AfterDawn logo

Warnerin sarjoja ja elokuvia - ilmaiseksi!

Lauri Jämsä Lauri Jämsä

Yhä useammat elokuva- ja televisioyhtiöt siirtyvät uusille apajille tarjoamalla materiaaliaan katsottavaksi myös internetissä. Warner Bros. ei ole halunnut jäädä kehityksen kelkasta, vaan on päättänyt tuoda suosituimpia elokuviaan ja televisiosarjojaan nettikansan katseltavaksi. Teräväpiirtoformaattisodan ratkaisijaksi mielletty Warner ei kuitenkaan tyydy tarjoamaan videomateriaalia ainoastaan omilla sivuillansa, vaan markkinointisuunnitelmiin kuuluu myös yhteistyö Facebook-sivuston kanssa.

Warner aikoo avata oman, News Corpin ja NBC:n alulle paneman Hulun tapaisen, mainosrahoitteisen verkkopalvelun. TheWB.com-nimellä toukokuussa beta-testaukseen avautuvan palvelun on määrä tarjota katsojille uusimpia sarjoja ja suosituimpia elokuvia täysin maksutta -- mainosrahoitteisesti. Palvelun lopullisen version on määrä saapua myöhemmin tänä vuonna.


Tavoitteena kerrotaan olevan saada palvelun käyttäjiksi erityisesti 16-34-vuotiaita, jotka ovat mainostajien suosikkiväkeä, mutta samalla vaikeimmin television kautta tavoitettavissa.

Vaikka palvelussa tullaan tarjoamaan myös nykyisiä televisiossa esitettäviä suosituimpia sarjoja ja elokuvia, on siellä määrä julkaista myös ainoastaan netissä levitettävää materiaalia. Näiden ohjelmien tuotanto tapahtuisi pelkästään palvelun itsensä tuottamilla mainostuloilla.

TheWB.com-palvelu on Warnerin mukaan määrä liittää tiukasti yhteen Facebook-yhteisöpalvelun kanssa. Yhteistyöstä on hyötyä molemmille, sillä Warner saa Facebookin avulla käyttöönsä suositun sosiaalisen alustan. Facebook sen sijaan saa Warnerin kautta lisättyä palveluunsa korkeatasoista viihdesisältöä.

Palvelun rantautumisesta Eurooppaan ja Suomeen ei ole vielä tietoa. Usein tekijänoikeudelliset syyt ovat pakottaneet elokuvastudiot ja televisioyhtiöt rajaamaan suosittujen sarjojen ja elokuvien esitysaluetta esimerkiksi vain yhteen mantereeseen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT