AfterDawn logo

Nintendo taistelee jälleen varmuuskopiolaitteita vastaan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Nintendo on jatkanut jälleen taisteluaan luvattomia pelikopioita vastaan ja tällä kertaa oikeusjutun kohteeksi ovat joutuneet DS:lle mm. R4 Revolution -laitteita Japanissa maahantuovat yritykset.

Nintendo on haastanut yhteistyökumppaneidensa kanssa ainakin kuusi japanilaista yritystä oikeuteen majicon-nimellä kulkevien latauskasettien myynnistä, markkinoinnista ja maahantuonnista. Nintendo haluaa oikeudelta päätöksen, joka kieltää jatkossa kyseisiin laitteisiin liittyvän kaupankäynnin Japanissa.

Majicon-latauskasetit mahdollistavat varmuuskopioitujen pelien pelaamisen Micro SD -muistikorteilta, joka Nintendon ja yhteistyökumppaneiden mukaan lisää piratismia ja pelien luvatonta kopiointia.

Nintendon mukana haasteessa on 54 muuta firmaa, joiden joukkoon kuuluvat mm. DS:lle pelejä tekevät Capcom, Sega ja Square Enix, joten Nintendo ei ole ainoa taho, jota luvattomien kopioiden pelaaminen häiritsee. Varmuuskopioitujen pelien lisäksi majicon-latauskasettien avulla voi konsolissa ajaa harrastelijoiden itse tekemiä ohjelmia ja pelejä (ns. Homebrew-ohjelmat), joten MOD-piirien tapaan majiconeille löytyy myös laillisia käyttötarkoituksia.


Toistaiseksi Nintendo on ilmoittanut oikeustoimista ainoastaan Japanissa, joten toistaiseksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimivat majicon-kauppiaat ovat turvassa.

5 KOMMENTTIA

zipzap1/5

poistettu

coocie982/5

Kyllä pelien varmuuskopioinnissakin on monia hyviä puolia kuluttajien kannalta mutta en ala Jeesustelemaan modien käyttöä yleisesti. Jokaisella asialla on varjopuolensa. Toivottavasti pelitalot eivät rupea liian agressiivisiksi, sillä en haluaisi nähdä heidän maineensa laskevan alan ollessa muutenkin hyvässä kasvussa.

kolmis3/5

laite tai tässä tapauksessa kasetti ei ole laiton, se mitä sillä pystyy (myös) tekemään voi olla laitonta mutta silloin laitteen väärinkäyttäjää tulisi rangaista ei sen valmistajaa.

RoyalGuru4/5

Aion nyt (taas) ottaa iän ikuisen vertauksen autoteollisuudesta esille.
Syytetäänkö autonvalmistajaa siitä, jos ihminen ajaa ylinopeutta?

dRD5/5

R4 on pelastanut tyttäreltäni 1,5v aikana kaksi peliä katoamasta kokonaan bittiavaruuteen (toisessa kävi klassinen sarjakuvaläppä, eli ihan konkreettisesti koira söi originaalikopion pelistä :-) ja mahdollistaa sen, että lomareissuilla, jne ei tarvitse huolehtia 20 irrallisena auton takapenkillä ajelehtivan pelimodulin hukkumisesta.

En ala sen ihmeemmin itsekään hurskastelemaan (eli tiedän R4 ja kumppaneiden päätyvän 99% tapauksista piratismikäyttöön], lähinnä taas kiroan sitä, että jos tehdään tuote X, jota voi käyttää sekä "oikein" että "väärin", niin onko se sen laitteen vika, jos sitä käytetään väärin..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT