AfterDawn logo

Kiinnostaisivatko vakoiluaurinkolasit?

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
18 kommenttia

Näitä on varmasti jokainen nähnyt ainakin elokuvissa, mutta onko tullut ikinä mieleen, että niitä voisi ostaa kaupastakin? Kyseessä ovat nimittäin TechShoutin uutisoimat, vakoilukäyttöön tarkoitetut aurinkolasit.

Suhteellisen tyylikkäisiin ja pienikokoisiin aurinkolaseihin on saatu mahdutettua kaksi videokameraa ja langaton lähetin. Tarkkuudeltaan kameroilta saatava videokuva on 320 x 240 pikseliä.

Langattoman 2,4 gigahertsin taajuudella toimivan lähettimen ansiosta videokuvaa on mahdollista seurata 15 metrin säteellä mukana tulevan, digikameraa muistuttavan laitteen näytöltä.

Mikäli vastaanottimen 128 megatavun sisäinen muisti ei riitä, tukee laite tallennusta myös muistikortille. Laseista löytyvän mikrofonin kerrotaan taltioivan ääntä noin neljän metrin säteeltä.

Paketin mukana seuraavat myös aurinkokennolaturi, AV-kaapeli ja säilytyspussi vastaanottimelle. Hintaa vakoilupaketilla yhdysvaltalaisissa verkkokaupoissa kerrotaan olevan noin 400 dollaria (255 euroa).


Vaikka kyseessä on mielenkiintoinen laite, kannattaa kuitenkin muistaa, että salakatselu ja -kuuntelu väärässä paikassa saattaa tietää Suomen rikoslain 24. luvun mukaan jopa vuoden vankilareissua.

18 KOMMENTTIA

Aunustico1/18

Suomessahan raiskaajat juoksee ehdonalaisessa ja salakuuntelijat istuvat vankilassa...

yaht2/18

Ihan hienot lasit mutta kuka noita oikeasti tarvii? wannabe vakoojat?

Grazzzz3/18

Yksityisyys, onko sitä enää ?
Mistähän mä luin jonkun maan lentokentän valvontakameroista,
jotka tunnistaa vaatteiden läpi juttuja ? Oiskohan ollut vielä
Suomessa ehdotettu ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yaht:

Ihan hienot lasit mutta kuka noita oikeasti tarvii?

Niimpä.

Lainaus:

salakatselu ja -kuuntelu väärässä paikassa saattaa tietää Suomen rikoslain 24. luvun mukaan jopa vuoden vankilareissua.

Mikähän paikka on väärä paikka ? Ketä saa kuunnella ja ketä ei ?

JasonSco4/18

Kaikki pervot joukolla nudistirannalle...

malagant5/18

Lainaus:

Mikähän paikka on väärä paikka ? Ketä saa kuunnella ja ketä ei ?

5 § (9.6.2000/531)
Salakuuntelu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa

1) keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, jota ei ole tarkoitettu hänen tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa, taikka

2) muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan,

on tuomittava salakuuntelusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.



6 § (9.6.2000/531)
Salakatselu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,

on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.


Lähde: FINLEX

Grazzzz6/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JasonSco:

Kaikki pervot joukolla nudistirannalle...

Tuon kyllä kaikki osaa ilman mitään tallentavia aurinkolasejakin.

Tosin nuo lasit on hiukan kätevämpi ja huomaamattomampi
vaihtoehto. Eipä ainakaan mummot tuu hutkimaan
kun kuvataan videokameralla nudistibeachillä. :D

Lainaus:

Hintaa vakoilupaketilla yhdysvaltalaisissa verkkokaupoissa kerrotaan olevan noin 400 dollaria (255 euroa).

Kukapa olisi arvannut että yhdysvalloista tämäkin on tainnut lähteä ?

Hellepaa7/18

Lainaus:

Yksityisyys, onko sitä enää ?
Mistähän mä luin jonkun maan lentokentän valvontakameroista,
jotka tunnistaa vaatteiden läpi juttuja ?


ainakin sonyn digikamera kuvaa vaatteiden läpi: http://sektori.com/uutiset/122/sonylta ; )

D00mer8/18

Onkohan tuossa mahdollisuutta tallentaa sitä videota?

j169/18

Lainaus:

salakatselu ja -kuuntelu väärässä paikassa saattaa tietää Suomen rikoslain 24. luvun mukaan jopa vuoden vankilareissua.

Mikähän paikka on väärä paikka ? Ketä saa kuunnella ja ketä ei ?


Luepas se rikoslain pykälä niin selviää...

Supo10/18

Ja mitä tuhoa nuo saa aikaan uusissa ensi-illoissa :)On aika helppoa kuvata uutuuselokuvaa riskittömästi.Ja noita saa joskus vielä full-hd tasoisena kun kehitys menee eteenpäin.

AvenZer11/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:

Ja mitä tuhoa nuo saa aikaan uusissa ensi-illoissa :)On aika helppoa kuvata uutuuselokuvaa riskittömästi.Ja noita saa joskus vielä full-hd tasoisena kun kehitys menee eteenpäin.


Paitsi että se voi näyttää aika tyhmältä jos joku menee auringolasit päässä leffa teatteriin? eri juttu tietenki jos saman saa tavalliseina silmälaseina...

trooper7812/18

Lainaus:

Paitsi että se voi näyttää aika tyhmältä jos joku menee auringolasit päässä leffa teatteriin?


Valkonen keppi käteen niin kukaan ei epäile mitään >D

Aurinkolasi mallilla oikeasti tee mitään, mutta tavanlaseihin kun tuollaisen saa asennettua, niin voisi tuollaisin vaikka hankkiakin. Toiset kirjoittaa päiväkirjaa, toiset videoi.

Gilbertt13/18

Jos voisi tallentaa HD-tasoista kuvaa, niin menisi ostoon :)

Supo14/18

Kuka siellä pimeässä näkee ,onko aurinkolasit vai ei :)

shnigi15/18

aika lyhyt tuo 15m etäisyys

veiksel16/18

Vai ei epäillä sokeiden hyppäämistä elokuvissa? Jotenkin siinä nyt ei loksahda kaikki kohdalleen. Mitäs varten se sinne sitten menisi? Uskon, etten ole ainoa ihmettelijä.

Yesse17/18

2 kameraa kummallakin puolella? Joku varmaan säätää 3D tuen tuohon.

wipe200018/18

Alle kahden sadan euron vastaavia myytiin Kiinassa jo vuosi sitten. Usemapiakin malleja. Ja kyllä, sillä voi tallettaa kuvaa ja ääntä, SD-kortille.

Jos lasit ovat liian epäilyttävät, ostakaa napinreikäkamera (takki päällä uimarannalla?) tai vaikka sytkäri, kynä, avaimenperä taikka purkkappaketti. Tai voihan kameran purkaa ja siirtää itse vaikka kaljatölkkiin, sehän ei täällä herätä missään ihmetystä.

Suomessahan saa ulkona kuvata melko vapaasti, esim. uimarannoilla, mutta kuvamateriaalia ei saa käyttää tavalla, joka voi loukata yksityisyyttä. Eli kuvia yläosattomista tytöistä ei saa vapaasti julkaista, ei ainakaan niin, että henkilö on tunnistettavissa. Ilman kuvattavan lupaa siis. En kyllä ole ihan varma missä raja kulkee. Omaan käyttöön rantakuvia saa kuitenkin ottaa ihan vapaasti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT