AfterDawn logo

Denonin DivX:ää tukeva Blu-ray-soitin Suomeen kesällä

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
4 kommenttia

DivX .Inc on ilmoittanut, että Denonin uusi Blu-ray-soitin, mallimerkinnältään DVD-3800BDCI, on saanut DivX-sertifikaatin ja osaa siis toistaa myös DivX-tiedostoja. Kyseessä on toinen Denonin soitin, joka saa kyseisen sertifikaatin.

DVD-3800BDCI tulee Japanissa ja Yhdysvalloissa kauppoihin huhtikuun lopulla. Euroopassa soittimen mallimerkintä tulee ilmeisesti olemaan DVD-3800BC, ja täällä sitä sekä toista uutuussoitinta, DVD-2500BT, voidaan maahantuoja Soundatan edustajan mukaan odottaa markkinoille kesällä. Tarkoista päivämääristä tai hinnoista ei valitettavasti ole vielä tietoa. Suomessa toimitukset jälleenmyyjille saadaan todennäköisesti liikkeelle heinäkuun lopulla.

Denon kertoo pitävänsä DivX-toistoa aivan yhtä tärkeänä ominaisuutena Blu-ray- kuin DVD-soittimissa. Kuluttajille DivX-toistomahdollisuus on helpotus, kun omille levyille poltetut videot voi tallentaa yleisesti tietokoneilla käytetyssä ja tilaa säästävässä formaatissa.


Kuten jo aikaisemmin uutisoimme samasta aiheesta, DivX-hyväksynnän on saanut jo useampi stand-Alone Blu-ray-soitin. Denonin soitinten lisäksi myös Philipsin BDP7200-soitin sekä Panasonicin DMP-BD30EG- ja DMP-BD30EE-mallinimillä kulkevat soittimet. Tulevaisuudessa DivX-tukea voidaan varmasti odottaa myös muihin Blu-ray-soittimiin.

Myös PlayStation 3 ja Xbox 360 -pelikonsolit tukevat DivX:ää, mutta kumpikaan ei ole saanut virallista sertifikaattia.

4 KOMMENTTIA

esavolai1/4

Lainaus:

Denon kertoo pitävänsä DivX-toistoa aivan yhtä tärkeänä ominaisuutena Blu-ray- kuin DVD-soittimissa.

Näin on

konverter2/4

No mutta pyörittääkö Denonin soitin Divx:ää Blu-Ray levyiltä?? uutisessa ei mainittu tästä sanallakaan.

Nuo Panasonicin mallit eivät toista Divx videoita Blu-Ray levyiltä. Ainoastaan DVD-R ja CD-R levyiltä.

Daiz3/4

Lainaus:

Denon kertoo pitävänsä DivX-toistoa aivan yhtä tärkeänä ominaisuutena Blu-ray- kuin DVD-soittimissa. Kuluttajille DivX-toistomahdollisuus on helpotus, kun omille levyille poltetut videot voi tallentaa yleisesti tietokoneilla käytetyssä ja tilaa säästävässä formaatissa.

Roskapuhetta. Kaikki jotka haluavat säästää tilaa kotivideoissa ja muissa ja tietävät asiasta jotain käyttävät H.264:ää. H.264 tulee muutenkin olemaan se videokoodekki, johon video tallennetaan. Ainoa oikea yleisö jota tällä haetaan on piraatit jotka vielä lataavat XviD AVI -tiedostoja tai joilla näitä on entuudestaan runsaasti.

BlasterX4/4

Niin, Blu-ray soittimissahan on kyllä h.264 tuki ihan Blu-ray sertifikaattien kautta, mutta tuki tälle avoimelle kirjekuoriformaatille, mkv:lle, kyllä kiinnostaisi. Lieneekö tuo ASP-mpeg4 sitten niinkuin väliinputoajan formaatti, kun se pitää noin erikseen tukea...?

EDIT:Ainoa oikea yleisö jota tällä haetaan on piraatit jotka vielä lataavat XviD AVI -tiedostoja tai joilla näitä on entuudestaan runsaasti.
(Ehkä) Vähän liian rankka yleistys; allekirjoittanut on ainakin koodannnut jokaisen kotivideon ja digiboxilta tallennetun juuri tähän "vanhentuneeseen" formaattiin sen yleisyyden ja yhteensopivuuden takia (vertauksena: Linuxia/MAC:ia käyttää vain hyvin pieni marginaali tietokoneen käyttäjistä, vaikka se olisi monelle hyvin pitkälle paljon parempi ratkaisu. Mutta mitenkäs onkaan, kun kaikki ohjelmat, oppaat ja pelit tehään Wintoosalle?). Ja ehkä jo muutaman vuoden päästä voisit sanoa täsmälleen samaa h.264:stä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT