AfterDawn logo

Suomalaistutkimus: P2P-käyttäjät rikkovat lakia tietoisesti

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
26 kommenttia

Vertaisverkkojen käyttäjät tietävät rikkovansa lakia ladatessaan musiikkia ja muita tiedostoja vertaisverkkojen kautta, ilmenee Tietotekniikan tutkimuslaitos Hiitin tuoreesta tutkimuksesta. Laitoksen juuri julkaistun tutkimuksen mukaan puolet vertaisverkkojen käyttäjistä pitävät laitonta toimintaa myös moraalisesti vääränä.

Tutkimuksen mukaan vertaisverkkojen käyttäjiä vaivaa hienoinen hämmennys siitä, mitä he saavat tekijänoikeuslain puitteissa tehdä. Vaikka vertaisverkkojen käyttäjät tietävät rikkovansa lakeja, eivät he kuitenkaan tiedä, mitä tekijänoikeuslaki sallii teoksien käytöstä.

Suurin syy jakaa tiedostoja laittomasti on se, että käyttäjät pääsevät välittömästi käsiksi suureen määrään teoksia, jotka ovat ilmaisia ja joissa ei ole kopiosuojausta. Merkittävä osa P2P-verkkojen käyttäjistä olisi kuitenkin myös valmiita maksamaan latauksistaan.


"Ilmaistarjonnasta huolimatta lähes puolet vastaajista olisi valmiita maksamaan kuukausimaksun palvelusta, joka takaisi heille mahdollisuuden rajattomaan musiikin ja videoiden lataamiseen", kertoo Hiitin tutkija Herkko Hietanen.

Tekijänoikeuksien omistajien kampanjat ja lainsäädännön muutokset eivät ole käyttäjien antamien vastausten mukaan käytännössä vaikuttaneet musiikin latailuun vertaisverkkojen kautta. Tiedostoja jakavat tietävät rangaistuksista, mutta he pitivät kiinnijäämisen riskiä mitättömänä.

Vertaisverkkotutkimus on osa verkostoyhteiskuntaa tutkivaa Hiitin Network Society -tutkimusohjelmaa. Hiit on Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuslaitos. Tutkimuksen tuloksista raportoitiin kansainvälisessä tieteellisessä Scripted-lehdessä. Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

26 KOMMENTTIA

paavo221/26

Voisin maksaakin, mutta kun ei tässä käpyvaltiossa saa kuin warettamalla materiaalia.

olex842/26

Ei oo mikään ihme ainakaan täällä Suomessa jossa verotetaan joka ****n asiasta!

P_p_ntori3/26

Niin kauan kun Suomessa on kaikenmaailman kasettimaksut käytössä pidän oikeutenani warettaa niin paljon kuin huvittaa sanokoon laki mitä tahansa.

oxygenol4/26

Juuri tämäntakia kuuntelen nettiradioita ja jos jotain imutan niin se on jenkkisarjat jotka tulisivat suomeen vasta vuonne 3100 =D Enpä sitten tiedä onko tuo sarjojen lataus laillista vai laitonta.Eipä oikeen kiinnostakkaan johtuen TV ohjelmien HUONOSTA TARJONNASTA. Jos saisi imuttaa musaa, pelei, leffoi 24/7 esim 10€/kk hintasena niin ihan ilomielin tuon summan maksaisin. Ei suomessa ikinä tuohon päästä ellei ruottalaiset tee sitä eka.

Kasavuori5/26

Lainaus:

Suomalaistutkimus: P2P-käyttäjät rikkovat lakia tietoisesti

Todellako?

Siis Joostin ja Skypen käyttäjänä rikon tietoisesti lakia?

Viekää mut, "taparikollinen", jo linnaan! ;-)

Rubertti6/26

Kylkyl euron vois maksaa jos vastineeksi vois imuttaa kaiken mitä maailma tuottaa.

ruut1ukko7/26

Kuinka tällainen tieto olisi vasta nyt löytynyt?Minusta laitonta lataamista on tapahtunut kyllä jo vuosia,tietoisesti.Enkä koskaan maksa mistään lataamisesta jos rahastaja on joku teosto!Yksi turhimmista rahankerääjistä suomessa.

PetoZzi8/26

Kyll kait sitä vois maksaakkin.. jos tää takapajula ei sattuis olee maailman kolmanneks kallein maa. Veroja veroja veroja verojen perään. Palkat alhaalla ja kaikki tuntuu kusevan jo muutenkin.

IhQnObO9/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PetoZzi:

Kyll kait sitä vois maksaakkin.. jos tää takapajula ei sattuis olee maailman kolmanneks kallein maa. Veroja veroja veroja verojen perään. Palkat alhaalla ja kaikki tuntuu kusevan jo muutenkin.

Samoin, sitäpaitsi ei oo järkeä ostaa levyä ellei siinä pysy se sama äänenlaatu, mielummin lataan CDRipin ja kuuntelen sitä siinä on pysyvä äänenlaatu.

Zyrppa10/26

Vertaisverkkojen käyttäjät tietävät rikkovansa lakia ladatessaan musiikkia ja muita tiedostoja vertaisverkkojen kautta

No shit sherlock. Ei olisi uskonut tuotakaan.

Kaakatus11/26

Odotan edelleen milloin joku onnistuisi perustamaan tracker tyylisen palvelun johon saataisiin kaikki suurimmat tuotantoyhtiöt mukaan. Käyttäjät saisivat itse julkaista tavaraa, joidenka tekijäinoikeudet ovat mukana olevilla tuotantoyhtiöillä. Tiedostot voitaisiin ladata palvelun ylläpitäjän palvelimille, mutta rinnalla voitaisiin käyttää bittorrent tyylistä tekniikkaa, jotta latausnopeudet pysyisivät hyvänä. Palvelun käyttö voisi olla jotain 10-15€ luokkaa kuussa. Ei kopiosuojauksia, valikoima erinomainen ja esim. leffat saataisiin sellaisissa muodoissa kun käyttäjät parhaakseen näkevät. Tuleeko koskaan kukaan tämmöistä tekemään? Tuskin.

DemoniW12/26

Maksaisin mielelläni jos palvelu ja tarjonta olisi hyvää. All of MP3 oli mahtava paikka, sieltä latasin kaiken musiikin, mutta nykyään täytyy tasas turvautua laittomuuksiin.

TheKicker13/26

Aika pitkälti minä olen JUSTIINSA samaan mieltä noiden muutaman kommentin kanssa tuossa - sen takia sitä juuri ladataan, kun kaikki maksaa Suomessa järjettömän verotuksen takia naurettavan paljon eikä televisiostakaan tule mitään. Jos tulee niin varsinkin elokuvat monen vuoden päästä elokuvan julkaisusta. Ei kukaan jaksa semmoista odottaa. Vuoden viive nyt vielä olisi juuri ja juuri käsitettävissä. Lisäksi tökätään joku ihmeen KESÄTAUKO sarjojen tuottarien väliin. Varmaan katsojaluvut tippuu puolella tuommoisen terrorin jälkeen.

zibi14/26

Lainaus:

Lainaus:

Suomalaistutkimus: P2P-käyttäjät rikkovat lakia tietoisesti

Todellako?

Siis Joostin ja Skypen käyttäjänä rikon tietoisesti lakia?

Viekää mut, "taparikollinen", jo linnaan! ;-)

Mitenkäs Joostit ja Skypet tähän liittyy ?

jorpan15/26

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus:

Suomalaistutkimus: P2P-käyttäjät rikkovat lakia tietoisesti

Todellako?

Siis Joostin ja Skypen käyttäjänä rikon tietoisesti lakia?

Viekää mut, "taparikollinen", jo linnaan! ;-)

Mitenkäs Joostit ja Skypet tähän liittyy ?

Joost ja Skype käyttävät P2P-verkkoa. ;)

juuSOS16/26

Vaikka suomesta verot lähtisi kokonaan pois, niin uskallan veiakta että kovin moni näistä verovalittajista ei warettamista lopettaisi, en ainakaan itse.. :D

Mynthon17/26

Sharing is caring, kulttuuria massoille ja sitä rataa.

_Jarvis_18/26

Oikeasti joku järkevä kohde mihin Suomen valtio voisi käytää rahaa on kitkeä vaikka lapsiporno pois. Siinä sitä olisi järkevämpää tekemistä kuin tämä :P

himpo19/26

Tiedetään tiedetään muttei välitetä eikä kiinnosta, eikä kiinnosta perustella kun taidan kuulua jo siihen marginaaliryhmään joka ei ole ostanut mitään yli vuoteen.

Joskus vuosia sitten ajattelin vielä että "Hyvät levyt ostetaan!" (1-2kpl/vuosi), mutta nykyään se on niin että "Hyvät levyt ladataa, paskoja ei!".

Maksaisin kympin kuussa palvelusta jossa olisi listattuna kaikki maailman historian teokset kuvineen ja infoineen, ja siten että palvelu vastaisi yhdestä seedistä per torrentti tarvittaessa.

Share it's fair.

Tahma8120/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti juuSOS:

Vaikka suomesta verot lähtisi kokonaan pois, niin uskallan veiakta että kovin moni näistä verovalittajista ei warettamista lopettaisi, en ainakaan itse.. :D

Mitenkähän kävisi koulutuksen ja sairaanhoidon, jos verot "poistettaisiin"? Moni itkee eri kanavilla veroista, mutta ei mieti hetkeä, että mihin raha menee...

Warettaminen tuskin vähenisi. On se sen verran vaivaton ja mukava jakelukanava :P kk maksut olisi kyllä jotakin...

Lanttu4221/26

Mielestäni Suomen kaltaisella valtiolla ei ole syytä lähteä osoittamaan kuluttajaa sormella, kun puhutaan piratismista. Täällä ei vieläkään saa ostaa järkeviä (= käyttäjäystävällisiä ja reaaliaikaisia) kanavia pitkin TV-sarjoja tai elokuvia netistä vaan sille on löytynyt vähemmän laillisia reittejä. Musiikkia saa sentäs jo ostaa netistä, mutta moni todellinen musiikki-ihminen kaipaisi HD-musiikkia jo nettiin ostettavaksi.

Sama pätee peleihin. Pelien ostaminen kaupan hyllystä on vanhanaikaista ja yleensäkkin tiettyjen yksilöiden omistaminen on vanhanaikaista. Esimerkiksi WOW:in tyylinen "maksa kun pelaat" on nykyaikaa ja kuinka paljon wow kärsii piratismista? Yleensäkkin media-ala pyörii omassa ravassaan, eikä keksi keinoja miten siitä päästä eroon. Rahat syljetään "piratismin vastaiseen taisteluun" ja sitten kirotaan, kun musiikkiteollisuudelta loppuu rahat.

Tämän lisäksi vääristellään uutisointia ja väitetään, että musiikki- ja elokuvateollisuudella menee huonosti, vaikka statistiikat puhuvat jatkuvasti muuta. Yksittäisen median (CD:n) myynti ehkä heikkenee, mutta DVD-musiikin myynti on noussut kohisten. Yllättäen Riaa ja Mpaa on vetänyt reaaliaikaiset statistiikat pois sivuiltaan, eikä niitä ole sieltä pariin vuoteen kunnolla löytänyt...

Mutta mitä Suomeen tulee, niin täällä mennään kyllä tässä todella jälkijunassa. Suodatetaan ja sensuroidaan. Ihan kuin se jotain muuttaisi. Tekisi sopimuksia. Ei jumittaisi tekniikan edessä. Missä on iTunes TV-sarjat? Missä on Subin nettijakelu? Suomenkielisten TV-sarjojen nettijakelu kuluttajaystävällisesti? Ei mitään karkeata pikkukuva tarjontaa vaan oikeasti jotain 720p tasoista jakelua.

Jotta ei menisi vuodatukseksi, joka vaikuttaa paattuneen piraatin puolusteluta, niin sanotaan nyt tähän jatkoksi, että ostan TV-sarjoja "laittomasti" (Yhdysvaltalaisen tuttuni avulla) iTunesista ja samoin musiikkia. Olen TV-Kaista.fi käyttäjä ja tilaan levyni ainoastaan suoraan tuottajilta.

Tarinan opetus: Piratismi ei ole kaikilla elämäntapa vaan pakon edessä tehty valinta. Kannanotto, jopa.

Japsu122/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lanttu42:

Piratismi ei ole kaikilla elämäntapa vaan pakon edessä tehty valinta.


Tällaisia ilmiöitä se liian pitkälle viety hyvinvointivaltion malli tuottaa, aina pitäisi saada vaan lisää hemmottelua ja ilmaista hupia. Täytyisi varmasti "Suomen kaltaisen valtion" ottaa enemmän mallia "Kiinan kaltaisesta valtiosta", siellähän tekijänoikeuksilla ei ole niin väliä.

Mutta onhan se toki julmaa että Suomessa oikein "pakotetaan" piratismiin. Täytyisi varmasti valittaa Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen. ;)

zipzap23/26

poistettu

enmity24/26

Lainaus:

Jos sitä ei tehtäisi tahallaan, otsikko kuuluisi "Suomalaiswarettajan ÄÖ on nolla"

Älykkyysösamäärä?

juhaerik25/26

Toiset jättää ostamatta ja toiset lataa ne muualta, solmuja ja mutkia on matkassa, toisella on varaa ja toisella taas ei ja ei sekään aina ole syy mutta lataaminen jakuu varmaan kauan btw:ltä taikka jostain muualta.

ilge26/26

Tuli tuossa vähän aikaa sitten sähköpostia yheltä virustorjuntaohjelmalta jolla mulla oli laiton tili:D sähkiksessä sanottiin: "tiedämme että tiedät että maassasi on laitonta warettaminen ja jos ostat ohjelmamme vuodeksi emme haasta sinua oikeuteen" ... ... Aluksi vähän ihmettelin että mistäs tälläinen, mutta sitten vastasin viestii FUCK YOU!!!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT