AfterDawn logo

Blu-ray-soittimien kauppa laski alkuvuonna Yhdysvalloissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
11 kommenttia

Tavalliset Blu-ray-soittimet eivät ole käyneet kaupaksi odotetulla tavalla, joka on todettavissa myös soittimien myyntejä mittaavan NPD Groupin viimeisimmistä luvuista.

NPD Groupin keräämien tietojen mukaan Blu-ray-soittimien myynti laski helmikuussa 40 prosenttia tammikuuhun verrattuna. Maaliskuussa myynnit nousivat vain kaksi prosenttia, vaikka HD DVD -leiri helmikuussa ilmoittaman tappion myötä Blu-ray-soittimien myyntien oletettiin parantuvan huomattavasti.

NPD Groupin mittauksissa olivat mukana vain tavalliset Blu-ray-soittimet, joten Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolit ja tietokoneiden Blu-ray-asemat eivät olleet mukana laskuissa. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana myyntiin kuitenkin Yhdysvalloissa yli 800 000 PS3-konsolia, kun taas tavallisten Blu-ray-soittimien myyntiluvut ovat huomattavasti pienempiä.


HD DVD:n kohdalla helmikuussa tapahtunut lasku tammikuuhun verrattuna oli 13 prosenttia. Maaliskuussa laskua tuli 65 prosenttia.

Blu-rayn kohdalla huonoihin myyntilukuihin löytyy useita erilaisia teorioita. Ensimmäinen näistä on Blu-ray-soittimien korkea hintataso, joka ei ole juuri laskenut, vaikka HD DVD hävisikin formaattisodan. Toinen syy on soittimien heikko BD-Live-tuki, jonka vuoksi alkuvuodesta ostettu soitin ei tue kaikkia tulevien Blu-ray-elokuvien lisäominaisuuksia, kuten internetin kautta ladattavaa sisältöä.

Kolmas peruste liittyy siihen seikkaan, että monille kuluttajille DVD-elokuvat ovat tarpeeksi hyviä, varsinkin jos niitä katsellaan teräväpiirtoskaalausta tukevan DVD-soittimen avulla, jolloin Blu-ray-elokuvat eivät ole kaikille lisäsijoituksen arvoisia. Neljäs syy liittyy Yhdysvaltojen taloudellisiin ongelmiin, joiden takia ihmisillä ei ole ylimääräistä rahaa uutuuslaitteiden ostoon.

Huonosta alkuvuodesta huolimatta Samsungilla uskotaan, että tänä vuonna myydään yli 5 miljoonaa tavallista Blu-ray-soitinta maailmanlaajuisesti. Jotta Samsungin ennustukset toteutuisivat, täytyisi Blu-ray-soittimien myyntilukujen parantua kuitenkin huomattavasti.

11 KOMMENTTIA

arcanix1/11

Lainaus:

Toinen syy on soittimien heikko BD-Live-tuki, jonka vuoksi alkuvuodesta ostettu soitin ei tue kaikkia tulevien Blu-ray-elokuvien lisäominaisuuksia, kuten internetin kautta ladattavaa sisältöä.

Luulen että tuo ei ole kyllä minkäänlainen prioriteetti lähes kenenkään mielestä Blu-Ray-soittimissa.

bouncher2/11

Samaa mieltä kuin arcanix. Syy todennäköisesti korkeissa hinnoissa.

mcmopo3/11

Hinnat on kyllä muuttunut hieman HD-DVD:n tapion myötä, sillä hinnat on menneet vain ylöspäin.

mjk4/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Hinnat on kyllä muuttunut hieman HD-DVD:n tapion myötä, sillä hinnat on menneet vain ylöspäin.

Niin ovat. Ja kuinkahan moni ostaa ko laitteen telvision alle päivitettäväksi että uutuudet näkyisivät? Harva todennäköisesti.

Ajatelkaahan nyt, blu-ray päivitettävä että jouluna ilmestyvä leffa näkyisi, dvd ei päivityksiä näkyy varmasti. Ja BR-laiteet kalliita ja dvd-laiteet halpoja jopa ne hifi-tason vehkeetkin. Joten ei ihme että tavalliset kaduntallaajat eivät BR-laitetta osta.

Ja kuika moni ostaa ps3:n leffakäyttöön? Harva, taitaapi painottua pelaamiseen.

kortonki5/11

Niin,olipa yllätys että $onyn käytännössä monopoliasemassa hallinnoidessa Blu-Ray-soittimien valmistusta, on niiden hinta pysynyt puolen vuoden takaisella tasolla kilpailijan kuoltua.

Nyt onkin sitten hyvä keskittyä aina vaan tiukempien rajoitusten ymppäämiseen levyille. En ihmettelisi ollenkaan jos jossain vaiheessa ei uudet leffat enää toistuisi ensimmäisen sukupolven soittimilla, ja katseluun tarvittaisiin suojauksien takia verkkoyhteys. Tai että elokuvan katseluiden määrän ylittäessä jonkun tietyn rajan, pitäisi jokaisesta seuraavasta katselusta maksaa erikseen.

kaawpeli6/11

Onneksi Blu-ray voitti..n o t

6volttia7/11

Lainaus:


Ja kuika moni ostaa ps3:n leffakäyttöön? Harva, taitaapi painottua pelaamiseen.

Itse ainakin ostin PS3:n pääasiallisesti leffakäyttöä ajatellen. Kaikki muu oli vain suurta plussaa. Kodin viihdekeskukseen PS3 oli mielestäni hyvä ratkaisu. Tavallinen soitin olisi vaatinut rinnalle paljon muita laitteita.

Se mitä noihin "korkeisiin" hintoihin tulee niin kaikki viihde elektroniikan hintoja seuranneet tietävät, että uusi tekniikka maksaa aina. Jos jollain ei ole varaa ostaa niin olkoon ilman.

kortonki8/11

Lainaus:

Se mitä noihin "korkeisiin" hintoihin tulee niin kaikki viihde elektroniikan hintoja seuranneet tietävät, että uusi tekniikka maksaa aina. Jos jollain ei ole varaa ostaa niin olkoon ilman.

Uuden tekniikan yleistymiseen vaan vaikuttaa oleellisesti hinta, ja se onko sillä suurella harmaalla massalla varaa laitteeseen.

Pelkät teknologiafriikit ja hifistelijät ovat sen verran pieni vähemmistö ettei pelkästään heidän vuokseen kannata uusia standardeja luoda jos aikoo rahaa tehdä. Vai ajatteliko joku että nuo nyt on tehty sen takia vaan että on niin hienoa kun on tarkempi kuva kuin ennen? :)

Vuosi on kuitenkin missä hyvänsä uudessa teknologiassa pitkä aika. Siinä ajassa yleensä hinnat tippuvat järkevälle tasolle kun valmistajia sekä kilpailua tulee lisää. Näin ei ole kuitenkaan blu-ray soittimien kanssa käynyt. Pikemminkin päin ja vastoin. Miksihän?

Jeukku9/11

No toki mutta ensikäyttäjät maksaa aina ne kehityskustannukset ja sitten hinta alkaa vähitellen tippumaan. Kyllä ne sieltä alas tulee vähitellen(kilpailu tietty nopeuttaisi)...on ne kuitenkin ihan mutu-tuntumalla tullu nopeempaa alas ku dvd-aikoina. Varmaankin hinnoittelu noudattaa ihan teollisuustalouden perusteita ;)

Ja mitä tohon ps3-käyttöön tulee niin se on tällä hetkellä paras ja monipuolisin bd-soitin. Eiköhän pertti peruskäyttäjä osta sen kun saa pojalle pelit samassa boksissa ja samalla siihen päättyy osa hartaimmista hifisteistäkin ominaisuuksien takia. Sinänsä minusta on typerää jättää täysin huomioimatta ps3 myynti.

BD-soittimet vaan nyt on tällä hetkellä isoja, kömpelöitä, kalliita ja uupuu ominaisuuksia...ps3 on suhteessa vain ruma(puuttuu siis se hifi-look).

turpa10/11

Lainaus:

Lainaus:


Ja kuika moni ostaa ps3:n leffakäyttöön? Harva, taitaapi painottua pelaamiseen.

Itse ainakin ostin PS3:n pääasiallisesti leffakäyttöä ajatellen. Kaikki muu oli vain suurta plussaa. Kodin viihdekeskukseen PS3 oli mielestäni hyvä ratkaisu. Tavallinen soitin olisi vaatinut rinnalle paljon muita laitteita.

Se mitä noihin "korkeisiin" hintoihin tulee niin kaikki viihde elektroniikan hintoja seuranneet tietävät, että uusi tekniikka maksaa aina. Jos jollain ei ole varaa ostaa niin olkoon ilman.

itse myös ostin ps3:n littutv:n rinnalle lähinnä elokuvia varten.tuleehan sillä pelattuakin näitä parhaimpia, GT5 ja GTA4.

xXx11/11

hinta on joulusta laskenut joidenkin sonyn Blu-ray-soittimien osalta reilusti yli 50 %, mutta kaupaksi ei käy. itse en ostaisi enää dvd-soitinta, koska Blu-ray - soittimen saa reiluun 300 euroon. tosin mitä ominaisuuksia saa tuohon hintaan ? itseasiassa ja (onneksi) tuon ostaminen ei ole vielä ajankohtainen. hinnat ovat kyllä laskeneet joidenkin Blu-ray-soittimien osalta paljonkin, joten mietin mitä tarkoitetaan etteivät hinnat olisi laskeneet juurikaan ? ehkä on tuijotettu liiaksi vain tiettyihin merkkeihin / malleihin ?


http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/76151?tabi=hintakehitys

EDIT: (lainaus) Sonylta uusi, aiempaa halvempi Blu-ray-soitin
Tuesday, February 27th, 2007
Sony parantaa kilpailuasemiaan Blu-ray vs. HD DVD -kilpailussa julkaisemalla alkukesällä uuden, halvemman Blu-ray-soittimen. BDP-S300-soitin maksaa 599 dollaria (456,20€), mutta sisältää samat ominaisuudet kuin nyt kaupoissa oleva 999 dollarin (760,85€) hintainen BDP-S1. lähde: http://www.verkossa.fi/wordpress/?m=200702

nyt kyseinen BDP-S300 laite maksaa verkkokauppassa 313,90 euroa. mielestäni joidenkin Blu-ray-soittimien osalta hintakehitys on ollut valtavasti alaspäin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT