AfterDawn logo

Microsoft lopettaa Xbox 360:n HD DVD -aseman myymisen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

HD DVD -leirin kokeman tappion myötä HD DVD -laitteet ovat katoamassa nopeasti markkinoilta. Katoavien tuotteiden joukkoon joutui eilen myös Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin HD DVD -asema, jonka valmistus on päätetty lopettaa.

Uutinen ei ole suuri yllätys ottaen huomioon jo alkaneet spekulaatiot konsolin mahdollisesta Blu-ray-asemasta ja Microsoftilla ei uskota tämän päätöksen vaikuttavan juuri mitenkään Xbox 360:n suosioon. Erillinen HD DVD -asema ei ole käynyt mitenkään erityisen hyvin kaupaksi, sillä vain noin kolme prosenttia Xbox 360:n omistajista on hankkinut erillisen HD DVD -aseman pelikonsolinsa kaveriksi. Microsoftin John Schappert vihjasi GDC-tapahtumassa, että HD DVD -aseman huonot myyntiluvut saattavat johtaa siihen, ettei Microsoft julkaise lainkaan Blu-ray-asemaa konsolilleen, koska se ei todennäköisesti myisi riittävän hyvin.


Blu-ray-aseman puuttuminen nostaisi täten Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin osakkeita, jonka sisäänrakennettu Blu-ray-soittimen myötä kyseessä olisi ainoa markkinoilla oleva pelikonsoli, joka toistaa Blu-ray-elokuvia.

HD DVD -aseman takuu jatkuu kuitenkin normaalisti ja myös HD DVD -asemaan liittyvät tukikyselyt hoidetaan normaalisti. Jatkossa Microsoft tarjoaa teräväpiirtosisältöä konsolilleen Xbox Live Video Marketplace -palvelun kautta, joka rantautuu myös Eurooppaan toukokuun 11. päivä, jolloin Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Ranskassa ja Saksassa asuvat kuluttajat pääsevät lataamaan elokuvia konsolin verkkopalvelun kautta.

5 KOMMENTTIA

creativeb1/5

Voi kauheaa olen ihan shokissa miten microsoft voi tehdä näin. Ei vaan.... Odotettavissa tämä oli... Ihme etteivät vaan yrittäneet vielä myydä niitä pois todelliseen polkuhintaan. Toisaalta kuka niitä olisi ostanut edes.

hape2/5

Totta kai jo valmistetut myydään pois ja todennäköisesti alennuksella. Turha niitä on romukoppaankaan heittää. Aina niitä joku hullu ostaa.

himpinen3/5

Kyllä kannattaisi alkaa valmistaan Blu-ray soittimia x-boxiin, koska itse ainakin olen ollut melko varma Blu-rayn voitosta, enkä siksi ole hommannut HD-DVD soitinta boxiini. Luulen että monet boxin omistajat ovat juuri tämän takia jättäneet soittimen hyllylle (tai ainakin ovat halunneet odottaa sodan päättymistä).

Faustis4/5

Toivotaan parasta että saisivat sopuhintaan blu-ray aseman boxiin kauppoihin lähiaikoina. : )

vallu885/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Faustis:

Toivotaan parasta että saisivat sopuhintaan blu-ray aseman boxiin kauppoihin lähiaikoina. : )

mielummin ostan pioneerin bluray soittimen kun se ei pidä yhtä kovaa ääntä kuin surina laatikko!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT