AfterDawn logo

Varastettu PS3 löytyi konsolin verkko-ominaisuuksien avulla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
19 kommenttia

Internetin yleistymisen myötä tietokoneille on jo vuosien ajan tarjottu ohjelmia, joiden avulla luvattomasti haltuunotetun tietokoneen voi jäljittää sen käyttämien IP-osoitteiden avulla. Toistaiseksi tällaisia ohjelmia on ollut tarjolla lähinnä tietokoneille, mutta Yhdysvaltojen Clevelandissa tapahtunut anastetun PlayStation 3 -pelikonsolin jäljitys osoittaa, että myös varastettujen pelikonsolien löytäminen on mahdollista laitteiden omien verkko-ominaisuuksien avulla.

Tapaus sai alkunsa, kun Dustin Waller sai morsiameltaan lahjaksi käytetyn PS3:n, jonka morsian oli ostanut paikallisesta 3-D Games -pelikaupasta. Konsoli oli varastettu aiemmin sen alkuperäiseltä omistajalta, mutta konsolin vienyt henkilö ei kuitenkaan ottanut laitetta omaan käyttöön, vaan myi sen eteenpäin. Waller ei kuitenkaan jaksanut luoda omaa pelaajaprofiilia konsolilleen, vaan hän käytti konsolista jo löytynyttä pelaajaprofiilia, jonka vuoksi konsoli kirjautui PlayStation Network (PSN) -palveluun konsolin alkuperäisen omistajan tunnuksilla.

Konsolin alkuperäinen omistaja oli kuitenkin ilmoittanut varkaudesta poliisille, joka Sonyn avustuksella sai käsiinsä Wallerin IP-osoitteen. Etsivä Scott Reed onnistui jäljittämään Wallerin käyttämän IP-osoitteen tuomarilta saadun luvan kanssa, jonka myötä paikallinen internet-operaattori kertoi Wallerin kotiosoitteen ja lopulta poliisi vei konsolin Wallerilta takaisin sen alkuperäiselle omistajalle. Poliisin vietyä konsolin Waller jäi siis ilman PS3-konsolia, joten hän päätti kysellä 3-D Gamesista mahdollista korvausta. 3-D Games ei aluksi halunnut antaa minkäänlaista hyvitystä, mutta lopulta firma antoi Wallerille Xbox 360 -pelikonsolin.

Waller ei ollut kuitenkaan tyytyväinen tilanteeseen, sillä PS3 on rahallisesti arvokkaampi kuin Xbox 360 ja Waller pitää PS3:a parempana pelikonsolina. Waller on omien sanojensa mukaan 150 dollaria tappiolla kaupan toimien takia. Wallerin mukaan myös pelikauppojen pitäisi tarkistaa ihmisten henkilöllisyydet, kun nämä myyvät käytettyjä tuotteita liikkeille, jotta varastetun tavaran myynti ei olisi näin helppoa.

19 KOMMENTTIA

jartar1/19

Lainaus:

3-D Games ei aluksi halunnut antaa minkäänlaista hyvitystä, mutta lopulta firma antoi Wallerille Xbox 360 -pelikonsolin.

Onpa kumma ettei asiakas ole tyytyväinen...

Täysin järjetöntä toimintaa kyseiseltä liikkeeltä.

OneMember2/19

Lainaus:

3-D Games ei aluksi halunnut antaa minkäänlaista hyvitystä, mutta lopulta firma antoi Wallerille Xbox 360 -pelikonsolin.

Ihan ymmärretysti kaveria pännii...

Ensin sai varastetun tavaran ja kaiken huipuksi sai vielä huonomman (halvemman) konsolin tilalle.

Juffeo3/19

Näin tapahtuu vain ameriikoissa

Haist4/19

Se olisi ollut reilua, jos hän olisi saanut 150:lla dollarilla pelejä kaupan päälle.

Ja ihan hyvä vaan, että ottivat häneltä sen PS3:n pois. Ei kukaan ole tarpeeksi paha joutuakseen kärsimään tuollaisesta roskasta.

haxorfox5/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juffeo:

Näin tapahtuu vain ameriikoissa

mistä itse tiedät?

CoB926/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Haist:

Se olisi ollut reilua, jos hän olisi saanut 150:lla dollarilla pelejä kaupan päälle.

Ja ihan hyvä vaan, että ottivat häneltä sen PS3:n pois. Ei kukaan ole tarpeeksi paha joutuakseen kärsimään tuollaisesta roskasta.

says mr. fanboy.

D00mer7/19

Lainaus:

Games ei aluksi halunnut antaa minkäänlaista hyvitystä, mutta lopulta firma antoi Wallerille Xbox 360 -pelikonsolin.

ja ko. xbox360 ehti toimia vain viikon jonka jälkeen tuli red ring of dead? =P

Itse en kyllä haluaisi konsolia, joka ei toimi viikkoakaan ilman temppuilua

Haist8/19

Sitten voit ihan hyvillä mielin ostaa Xbox 360:n.

JooPee9/19

Lainaus:

Lainaus:

Games ei aluksi halunnut antaa minkäänlaista hyvitystä, mutta lopulta firma antoi Wallerille Xbox 360 -pelikonsolin.

ja ko. xbox360 ehti toimia vain viikon jonka jälkeen tuli red ring of dead? =P

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Haist:

Se olisi ollut reilua, jos hän olisi saanut 150:lla dollarilla pelejä kaupan päälle.

Ja ihan hyvä vaan, että ottivat häneltä sen PS3:n pois. Ei kukaan ole tarpeeksi paha joutuakseen kärsimään tuollaisesta roskasta.

says mr. fanboy.

Itse en kyllä haluaisi konsolia, joka ei toimi viikkoakaan ilman temppuilua

Minulla ainakin toiminut n. 6kk Xbox360 ilman kaatumisia tai muita ongelmia.

4HeNE10/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Haist:

Se olisi ollut reilua, jos hän olisi saanut 150:lla dollarilla pelejä kaupan päälle.

Eli siis noin 3 peliä. Kiva varmaan, jos on ostanut jo muutaman pelin PS3:lle ja pari BluRay leffaa lisäksi. Siinä olisi sitten monta kallista frisbeetä heiteltävänä.

Pihlis1211/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juffeo:

Näin tapahtuu vain ameriikoissa

...Suomessa liike pesisi kätensä täysin asiasta ja ei antaisi mitään.

IhQnObO12/19

... Tai sitten jätkä istuisi vankilassa anastetusta konsolista eikä pystyisi selittämään kun kuitti olisi kadonnut.

mijuve13/19

Jumalauta mitä touhua. Sama asia ku ostais vaikka mersun joka maksais 50000€ ja sitte se osoittautuisi pöllityksi ja kauppa antaisi asiakkaalle tilalle 40000e maksavan volvon.
Siis tuommonenhan on ihan perseestä että saa mitä sattuu vaikka on ostanut juuri tietyn tuotteen.
Jos tuohon asiaan ei tuu nyt muutosta niin kaupathan alkaa maksamaan korvauksia tämän kuultuaan paskapaperina! Saatana.

overdose14/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mijuve:

No tuossahan vaan voittaisi, kun pääsisi siitä mersusta eroon.

adrianlee15/19

Lainaus:

No tuossahan vaan voittaisi, kun pääsisi siitä mersusta eroon.

Nonni, ja taas on volvofanipojat vauhdissa!

Micc_o16/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mijuve:

Jumalauta mitä touhua. Sama asia ku ostais vaikka mersun joka maksais 50000€ ja sitte se osoittautuisi pöllityksi ja kauppa antaisi asiakkaalle tilalle 40000e maksavan volvon.
Siis tuommonenhan on ihan perseestä että saa mitä sattuu vaikka on ostanut juuri tietyn tuotteen.
Jos tuohon asiaan ei tuu nyt muutosta niin kaupathan alkaa maksamaan korvauksia tämän kuultuaan paskapaperina! Saatana.

asiaa

Asiakas17/19

Kyllä, täysin sama asia. Et voi oikeasti olla tosissasi?

Joka tapauksessa tosiaan aikamoista perseilyä puolin jos toisinkin.

d_2ned18/19

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juffeo:

Näin tapahtuu vain ameriikoissa

...Suomessa liike pesisi kätensä täysin asiasta ja ei antaisi mitään.

... Tai sitten jätkä istuisi vankilassa anastetusta konsolista eikä pystyisi selittämään kun kuitti olisi kadonnut.

ei toki, suomessa pääsee vankilaan vain esmes täräyttämällä tutkaan satasen alueella kahtasataa, murhista ja sen sellaisista tulee vain ehdonalaista. tutkintavankeuden saa toki viettää kotona pelaten vaikkapa varastettuja konsolipelejä!

Dylo19/19

jos joku tuo 500euron playstation kolmosen tiskille ja sanoo että ostappa pois, niin taatusti kysyn äijän paperit ennen kuin jatkan keskustelua yhtään eteenpäin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT