AfterDawn: IT-alan uutiset

Blu-ray-asemat kohta kannettavissa

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 26.2.2008 10:32 Kommentteja (8)

Blu-ray-asemat kohta kannettavissa Tietokonevalmistaja Acer aikoo tuoda Blu-ray-asemilla varustettuja kannettavia tietokoneitaan markkinoille vielä tämän vuoden aikana. Acer Taiwanin toimitusjohtaja Scott Lin kertoo, että elokuvakannettavia yritetään saada markkinoille jo toisella vuosineljänneksellä.
Acer siirtyi Blu-ray-formaatin leiriin jo viime vuoden syyskuussa, jolloin HD DVD:n alamäki oli jo havaittavissa. Halpoja Blu-ray-asemia ei kuitenkaan ole vielä juuri näkynyt, joten edullisessa hintaluokassa painivat kannettavat ovat jääneet vielä niistä paitsi.

Scott Linin mukaan teräväpiirtoelokuvien yleistymistä on hidastanut se, että vieläkin vain pienellä osalla kuluttajista on täyteen teräväpiirtotarkkuuteen yltävä televisio, Blu-ray-soittimesta puhumattakaan. Hän uskookin, että Blu-ray-asemat tulevat yleistymään kannettavissa tietokoneissa kotiteatterisoittimia nopeammin.

Ainakin kahdesta ensimmäisestä Blu-ray-aseman sisältävästä kannettavasta tulee löytymään suuret, täyteen teräväpiirtotarkkuuteen pystyvät näytöt. Suuremman koneen näytöllä tulee olemaan kokoa kunnioitettavat 18,4 tuumaa. Pienemmän elokuvakäyttöön tarkoitetun koneen näytön koon luvataan olevan 16 tuumaa.

Acer on tällä hetkellä maailman neljänneksi suurin tietokonevalmistaja.


Edellinen Seuraava  

8 kommenttia

126.2.2008 10:48

Jos hinnat on kohilla niin miksikäs ei. Mutta onko kellään mitään tietoa onko kyseiset asemat kirjoittavia vai pelkkien leffojen katsomiseen?

226.2.2008 10:55

Lol, leffat katotaan isosta telkkarista tai tykiltä :)

326.2.2008 11:07

Kai sitä pienessä yksiössä asuva poikamies saattaisi läppäritläkin teräväpiirtoleffat katsoa.

Windowsin työpöytä alkaa näyttää aika rajulta ja ikonit pieniltä jos resoluutio säädetään teräväpiirotarkkuuksille...

426.2.2008 11:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:
Lol, leffat katotaan isosta telkkarista tai tykiltä :)
Kyllä Blu-ray saa muutakin kuin leffoja.

526.2.2008 13:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:
Lol, leffat katotaan isosta telkkarista tai tykiltä :)
Niin otithan varmaan huomioon, että läppärissä on HDMI liitäntä ja niin on telkkarissakin? Eihän tuo ole temppu eikä mikää. Oikeastaan aika kätevä jos ei halua erillistä pelkkää soitinta ostaa...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.2.2008 @ 13:27

626.2.2008 15:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:
Jos hinnat on kohilla niin miksikäs ei. Mutta onko kellään mitään tietoa onko kyseiset asemat kirjoittavia vai pelkkien leffojen katsomiseen?
riippuu siitä paljonko olet valmis maksamaan ;)

726.2.2008 19:55

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:
Lol, leffat katotaan isosta telkkarista tai tykiltä :)
Niin otithan varmaan huomioon, että läppärissä on HDMI liitäntä ja niin on telkkarissakin? Eihän tuo ole temppu eikä mikää. Oikeastaan aika kätevä jos ei halua erillistä pelkkää soitinta ostaa...
Jep jep. Läppäri korvaa pelikonsolin, dvd-soittimen, blu-ray-soittimen, pöytäkoneen, digiboksin, cd-soittimen, hd-digi-boksin ja (hieman vaatimuksia tinkien) myös pelikoneen.

829.2.2008 14:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aunustico:
Kai sitä pienessä yksiössä asuva poikamies saattaisi läppäritläkin teräväpiirtoleffat katsoa.

Windowsin työpöytä alkaa näyttää aika rajulta ja ikonit pieniltä jos resoluutio säädetään teräväpiirotarkkuuksille...
Nosiis nykyään 15,4" kannettavien resoluutio on 1280x800, eli pystysuunnassa 80 pikseliä suurempi kuin matalampi HD-Ready-standardin määritelmä. Ja 18,4" on todellakin järkyttävä koko, kun 15,4" konekaan ei ole mikään kannettava kun ne painavat sen 2,5kg yleensä... Ottaisin kyllä mieluusti FullHD:n eli 1920x1080 15,4" läppäriin. Tosin lähin vastine eli WUXGA 1920x1200 olisi parempi.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Viestiohjelma Discord yhteistyöhön eSports-huippujen kanssa Viestiohjelma Discord yhteistyöhön eSports-huippujen kanssa (24.2.2018 18:28)
Suosiotaan jatkuvasti nostava kilpapelaaminen, nk. eSports, vaatii paljon paitsi pelaajalta niin myös välineiltä. Itse pelikoneen, ohjaimien ja muiden oheislaitteiden lisäksi myös sovelluspuoli ....
Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....

Uutisarkisto