AfterDawn logo

Microsoft: Lite-On ei valmista Blu-ray-asemaa Xbox 360:lle

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Soutaminen ja huopaaminen Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin mahdollisen Blu-ray-aseman kanssa on kiihtynyt tällä viikolla, koska Digitimesin saamien tietojen mukaan konsolille olisi tulossa Blu-ray-asema, jonka valmistajaksi olisi paljastunut optisia asemia valmistava Lite-On.

TechRadar-sivuston saamien tietojen mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Microsoftin edustaja oli kertonut, ettei Lite-On valmista Xbox 360 -pelikonsolille Blu-ray-asemia. Tämän lisäksi Microsoftin edustaja painotti, että Microsoft haluaa jatkossakin panostaa peleihin ja teräväpiirtosisältöä haluavat kuluttajat joutuvat tyytymään Microsoftin omaan Xbox Live Marketplaceen, jonka Video Store -osion kautta kuluttajat voivat vuokrata teräväpiirtoelokuvia, kunhan he asuvat Yhdysvalloissa.


Microsoftin lausunnoista huolimatta, spekulointi mahdollisen Blu-ray-aseman ympärillä jatkuu kuitenkin edelleen ja Xbox 360: The Official Magazine -lehden toimittajana tunnettu Jon Hicks ei ole yllättynyt Microsoftin lausunnoista, koska hänen mielestään Microsoftin ei kannata tiedottaa asiasta vielä nyt ja Hicksin mukaan Microsoft kertoo tulevasta Blu-ray-asemasta tarkemmin vasta hieman ennen joulua, jolloin aseman uskotaan tulevan markkinoille.

Mahdolliseen Blu-ray-asemaan liittyviä huhuja ja uutisia voi kuitenkin odotella jo ennen joulua, joten konsolisodan ja Blu-rayn tukijat saavat uutta pureskeltavaa todennäköisesti vielä ennen kesää.

5 KOMMENTTIA

Aunustico1/5

Lainaus:

kuluttajat joutuvat tyytymään Microsoftin omaan Xbox Live Marketplaceen, jonka Video Store -osion kautta kuluttajat voivat vuokrata teräväpiirtoelokuvia, kunhan he asuvat Yhdysvalloissa.

Microsoft on ihan tyhmä!

zao2/5

koittaa päättä jo tuleeko se blu ray-asema

D00mer3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zao:

koittaa päättä jo tuleeko se blue ray asema


Blue ray asemaa ei tule, mutta blu-ray asema ehkä tulee, mutta kun on kyseessä micro$oft gayXXXBrick niin en ihmettele

lolli24/5

Onneksi en koske pitkällä tikullakaan muihin mikkisoftan sontiin ku pakolliseen käyttöjärjestelmään, joten ihan sama tuleeko vai ei.

oappi5/5

juuh taidan hankkia tietokoneeseen sitte ku hankin... samalla voi slysoftilta ostaa jouluna sen jolla saa levyt aluevapaaks ja rautariippumattomaks. Sen verran on edullisempia rapakon takana et hyvällä tuurilla amazon.com ista saa kaks yhden suomesta ostetun hinnalla. Voi tietenki miettiä kans sitä et ku kuitenki tavallaan ei tee sääntöjen mukaa nii miksei samantien wareta ilmaseks leffaa... ite en ainaan tuu koskaan maksamaa yli 30€ leffasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT