AfterDawn logo

Travisin musiikkia jakanut bloggaaja oli ongelmissa IFPI:n kanssa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Tekijänoikeudella suojatun musiikin jakelu voi olla ongelmallista, vaikka musiikin jakajalla olisikin oikeus jaella musiikkia. Tämän sai todeta myös SoMuchSilence.com-musiikkiblogia pyörittävä Kevin, joka pistin toukokuussa sivustolleen jakoon Travisin uudelta Ode to J.Smith -albumilta löytyvän J. Smith -kappaleen.

Heinäkuun ensimmäinen päivä Kevin koki kuitenkin yllätyksen, kun äänitealan etuja kansainvälisesti puolustava International Federation of the Phonographic Industry (IFPI) lähetti hänelle sähköpostia, jossa vaadittiin, että kyseinen kappale on poistettava sivustolta. Vaikka Kevin on jakanut useita kappaleita sivustonsa kautta, oli kyseessä ensimmäinen kerta, kun Kevin sai poistopyynnön. Kevin päätti totella sähköpostin viestiä, joten hän poisti J. Smith -kappaleen palvelimeltaan.


Kevin oli laittanut J. Smith -kappaleen sivustolleen jakoon, koska Travisin laulaja Fran Healy oli kannustanut faneja jakamaan kyseistä kappaletta. Kevin päättikin ottaa suoraan yhteyttä bändiin, jotta asia selviäisi. Healy kertoi Kevinille, että hän voi jakaa kappaletta luvan kanssa sivustollaan. Travisin jäsenet ottivat yhteyttä myös levy-yhtiöön, joka kertoi tilanteen todellisen luoteen IFPI:lle. Pian tämän jälkeen IFPI lähetti Kevinille uuden sähköpostin, jossa IFPI kertoi olleensa tietämätön osapuolten välisestä sopimuksesta, joten Kevin sai jälleen jaella J. Smith -kappaletta.

IFPI:n mukaan internetissä jaellaan luvatta paljon tekijänoikeudella suojattua musiikkia, jonka takia tekijänoikeusjärjestö erehtyy välillä, kuten kävi myös Kevinin kohdalla. IFPI ei kuitenkaan pyytänyt erehdystä anteeksi, joka hieman haittasi Keviniä. Kevin on kuitenkin iloinen siitä, että Travisin jäsenet hoitivat asian hienosti.

5 KOMMENTTIA

Attin1/5

Lainaus:

IFPI:n mukaan internetissä jaellaan luvatta paljon tekijänoikeudella suojattua musiikkia

Nyt kyllä juksaavat...

mjk2/5

Ja ifpi ei edes pahoitelut tilannetta taikka pyytänyt anteeksi, tuo kertoo jo aika paljon ko lafkasta.

Kuinkahan monta tämän tyyppistä tilannetta on jo tuolla tapaa syntynyt.

markokaup3/5

ennakkoluulo ... ihmiset on erehtyväistä väkeä. Toisin kuin robootit! ;)

Hamatti4/5

Tässä tulee ilmi jälleen se perustavanlaatuinen ongelma tekijänoikeustaistelussa. TO-mafialla ei ole mitään hävittävää, kun taas tavallisella käyttäjällä on hävittävänä kaikki.

zipzap5/5

poistettu

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT