AfterDawn logo

Asus lisää HDMI:n äänikortteihin

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
5 kommenttia

Taiwanilainen Asus on tuomassa markkinoille kotiteatteri- ja ammattikäyttöön suunniteltuja äänikortteja, joista löytyy HDMI-liitännät. Yritys aikoo kisata korteillaan samoista markkinoista, jotka ovat vallanneet lähinnä Creative ja emolevyille integroidut äänipiirit. Asus ilmoittaa esittelevänsä äänikorttimallistoaan ensi viikolla alkavilla CeBIT-messuilla Saksan Hannoverissa.

Äänikorteista tekee erikoisen niistä löytyvät HDMI-liitännät. Kotiteatterikäytössä tämä helpottaa äänen kuljettamista esimerkiksi vahvistimelle. Vaikka HDMI-liitännöistä ei videokuvaa saakaan ulos, ilmoittaa Asus videokuvan kaappauksen olevan kuitenkin mahdollista. Myös äänen kaappaaminen ulkoisista HDMI-laitteista tulee olemaan uusilla korteilla vaivatonta puuhaa.

Asus kertoo, että sen päätarkoituksena on ollut kehittää kilpailukykyisiä ammattikäyttöön soveltuvia äänikortteja. Ammattimalleista Asus lupaa löytyvän jopa kolme HDMI-liitäntää. Korttien luvataan tukevan kaikkia merkittäviä äänistandardeja, josta varsinkin kotiteatteriharrastajat lienevät mielissään.


Korttien hinnoista ei ole vielä saatavilla tarkkoja tietoja, mutta markkinoille niitä on lupa odotella jo alkukesästä. Asus aikoo julkaista korteista lisätietoja ensi viikon aikana.


5 KOMMENTTIA

Kaakatus1/5

Lainaus:

Asus kertoo, että sen päätarkoituksena on ollut kehittää kilpailukykyisiä ammattikäyttöön soveltuvia äänikortteja.

Osaako joku sanoa minkä ammatinharjoittajan hankintalistaan nuo kuuluu? Ainakaan studiotyöskentelyssä HDMI:llä ei ole mitään tähdellistä käyttöä. Kotitietteriharrastajille varmaan ihan passelilaitteita.

Aunustico2/5

Varmaan sellaisessa ammatissa missä ylipäätään tarvitaan äänilähtöä tietokoneesta. Kaipa sitä studiotyössäkin voidaan kuunnella, menikö äänet ihan kohdilleen. Tietty ainakin kunnollisissa levystudioissa on vähän toisen laiset nappulat.

Toinen käyttötarkoitus on varmaan, kun halutaan ajaa videota ja ääntä tietokoneelta kotiteatteriin tai miksei isompaankin teatterilaitteistoon. Tai sitten ajeta jotain muita esityksiä tietokoneen kautta ja tahdotaan joko nykyaikaisemmat liitännät tai parempaa äänenlaatua.

oubi33/5

Jotain tämmöstä sitä on jo odotelluki , tulee oleen pakko osotos

saddami4/5

Melkoinen järkäle laitettavaksi näyttiksen ja prossun + muistien väliin ilmankiertoa haittaamaan. Paremmin äänikortti ainakin minun
kokoonpanossa sopii perinteiseen alimmaiseen pci- paikkaan.

JamPS5/5

Tuo ylempi koteloitu malli näyttää aika pelottavalta, saadaan äänikortti todellakin lisäämään koneen ääniä :D

Mitäs sitten jos tämmöisen ostaa ja näyttiksestäkin löytyy hdmi-ulostulo, joutuuko vetämään 2 kaapelia vahvistimeen? Aika epäkätevää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT