AfterDawn: IT-alan uutiset

Oscar-piraatit leviävät nettiin alle viikossa

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 6.2.2008 13:55 Kommentteja (4)

Oscar-piraatit leviävät nettiin alle viikossa Hollywoodin studiot pinnistelevät joka vuosi pitääkseen Oscar-palkintogaalassa ehdolla olevat elokuvat pois vertaisverkoista. Vuosi toisensa jälkeen elokuvat kuitenkin päätyneet nettiin, usein vielä hyvin pian elokuvan julkaisun jälkeen. Nyt kun tämän vuoden Oscar-gaalaan on enää reilut pari viikkoa aikaa, julkaisi Waxy.org näppärästi yhdessä paketissa tiedot siitä, kuinka nopeasti elokuvat päätyvät nettiin.
Waxyn kattava taulukko kerää yhteen kattavat tiedot Oscar-elokuvista vuosilta 2003-2008. Taulukkoon on poimittu kaikkien tuona aikana ehdolla olleen 185 elokuvan Yhdysvaltain julkaisutiedot. Mukana on julkaisupäivämäärä, DVD-julkaisupäivämäärä sekä Oscarit jakaville arvostelijoille lähetettyjen screener-versioiden julkaisupäivät. Samassa taulukossa listataan myös päivämäärät, joina leffojen eri piraattiversiot ovat pintautuneet.

Lista on elokuvateollisuuden ponnistelujen kannalta surullista luettavaa. Esimerkiksi vuosina 2003 ja 2005 ehdokkaat päätyivät nettiin keskimäärin vuorokaudessa julkaisun jälkeen (kun mukaan lasketaan kameralla teatterissa kuvatut versiot elokuvista). Vuosi 2006 oli Hollywoodin juhlaa, sillä tuolloin elokuvien ajautuminen nettiin kesti ennätyspitkään, yhden viikon. Vuonna 2008 tilanne on taas "normalisoitumaan" päin, ja elokuvat olivat verkkolevityksessä keskimäärin 4 vuorokautta julkaisunsa jälkeen.

Akatemian ainoastaan arvosteluraadille lähettämät esikatseluversiot, screenit, vuotavat nekin elokuva-alan kannalta kiusallisen ripeästi verkkoon. Keskimäärin screenerit ovat netissä noin 1,5 kuukautta elokuvan virallisen ensi-illan jälkeen, mutta kuitenkin jo alle viikossa itse screenerin virallisen levityksen alkamisesta. Parhaimmillaan screenit vuotavat nettiin jo yli puoli vuotta ennen julkaisuaan.

Oscar-gaalassa palkittavista elokuvista lähes kaikki, 182 kappaletta 185:stä, ovat päätyneet nettiin muodossa tai toisessa. Lisäksi järisyttävästi peräti 143 elokuvan screener-kopiot ovat päätyneet levitykseen. Usein alkuperäinen vuoto löytyy vieläpä elokuvateollisuuden sisältä, minkä voi päätellä jo siitä, että suuri osa screenereistä oli verkossa jo ennen virallisen levityksen alkua.

Waxy.org julkaisi taulukot Google Doc, Excel että CSV muodossa.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

18.2.2008 1:13

poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2009 @ 21:20

28.2.2008 12:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:

Internet vaatisi oman ''hippiaikakautensa'', jotta asiat vapautuisivat.
Eiköhän se "hippiaika" ole nyt käsillä, koska mediateollisuuden rakenteet natisevat ja uusia jakelutapoja kääytetään runsaasti, eikä jokaisesta kopiosta kukaan enään odotakkaan saavan maksua, vaan kulttuuri leviää ilmaiseksi.

38.2.2008 14:05

poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2009 @ 23:00

48.2.2008 14:47

kaikki 5-vuotta vanhat elokuvat voitaisiin laittaa vapaaseen jakeluun elokuva yhtiön puolesta, eikä myydä samaa tuotetta aina vaan paremmalla kuvalaadulla.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
9 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto