AfterDawn logo

Apple tilasi 10 miljoonaa 3G-iPhonea?

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
6 kommenttia

Huhut Applen iPhonen 3G-versiosta ovat pyörähtäneet taas käyntiin. Jo viime vuonna 3G-puhelinta lupailtiin tämän vuoden markkinoille.

Keskustelu 3G-iPhonesta lähti taas käyntiin markkinatutkimusyhtiö Gartnerin iPhone-guru Ken Dulaneyn letkautettua haastattelussa Applen tilanneen jo 10 miljoonaa 3G-tuella varustettua iPhone-puhelinta. Tieto 3G-puhelimista on Dulaneyn mukaan tullut hänelle Aasiasta. 3G:llä varustetut iPhone-puhelimet saattavat olla siis lähempänä, kuin on uskottukaan.

Yhdeksi mahdolliseksi julkistusajankohdaksi on arvailtu iPhonen vuosipäivää, kesäkuuta. Mikäli uudet huhut pitävät paikkansa, saattaa odotettu päivämäärä jopa aikaistua.

iPodObserverin haastattelema Dulaney uskoi myös OLED-näytön olevan yksi mahdollinen uudistus tulevaan 3G-malliin. Hänen mukaansa se kompensoisi 3G-ominaisuuden lyhentämää akkukestoa kuluttamalla tavallista näyttöä vähemmän virtaa.

3G-version markkinoille saaminen lienee yksi edellytys iPhonen Suomeenkin saapumiselle, joten kyseessä on tärkeä päivitys myös suomalaisille Apple-faneille. Palaamme asiaan, kun aiheesta vuotaa lisää tietoa julkisuuteen.

6 KOMMENTTIA

mcmopo1/6

Ja taas alkaa kissa ja hiiri leikki siitä että pystyykö apple julkaisemaan päivityksiä niin nopeasti kuin vanhoja murretaan. Mutta itse en tuollaista puhelinta tule koskaan hommaamaan ennempää kuin hinta on kohdallaan.

zibi2/6

Lainaus:

Apple tilasi 10 miljoonaa 3G-iPhonea?

Kuulostaa niinkuin Apple tilaisi iPhonet joltakin toiselta firmalta.

bscd3/6

Lainaus:

Kuulostaa niinkuin Apple tilaisi iPhonet joltakin toiselta firmalta.

No näinhän se menee...joku korealainen firma ne valmistaa, apple tekee vain ohjelmiston. Eihän tuota tietääkseni ole edes Apple suunnitellut muuten kuin ulkokuoren osalta, sisukset ovat jonkun matkapuhelinfirman käsialaa.

mcmopo4/6

Eli toisin sanoen apple kerää vain rahat.

zibi5/6

Lainaus:

Lainaus:

Kuulostaa niinkuin Apple tilaisi iPhonet joltakin toiselta firmalta.

No näinhän se menee...joku korealainen firma ne valmistaa, apple tekee vain ohjelmiston. Eihän tuota tietääkseni ole edes Apple suunnitellut muuten kuin ulkokuoren osalta, sisukset ovat jonkun matkapuhelinfirman käsialaa.

En tuota tiennytkään :)

NuubiX26/6

Enpä minäkään :D
Noh tosin 1 apple ostanu, 1 80gb ipodi saanu ilmatteeks eikä mtn valittamista niin :P
Ja itse en ole iPhonea ostamassa, tämä Sony Ericsson K800i yli vuoden ollut päivittäisessä käytössä ja hyvin kestää :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT