AfterDawn logo

Videolatauspalvelu PlayStation 3:lle

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
1 kommentti

Los Angeles Times -lehti kertoo Sonyn suunnittelevan PlayStation 3 -pelikonsolilleen videopalvelua, josta pystyisi ostamaan elokuvia ja televisiosarjojen jaksoja.

Microsoftilla on jo Xbox 360 -konsolille oma toimiva videolatauspalvelunsa, mutta Sony ei ole vielä päässyt konnolla osalliseksi räjähdysmäisesti kasvavista digitaalisen sisällön markkinoista. Microsoftin palvelu sisältää tällä hetkellä noin 4 800 tuntia videokuvaa, josta noin neljännes on saatavilla teräväpiirtoformaatissa. Latauskirjasto sisältää tällä hetkellä 350 elokuvaa ja suosittujen televisiosarjojen jaksoja noin 5 000.

Vielä nimettöminä esiintyneet studiopomot paljastivat lähteelle Sonyn neuvotelleen viime viikot kuumeisesti muiden suurien elokuvastudioiden kanssa. Alkuvaiheessa videolatauspalvelun olisi määrä sisältää elokuvia ja TV-sarjoja.


Sonylla on ollut mediakauppayritelmiä ennenkin. Yrityksen Movielink-palvelu myytiin viime vuonna Blockbusterille ja Applen iTunesin kanssa kisaamaan perustettu Sony Connect -palvelu suljettiin viime kuussa.

Uutta videopalvelua odotetaan saapuvaksi jo kesällä. Nähtäväksi jää, pysyykö projekti aikataulussa, vai onko luvassa totuttuja lykkäyksiä.


1 KOMMENTTI

Jumppa1/1

Lainaus:

Microsoftilla on jo Xbox 360 -konsolille oma toimiva videolatauspalvelunsa, mutta Sony ei ole vielä päässyt konnolla osalliseksi räjähdysmäisesti kasvavista digitaalisen sisällön markkinoista. Microsoftin palvelu sisältää tällä hetkellä noin 4 800 tuntia videokuvaa, josta noin neljännes on saatavilla teräväpiirtoformaatissa. Latauskirjasto sisältää tällä hetkellä 350 elokuvaa ja suosittujen televisiosarjojen jaksoja noin 5 000.

... jotka on tarjolla vain jenkeille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT