi näistä uutuuksista on elektroniikkajätti LG:n N4B1, joka on verkkolevy eli NAS-laite (Network Attached Storage), josta kiintolevyjen ohella löytyy myös tallentava Blu-ray-asema.

N4B1:ssä on paikat neljälle SATA-liitännäiselle kiintolevylle, ja laite tukee maksimissaan 4 teratavun tallennuskapasiteetilla varustettuja kiintolevyjä. N4B1 tukee RAID 5-, 0-, 1-, 1+0- ja JBOD-tiloja, joten kuluttaja voi valita itselle parhaimmin sopivan vaihtoehdon tallennuskapasiteetin määrän, tiedonsiirtonopeuden ja vikasietoisuuden välillä. Laite tukee Hot swap -ominaisuutta, joten levyjä voi tarvittaessa vaihtaa laitteen ollessa käynnissä.

Blu-ray-aseman osalta LG ei ole vielä paljastanut tarkempia tietoja, mutta tiettävästi Blu-ray-asemalla onnistuu tallennus sekä yksi- että kaksikerroksisille Blu-ray-levyille. Myös Blu-ray-asema voidaan jakaa kaikille N4B1:tä käyttäville laitteille, mutta toistaiseksi ei ole varmaa, että onnistuuko jaetulla asemalla kaupallisten Blu-ray-levyjen toistaminen ilman kopiointisuojauksien kiertämistä. Blu-ray-levyjen ohella asema lukee myös DVD- ja CD-levyjä, ja laitteen kiintolevyille tallennettua informaatiota voi varmuuskopioida ajastetusti Blu-ray-levyille.


Ulkoista tiedonsiirtoa varten N4B1 sisältää gigabitin ethernet-liitännän, kolme USB 2.0 -porttia ja e-SATA-liitännän. N4B1 on yhteensopiva Windows-, Linux- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmien kanssa ja tietokoneiden ohella laitteelle voi kopioida dataa mm. kannettavilta mediasoittimilta ja digikameroilta. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, että tukeeko N4B1 mediatiedostojen jakamista helpottavaa DLNA-standardia.

Laitteen fyysiset mitat ovat 190 x 289 x 280mm ja sen on tarkoitus tulla myyntiin joulukuussa. LG ei kuitenkaan ole paljastanut laitteen suositushintaa.



2 KOMMENTTIA

hentriz1/2

Ihan kiinnostava laite, kieltämättä. Vaihoehtoja löytyy ostajalle, joten tiettyä asiakasryhmää tulee kiinnostamaan varmasti. Tosin itse pidän Blu-Ray-asemaa kiintolevyssä tarpeettomana. Jos joku selittää, miksi sellainen tarvitaan ulkoiseen KIINTOLEVYYN, niin kerro pois. Parempi ostaa ja vaihtaa DVD-asema sellaiseksi, kuin ottaa verkkokiintolevy ja tunkea siihen Blu-Ray-asema. Tosiaan, jos joku kertoo, miksi tarvisin ulkoisen kiintolevyn, niin kerro pois. Ehkä itsekkin muutan mieltäni :-)

ackalin2/2

Jos Blu-Ray elokuvan voi jakaa ja katsoa kotiverkossa DLNA laitteiden kassa, niin ei tarvitse ostaa soitinta kaikille perheen jäsenille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT