AfterDawn logo

Jenkit ja britit kopioivat leffansa

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
9 kommenttia

Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa toteutettu tutkimus kertoo maiden joka kolmannen kansalaisen harrastaneen elokuvapiratismia viimeisen puolen vuoden aikana. Brittiläisen Futuresource Consulting -nimisen yrityksen tekemässä tutkimuksessa keskityttiin kyselemään ihmisiltä heidän tavoistaan kopioida DVD-levyjä. Tutkimuksesta uutisoi Ars Technica.

Yhdysvaltalaisista kyselyyn vastanneista 32 prosenttia kertoi kopioineensa vähintään yhden DVD-levyn kuluneen puolen vuoden aikana. Iso-Britanniassa tulokset olivat vielä hieman rajumpia, 36 prosenttia vastanneista kertoi kopioineensa viimeisen puolen vuoden aikana tekijänoikeuksilla suojattuja DVD-levyjä (elokuvia ja TV-sarjoja).

Yllättävänä seikkana tutkimuksessa mainitaan brittiläisten ja yhdysvaltalaisten DVD-levyjen kopiointitapa. Noin neljännes levyjä kopioivista käyttää kopiointiin tallentavaa DVD-soitinta, joka on yhdistetty tavalliseen DVD-soittimeen joko komposiitti- tai S-Video-kaapelilla. Toinen neljännes kertoi tekevänsä kopiot tietokoneella.


Tutkimuksessa kysyttiin niiltä, jotka kertoivat kopioineensa lainaamiaan tai vuokraamiaan elokuvia, että olisivatko he kenties ostaneet kopioimiaan levyjä, mikäli eivät olisi onnistuneet kopioimaan niitä. 77 prosenttia yhdysvaltalaisista vastaajista kertoivat, että olisivat todennäköisesti ostaneet tässä tapauksessa ainakin muutaman nimikkeen. Britanniassa vastaavan luvun kerrotaan olevan hieman pienempi, 63 prosenttia.

Futuresource julistaakin tämän olevan todiste elokuvatehtailijoiden kassavirtojen pienenemisestä, jonka kotikopiointi aiheuttaa.

Paljon kopioidaan myös omia levyjä, yhdysvaltalaisista kopiointia harrastaneista 49 prosenttia kertoi tehneensä varmuuskopioita ostamistaan levyistä. Brittiläisistä omia levyjään kopioi 62 prosenttia.

Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 3 613 yhdysvaltalaista ja 1 718 brittiläistä kuluttajaa. Tutkimuksessa keskityttiin ainoastaan fyysisten DVD-levyjen kopiointiin, ei vertaisverkkopiratismiin.

9 KOMMENTTIA

Potti51/9

Tuohon kun yhdistetään tuo vertaisverkko kopionti niin luku on luultavasti lähellä 50%. Luulisi jo levy yhtiöiden ja elokuva teollisuuden pikkuhiljaa alkavan tajuamaan, että nykyinen aikakausi alkaa olla ohi, ja uusia keinoja myyntiin kannattaisi alkaa pikkuhiljaa tuomaan markkinoille.

trevil2/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Potti5:

Tuohon kun yhdistetään tuo vertaisverkko kopionti niin luku on luultavasti lähellä 50%. Luulisi jo levy yhtiöiden ja elokuva teollisuuden pikkuhiljaa alkavan tajuamaan, että nykyinen aikakausi alkaa olla ohi, ja uusia keinoja myyntiin kannattaisi alkaa pikkuhiljaa tuomaan markkinoille.

kyllähän se on jo siihen mennyt että levyt on ihan häviävä bisnes ja keikoista ja oheistavarasta kiskokaan se tienesti, leffoissahan tälläistä ei vielä ole havaittavissa eli jos piratismia ei saada kuriin saattaa koko hollywood olla liian isojen muutosten edessä.

Al_X3/9

Kaikesta melusta huolimatta HWD:n elokuvateollisuus tuottaa enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. HWD ylläpitää myyttiä siitä, että elokuvaala olisi erityisen riskialtis teollisuudenala. KAtsokaapa vain tämänkin kesän hittileffojen myyntilukuja.

coocie984/9

Tietysti lukuja voi jossain mielessä pitää uskottavina, vaikka tuo 77% ja 63% tulivat minulle yllätyksenä. Britanniassa on tällä hetkellä meneillään kova lobbaus piratismia ja ISP:tä vastaan, joten liioitellut tutkimukset ovat juuri niitä mitä halutaan. En väitä, että tutkimus on potaskaa mutta kyseenalaista sen ajankohdan, sillä on erittäin yleistä, että ennen lakimuutoksia tutkimukset viittaavat massiiviseen piratismiin ja jälkeenpäin ne viittaavat jo lähes kadonneeseen piratismiin. Suomessa moni varmasti muistaa tällaisen ilmiön ennen Lex Karpelaa ja sen jälkeen. Sitten kun tutkimus ei olekaan Teoston tilaama, niin luvut ovat aivan päinvastaiset.

Onko tämä sitten alkua sille, että Fair Use alkaa katoamaan, sillä kopiointi tuhoaa alan? Outoa, ettei se ole kuollut jo aikoja sitten jos näin todella on.

edit. eikö tämäkään tutkimus ole vapaasti luettavissa? Miten yllättävää...

supize5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Potti5:

Luulisi jo levy yhtiöiden ja elokuva teollisuuden pikkuhiljaa alkavan tajuamaan, että nykyinen aikakausi alkaa olla ohi, ja uusia keinoja myyntiin kannattaisi alkaa pikkuhiljaa tuomaan markkinoille.

Itse uskon, että DVD-levyt myyvät vielä kuin häkää pitkään, johtuen niiden helppokäyttöisyyden ja kansantajuisuuden vuoksi. Kotikopioita on tehty VCR:ien alkutaipaleesta lähtien ja kummasti on viihdeteollisuus elokuvapuolellakin näyttänyt näinä vuosina tasaista kasvua ja suuria voittoja. Tietysti myös elokuvapuolella täytyy tuotteen olla menestys, jotta voittoja tulee ovista ja ikkunoista.

Mitä uusiin keinoihin tulee, kyllähän markkinoille on kovasti tulossa nettikauppoja ja elokuvakirjastoja kotisohvan ja kaukosäätimen ulottuville, kuten esimerkiksi AppleTV:t ja Mykat yms.

Mitä elokuvateollisuuden kannattavuuteen tulee. Voisi ehkä olla pikkuhiljaa paikallaan tehdä myös Hollywoodissa vastaavia palkkakattotoimenpiteitä, mitä NHL:ssä tehtiin, jotta kustannukset pysyisivät järkevissä rajoissa. Kummasti alkaisi "tähti"näyttelijöillä muuttumaan ääni kellossa, kun vaihtoehtona olisi työttömyys hieman vaatimattomamman palkan suhteen. Ja ihme kyllä, tuskin esimerkiksi vaatimattomaksi jäävä 50 milj. dollarin palkkakatto per elokuva lopettaisi uusien kykyjen halukkuutta päästä leffastaroiksi.

e: typo

stillborn6/9

Jos kerran jenkit ja brititkin niin miksei suomalaisetkin, onhan Suomea pidetty usein maailman amerikkalaisimpana maana..? En ole itsekkään huomannut elokuva-alan kurjistumista ja aina on kaupassa ollut porukkaa jonoksi asti kun olen leffoja ostellut. Ei se kopioitu leffa ole kuitenkaan sama kuin aito, joten kauppa on käynyt ja tulee käymään, ihmiset haluavat omistaa aitoja asioita, vaikka joskus joku jotain kopioikin. En ole koskaan kirjastosta lainaamia kirjojakaan kopioinut kirjahyllyyni, vaan olen ne sinne kiltisti palauttanut ja ostellut sitten lempikirjailijoiden tuotoksia kirjakaupasta.

Toivottavasti joku (puolueeton taho) tekee samanlaisen tutkimuksen Suomessa.

maihel7/9

aika kovilta vaikuttaa luvut... tuntuu uskomattomalta että vanhuksetkin harrastavat kopiointia. Toisaalta tuollainen dvd.ltä tosielle kopionti "manuaalisesti" ei ole mitenkään tuore ilmiö, kyllähän sitä jo vhs aikana tehtiin.

lolli28/9

Ite ostan yleensä kaikki leffat tarjouksista, alelaareista tai huutonetistä, eli silloin kun levyllä alkaa olla hinta kohdallaan. Kenenkään ei pitäisi joutua maksamaan yli 20 ekeä dvd:stä vain siksi, että se on "uusi".
Blu-ray leffoissa hinta on sopiva siinä 15€ seuduilla.

mniskane9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:


Onko tämä sitten alkua sille, että Fair Use alkaa katoamaan, sillä kopiointi tuhoaa alan? Outoa, ettei se ole kuollut jo aikoja sitten jos näin todella on.

Fair Use on valitettavasti kuollut...

Mielestäni on myös erittäin kummallista, että viihdeteollisuus rakentaa kopionesto järjestelmiä CD- ja DVD -levyille + upottaa DRM:ää digitaalisesti jaeltavaan materiaaliin. Samalla ne kuitenkin saavat tilityksiä kasettimaksu "verosta" ja kinuavat vielä, että kasettimaksu (vai millä nimellä se nykyään sitten tunnetaankaan) pitäisi laajentaa uusiin laiteryhmiin kuten tietokoneisiin, matkapuhelimiin jne. Miksi ihmeessä sitä kasettimaksua voidaan periä jos ihmiset eivät voi enään lain mukaan tehdä kopioita itsellensä ja ystävillensä? Juuri tätä kopioimista vartenhan se kasettimaksu aikoinaan luotiin - aikana jolloin kuluttajallakin oli vielä jotain oikeuksia...

-Make-

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT