AfterDawn logo

Indonesia esti pääsyn YouTubeen ja MySpaceen

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
5 kommenttia

Käyttäjien YouTubeen lataamat videot sisältävät usein monenkirjavaa materiaalia, joka on usein aiemminkin loukannut eri uskontoryhmiä ja johtanut sivuston päätymiseen eri maiden operaattoreiden liikenteenestolistoille. Tällä kertaa pääsy videosivustolle on estetty Indonesian asukkailta, kun sivustolta löytyi Koraania loukkaava materiaalia, joka on kuohuttanut maan islamiväestöä. Sama blokki ulotettiin estämään liikenne myös MySpace-sivustolle.

Indonesian hallitus nimesi YouTube-blokin syyksi hollantilaista alkuperää olevan videon, joka syyttää Koraania väkivallan lietsomisesta. Hallituksen päätöksen toteuttavat maan teleoperaattorit, jotka estävät yhteyden muodostamisen YouTube-sivuston palvelimille.

Tapaus liittyy maan hallituksen hiljattain tekemään päätöksen kieltää hollantilaisen Geert Wildersin provosoivan WTC-iskuista kertovan filmin esittämisen. Wildersin elokuvassa, nimeltään Fitna (suomeksi "selkkaus"), esitetään vuoroin kuvamateriaalia syyskuun 11. 2001 tapahtuneesta terrori-iskusta ja lainauksia Koraanista.


Politiikassakin mukana oleva Wilders on äänekäs maahanmuuttajien vastustaja. Kärkkäässä filmissä esitetään mm. animaatio, jossa profeetta Muhammad räjähtää sekä todetaan Euroopan kasvavan muslimiväestön uhkaavan demokraattisia arvoja. Elokuvassa myös kehotetaan muslimeja repimään pois Koraanista vihan täyttämät kohdat.

Alankomaiden hallitus on tehnyt selvän pesäeron Wildersin esittämistä mielipiteistä. Maan parlamentin ylähuone syyttää Wildersiä islamin uskon mustamaalauksesta ja vihan lietsomisesta.

Ei lienee suuri yllätys, että elokuva on aiheuttanut protestointia Indonesiassa, joka on maailman väkirikkain muslimivaltio ja Hollannin entinen siirtomaa. Indonesian presidentti Susilo Bambang Yudhoyono on vedonnut maan muslimiväestöön toivoen, että he välttäisivät väkivallan käyttöä mielenilmauksissaan.

Oman käsityksensä kiistaa herättäneestä elokuvasta pääsee muodostamaan helposti, sillä Fitna on ainakin vielä katsottavissa kokonaan YouTubessa. Elokuva on kahdessa osassa: ensimmäinen osa ja toinen osa.

5 KOMMENTTIA

Juhani081/5

Ja mitähä seuraavaks...

kane_k2/5

uskonto, tuo kaiken pahan alku ja juuri

IhQnObO3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:

uskonto, tuo kaiken pahan alku ja juuri

Jossain se Lenin oli oikeassa...

Kuuorava4/5

Huvittavinta että nyt vetämällä herneet nenään ja rähisemällä muslimit vaan todistaa Wildersin olevan oikeilla jäljillä. Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa.

lolli25/5

Millonhan noi rättipäät tajuais, että tässä eletään jo 2000-lukua?
Eihän niitä voi edes pommittaa takasin kivikauteen, kun sehän on vaan askel eteenpäin!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT