AfterDawn logo

Laitevertailussa jo yli 5000 käyttäjäarviota

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
6 kommenttia

AfterDawnin pari vuotta sitten avattu laitevertailu -palvelu on suureksi yllätykseksemme onnistunut aktivoimaan varsin tehokkaasti käyttäjäkuntamme jakamaan tuotteiden käyttökokemuksiaan muiden kanssa.

Viikonloppuna sivustolle lisättiin kaikenkaikkiaan 5000. käyttäjäarvio ja tahti näyttää kiihtyneen kesän mittaan jo lähes viiteensataan uuteen käyttäjäarvioon kuukaudessa. Tavoitteenamme on tehdä palvelusta Suomen kattavin puolueettomien käyttäjäarvioiden tietokanta, joka toivottavasti omalta osaltaan auttaa kuluttajia ostopäätösten teossa muunkin kuin hintavertailun perusteella.

Palvelumme laajenee jatkuvasti uusilla tuotteilla ja säännöllisesti myös tuoteryhmillä. Suurin kiitos koko laitevertailukonseptin kehittämisestä kuuluu käyttäjillemme, jotka osallistuvat aktiivisesti palveluun kirjoittamalla omia käyttäjäarvioitaan tuotteista, ehdottamalla uusia tuotteita sekä lähettämällä ylläpidollemme palautetta, jonka perusteella olemme kehittäneet palveluamme.

6 KOMMENTTIA

OneMember1/6

Ja toivotaan saman tahdin jatkuvan ;)

deadflame2/6

Tuotetta ostaessa tulee aina ensimmäiseksi vilkaistua laitevertailua. Suuri+ laitevertailun toimivuudesta.

Divisor3/6

"Näin se homma etenee"

Aunustico4/6

Käyttäjien omat arviot ovat hyvä ominaisuus. Tulee niitä joskus ihan huvikseenkin luettua ja omien kokemusten mukaan täydennettyä. Toivottavasti kattavuus vielä laajenee, ettei enää tarvitse MBnetin hintaseurantaa lisänä käyttää.

dRD5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aunustico:

Toivottavasti kattavuus vielä laajenee, ettei enää tarvitse MBnetin hintaseurantaa lisänä käyttää.

Mitäs tähän tavoitteeseen tarvittaisiin? Lisää laiteryhmiä?

79atanos6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Mitäs tähän tavoitteeseen tarvittaisiin? Lisää laiteryhmiä?

Tjaah, itse en oikeastaan tarvitse enempää kun kaikki "peruskamat" jo löytyy, mutta ilmeisesti jotkut kaipailevat ainakin kaiuttimia/kuulokkeita yms härpäkkää.

Tuo laitevertailu on muuten hyvä juttu käyttäjien kommenttien myötä. Itselläni ulkoinen kiintolevy osittain hakusessa ja tuota kautta löytyi kolme ihan varteenotettavaa vaihtoehtoa, saas nähdä mihin ratkaisuun päädyn :)

EDIT
Näköjään kuulokevertailu lisätty, kiitokset kaikkien muiden puolesta :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT