AfterDawn: IT-alan uutiset

Android-matkapuhelimia esitellään ensi viikolla

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 9.2.2008 17:45

Android-matkapuhelimia esitellään ensi viikolla Google julkaisi matkapuhelimille suunnatun Android-ohjelmistoalustan viime vuoden marraskuussa, jonka jälkeen hulina Androidin ympärillä on hiljalleen laantunut.
Ensi viikolla Barcelonassa käynnistyvä GSMA Mobile World Congress -tapahtuma saattaa kuitenkin tuoda uutta säpinää Androidin ympärille, sillä Dow Jones -uutistoimiston saamien tietojen mukaan tapahtumassa esiteltäisiin jopa kaksitoista Android-alustaa käyttävää matkapuhelinta tai niiden prototyyppiä.

Kiinalainen Winstron esitteli omaa prototyyppiään Android-puhelimesta tämän vuoden CES-messuilla, mutta muut valmistajat ovat olleet toistaiseksi vaitonaisia omista Android-puhelimista.

Reutersin mukaan mm. matkapuhelinten suorittimia valmistava ARM esittelee Android-puhelimia maanantaina, mutta Google ja ARM eivät ole toistaiseksi vahvistaneet tätä tietoa. ARM valmistanee todennäköisesti ainoastaan puhelinten suorittimet, joten tarkemmat tiedot puhelinten valmistajista ja muista ominaisuuksista saadaan kuluttajien kuultavaksi toivottavasti jo maanantaina.

Puhelinvalmistajien lisäksi myös monet matkapuhelinoperaattorit ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Android-puhelimia kohtaan ja näillä näkymin ensimmäisten puhelimien pitäisi saapua markkinoille tämän vuoden toisella puoliskolla.

Tutkimusyhtiöt Strategy Analyticsin analyytikot uskovat Androidin kaappaavan tämän vuoden aikana kahden prosentin siivun älypuhelinten markkinoista.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Pohjoismaiden julkisen liikenteen tiedot Applen karttoihin – myös Suomi mukana Pohjoismaiden julkisen liikenteen tiedot Applen karttoihin – myös Suomi mukana (21.1.2019 11:04)
Google Maps on näyttänyt jo pitkään julkisen liikenteen vuorot reittihaun yhteydessä. Nyt myös Apple on alkanut kirimään Googlea karttojensa kanssa, kun Pohjoismaiden, Suomi mukaan lukien, julkisen ....
Apple palautti klassikkomallin myyntiin – Varastot tyhjenivät heti Apple palautti klassikkomallin myyntiin – Varastot tyhjenivät heti (21.1.2019 10:12)
Apple palautti hetkellisesti klassikkomalli iPhone SE:n takaisin myyntiin. Malli oli myynnissä vain Yhdysvalloissa, eikä palautumisesta muille markkinoille ole tietoa. Maanantaiaamulla malli ....
Mikrobitti: Nettipiraatille maksettavaksi sadan euron vahingonkorvaus ja 23 000 euroa oikeudenkäyntikulut Mikrobitti: Nettipiraatille maksettavaksi sadan euron vahingonkorvaus ja 23 000 euroa oikeudenkäyntikulut (21.1.2019 10:04)
Markkinaoikeus on määrännyt suomalaisen verkkopiraatin maksamaan 100 euron vahingonkorvaukset Crystalis Entertainmentille kahden Black Sails -televisiosarjan jakson jakamisen takia. Crystalista ....
1 kommentti
Google julkaisemassa edullisemman version Pixel 3:sta – Videoesittely Google julkaisemassa edullisemman version Pixel 3:sta – Videoesittely (21.1.2019 09:30)
Älypuhelinmerkit ovat selvästi siirtymässä kahden kärjen mallista kolmen mallin kärkeen. Enää ei riitä, että lippulaivasta tarjotaan tavallinen malli ja Plus-kokoinen malli, vaan näiden lisäksi ....
Peltipoliisitiedot saapuvat Google Mapsiin Peltipoliisitiedot saapuvat Google Mapsiin (21.1.2019 09:13)
Autonavigointilaitteille ei ole välttämättä enää juurikaan käyttöä, koska Google Maps ja muut mobiilisovellukset ovat kirineet ominaisuuksissa ja tarkkuudessa niiden tasolle. Navigaattoreissa ....
1 kommentti

Uutisarkisto