AfterDawn logo

Kiinassa piraattimusiikkisivustolle maksimirangaistus

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
7 kommenttia

ZhongSou, Yksi Kiinan viidestä suurimmasta hakukoneesta, on todettu syylliseksi tekijänoikeuskiistassa. IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) kertoo asiasta lehdistötiedotteessaan.

ZhongSou sai syytteen samoin perustein kuin esimerkiksi Yahoo! China aikoinaan. Hakukone tarjosi linkit suoraan tekijänoikeuksilla suojattuun musiikkiin, jota pääsi lataamaan ilmaiseksi. Yahoo! China todettiin syylliseksi jo viime vuoden joulukuussa.

Musiikkihakupalvelu ZhongSoun serverit ratsattiin Cangzhoun kaupungissa Hebein maakunnassa maaliskuun 11. päivänä. Vaikka rikoksesta langetettu sakko onkin vain noin 9 000 euroa (RMB 100 000), kerrotaan sen olevan kyseisessä maakunnassa historian suurin tekijänoikeusrikoksesta annettu rangaistus. ZhongSoun saama sakko on maksimirangaistus, johon Hebein maakunnassa tekijänoikeusrikoksesta voidaan tuomita.


"Kiinalla on potentiaalia olla yksi maailman kehittyvimmistä digitaalisen musiikin markkina-alueista, mutta lailliset palvelut eivät voi pärjätä, jos toiminnassa on ZhongSoun kaltaisia, laista ja tekijänoikeuksista piittaamattomia, mainostulojen perässä juoksevia piraattisivustoja. Emme voi sietää tällaista väärinkäyttöä ja välinpitämättömyyttä. Muita vastaavia palveluita onkin nyt varoitettu; olemme seuraavaksi heidän perässään", IFPI:n Aasian aluejohtaja Leong Mayseey uhkailee.

IFPI:n omien tilastojen mukaan Kiinassa vuonna 2006 yli 99 prosenttia maan musiikkilatauksista koostui tekijänoikeuksilla suojatun musiikin laittomasta lataamisesta. Syy IFPI:n huolelle maan laillisen nettimusiikkikaupan ahdingosta onkin selvä.


7 KOMMENTTIA

-Rumba-1/7

Eipä oo "iso" sakko

Zarok2/7

No onhan 9 000 egee järkevämpi summa, kuinka amerikkalais tyyliin, kun lataat yhden elokuvan niin joudut maksavaa 100 milj.

Shadows133/7

Ei ihme että 99% musiikista waretettu kun ei siellä ihmisillä pahemmin rahaa ole.

coocie984/7

Yhtä asiaa olen aina pohtinut näitä Kiinan piratismiuutisia lukiessani. Onko tässä kyse jostain TV-liksin tapaisesta järjestelmällisestä linkittämisestä vai ihan hakukoneen toimimisesta? Särähtää vain niin pahasti korvaan kun hakukoneita syytetään "laiskoiksi ja tekijänoikeuksista piittaamattomiksi, mainostulojen perässä juokseviksi piraattisivustoiksi.". Tietääkö kukaan vastausta?

kolmis5/7

Joo-o, eiköhän se ole ihan hintojen syytä miksi musiikkia tuolla waretetaan, eihän siellä suurin osa väestöstä saa 15€ enempää kuussa käteen jos oikein oon ymmärtäny.

375H&H6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kolmis:

Joo-o, eiköhän se ole ihan hintojen syytä miksi musiikkia tuolla waretetaan, eihän siellä suurin osa väestöstä saa 15€ enempää kuussa käteen jos oikein oon ymmärtäny.

Ja suurin osa väestöstä ei omista tietokoneita, mediasoittimia tai muitakaan välineitä laillisten tai piraattiruotteiden katseluun.

Ryanir7/7

Tuossa sakossa on jotain järkeä, kun vertaa USAN 100M $ lol lol sakkoihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT