AfterDawn logo

Warner jätti Last.fm-musiikkisivuston

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Kerroimme tammikuussa kuinka Last.fm-musiikkisivusto sai kaikki suuret levy-yhtiöt mukaan musiikin verkkojakeluun ja huhtikuussa Last.fm:n perustajiin lukeutuva Martin Stiksel kertoi, kuinka sivuston ilmainen musiikkitarjonta lisää musiikin myyntiä. Last.fm:n positiiviset uutiset eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet kaikkia, sillä levy-yhtiö Warner Music on nyt poistattanut musiikkinsa Last.fm:n vapaakuunteluiden tarjonnasta.

Warnerin artisteja voi edelleen kuulla Last.fm:n radiokanavilla, mutta sivuston käyttäjät eivät voi enää suoraan etsiä ja kuunnella Warnerin omistamia musiikkikappaleita. Warnerin artisteihin ja yhtyeisiin kuuluvat mm. Madonna, Led Zeppelin ja Linkin Park.

Syy Warnerin poistumiselle on raha. Warnerin johtajien mielestä Last.fm ei maksanut Warnerille tarpeeksi ja tämän lisäksi Last.fm ei ole esitellyt odotettua kuukausimaksullista tilauspalvelua, jota Warnerin johto on odotellut jo pidemmän aikaa. Warnerin musiikkia voi kuunnella edelleen mm. Imeem- ja MySpace Music -sivustojen kautta, joiden kanssa tehdyt sopimukset ovat tuoneet Warnerille sekä mainostuloja että sivustojen osakkeita.


Last.fm-sivustolla on kuitenkin vielä voimassa olevat sopimukset EMI:n, Sony BMG:n ja Universal Music Groupin kanssa, joten Last.fm tarjoaa edelleen laajan kirjon ilmaiseksi kuunneltavaa musiikkia, mutta yhden nimekkään levy-yhtiön puuttuminen on paha menetys Last.fm:lle, koska markkinoilla on muita musiikkipalveluita, joiden tarjonnasta löytyy kaikkien suurten levy-yhtiöiden tarjontaa.

2 KOMMENTTIA

_Henkka_1/2

Rahan ahneita paskoja kaikki... Jos kumminkin edistävät levyn myyntiä niin kyllä se hieman laittaa kummastuttamaan taas tälläinenkin...

JJ_Niemi2/2

omasta mielestä last.fm on huomattavasti käyttäjäystävällisempi kuin esim. mypsace. myspacen ihme osoite nimet "metallicatheband" (tollasta ei välttämättä ole edes olemssa mutta heittona) vaikeuttaa suoraa bändien etsintää. last.fm:n hakukin on selkeä ja helppokäyttöinen.

Noh.. warner tajuaa kyll ettei kannata. joskus.

Last.fm rocks!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT