AfterDawn logo

Musiikkiteollisuus vaatii hakukone Baidulta miljardeja

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
2 kommenttia

Musiikkiteollisuus ei ole katsonut suopein silmin kiinalaisen hakukonejätti Baidun toimintaa, ja hakukonetta uhkaillaankiin jättisuurilla korvausvaatimuksilla. IPFI kertoo, että kolme suurta levy-yhtiötä vaativat jo nyt oikeusteitse hakukoneelta 5,7 miljoonan euron hyvityksiä menetetyistä tuloista. Korvausvaatimukset voivat kuitenkin kasvaa tästä vielä moninkertaiseksi, IFPI:n mukaan jopa moniin miljardeihin euroihin.

Levyteollisuuden sotajalalle on saanut Baidun musiikkihaku, joka linkkaa suoraan ladattavissa oleviin musiikkitiedostoihin tekijänoikeuksista piittaamatta. IFPI:n arvion mukaan tekijänoikeutta rikkovia linkkejä on satoja tuhansia. Baidun oikeuteen ovat haastaneet Universal Music, Sony BMG ja Warner Music.

Nyt oikeudessa oleva haaste käsittelee vain murto-osaa laittomista linkeistä, sillä tapauksessa käsiteltävänä on 127 kappaletta. Levy-yhtiöt hakevat oikeudelta Kiinan lainsäädännön mahdollistamia maksimikorvauksia, eli 500 000 yuánia (n. 45 500 euroa) per kappale. Yhteenlaskettuna korvauksia haetaan siis 63 500 000 yuánia eli 5,7 miljoonaa euroa.


Levy-yhtiöt perustavat vaatimuksensa Yahoo! Chinan viime vuoden lopulla saamaan tuomioon vastaavassa tapauksessa. Oikeuden tuolloin tekemä päätös perustui Kiinan uudistettuun tekijänoikeuslakiin, joka tuli voimaan vuonna 2006. IFPI:n aiemmat yritykset saada vastaavia päätöksiä epäonnistuivat vanhan tekijänoikeuslain löyhyyden vuoksi.

Kiina on musiikkiteollisuudelle tärkeä markkina-alue, jossa kuitenkin tällä hetkellä piratismi on suuri ongelma. Arvioiden mukaan 99 prosenttia kaikista netistä ladatuista biiseistä on laittomia. Kun maassa on enemmän kuluttajia kuin missään muussa maassa ja nettiyhteyksiäkin enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, on musiikkimarkkinoilla maassa valtavasti kasvupotentiaalia.

Kaikki neljä suurta levy-yhtiötä ovat haastaneet oikeuteen myös toisen kiinalaisen musiikkipalvelun, Sogoun. Tapaus voi jatkossa saada paljon huomiota, sillä Sogoun taustayhtiö Sohu on yksi Pekingin olympialaisten virallisista tukijoista. Sogoulta levy-yhtiöt vaativat vahingonkorvauksia 105 kappaleen perusteella, joten korvausvaade kipuaa 4,8 miljoonaan euroon.

2 KOMMENTTIA

Quiote1/2

Lainaus:

Musiikkiteollisuus vaatii hakukone Baidulta miljardeja

Hassu otsikko, sillä vaikka ne miljardeja yuaneja vaativat on meillä silti eurot käytössä eli näin ollen miljoonia.

Quiote2/2

tuplat

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT