AfterDawn logo

Kännykkävideoille oma filmifestivaali

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
1 kommentti

Kehittyneiden matkapuhelinten hyvät video-ominaisuudet ovat intouttaneet filmiharrastajat järjestämään oman festivaalin matkapuhelimilla kuvattuja lyhytelokuvia varten. Tanskan Århusissa syyskuussa järjestettävälle Lommefilm-festivaalille haetaan teoksia nuorille suunnatulla kilpailulla.

Lyhytelokuvakilpailuun voivat osallistua kaikki 12 - 17 -vuotiaat tanskalaiset. Kilpailulla haetaan erityisesti sellaisia elokuvia, jotka osoittavat kännykällä kuvaamisen olevan itsenäinen elokuvataiteen alalaji. Luonnollisesti parhaat elokuvat esitetään festivaaleilla.

Yle kertoo kännykällä kuvattujen elokuvien suosion kasvaneen viime vuosina, kun kuvaamiseen sopivat puhelimet ovat yleistyneet. Oma osansa kännykkäkuvauksen suosioon on varmasti myöskin netin videoportaaleilla, joiden sisällöksi kännykällä kuvatut lyhyet videopätkät soveltuvat mainiosti.

Tanskalaisten festivaali ei ole ainoa filmifestivaali, joka tähyää kännyköiden ruutuja. Esimerkiksi Hong Kongissa järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Hong Kong Mobile Film Festival, jonka idea oli tuoda esiin nimeen omaan mobiililaitteille räätälöityjä videoita, mutta festivaalilla esitettyjen videoiden kuvaamiseen sai käyttää muitakin välineitä.


Hong Kongin festivaalien lisäksi jo kolmena vuonna on järjestetty Portable Film Festival -tapahtuma, joka toteutetaan verkossa. Virtuaalifestivaalissa on mukana myös oma sarja kännykällä kuvattua materiaalia varten. Nokia taas on avannut mobiilielokuvakilpailun liittyen suvaitsevaisuutta ajavaan Pangea Day -tapahtumaan. Nokian mobiilielokuvakisa löytyy ovi-portaalin alta osoitteesta http://www.ovi.com/pangeaday.

Myös tunnetut ohjaajat ovat valjastaneet kännykän työkalukseen. Esimerkiksi viime vuoden indie-elokuvafestivaali Sundancella nähtiin tunnettujen ohjaajien kännyköillä kuvaamia elokuvia.

1 KOMMENTTI

Bluejack1/1

Ei muutakun kun osallistukaa runsas lukuisina vaan itse skippaan taas nääkin kissan ristiäiset .. mitäköön vielä puuttuis josta ei fessejä ole järjestetty?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT