AfterDawn logo

Ruotsin suurin P2P-tapaus uudelleen oikeuteen

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
3 kommenttia

Ruotsin suurin P2P-tapaus päätyy uudelleen oikeuden käsittelyyn. Tapauksessa 31-vuotiasta linköpingiläistä miestä syytettiin useista tekijänoikeusrikkomuksista. Viime joulukuussa osasta syytteitä jouduttiin kuitenkin luopumaan, sillä käytetyt tutkimusmenetelmät osoittautuivat kyseenalaisiksi.

Syytettyä epäiltiin 23 000 musiikkitiedoston ja 30 elokuvan laittomasta levittämisestä Internetissä. Syyttäjä joutui kuitenkin luopumaan kahdesta syytekohdasta, sillä asiantuntijatodistajan mukaan Ruotsin antipiratismivirasto APB:n käyttämät tutkimusmenetelmät olivat kyseenalaisia.

Toinen poistetuista syytekohdista koski nimenomaan 23 000 musiikkitiedostoa, mutta miestä syytetään yhä 30 elokuvan luvattomasta jakamisesta.

Pian sen jälkeen, kun oikeus oli ilmoittanut syyttäjän luopuvan kahdesta syytekohdasta, ilmoitti levyteollisuuden etujärjestö IFPI:n edustaja järjestön halukkuuden jatkaa tapauksen eteenpäin viemistä musiikinjakamissyytösten osalta. Käytännössä IFPI siis toimii yksityisenä syyttäjänä tapauksessa.


"Mielestämme tekninen näyttö tapauksessa on riittävää", kommentoi IFPI:ä edustanut Lars Gustafsson.

Koska tapauksen käsittelyä jatketaan laajemmin, ei oikeus katsonut aiheelliseksi lukea päätöstä pelkästään elokuvasyytteiden osalta. Sen sijaan tapauksen käsittelyä jatketaan myöhemmin vielä päättämättömänä ajankohtana.

Tapaus on saanut paljon huomiota, sillä mikäli mies tuomitaan rikoksistaan sekä sakkoihin että vankilaan, olisivat kotietsinnät jatkossa mahdollisia vastaavien tapausten tutkinnassa. Tähän asti tiedostonjakajat ovat Ruotsissa selvinneet pelkillä sakkotuomioilla.

Vaikka syytetty tuomittaisiin ainoastaan elokuvien jaosta, voi häntä silti odottaa tuntuvat sakot. Aikoinaan Ruotsin ensimmäisessä P2P-oikeudenkäynnissä annettiin yhden elokuvan levittämisestä 16 000 kruunun eli noin 1700 euron sakot.

Lähteet:
The Local
TorrentFreak
Piraattiliitto

3 KOMMENTTIA

Ysf1/3

"Mielestämme tekninen näyttö tapauksessa on riittävää"

saahan se ipfi olla mitä mieltä tahansa, aivan kuten mielipiteensä saa sanoa myös Jaska Jokunen ja Nils Holgersson. Loppujenlopuksi syyttäjä on se joka päättää onko näyttöä tarpeeksi vai ei.

Sanzu2/3

Lainaus:

"Mielestämme tekninen näyttö tapauksessa on riittävää"


Tekninen näyttö kaikissa tietotekniikkarikoksissa on aina riittämätöntä.
Aina voi sanoa että naapurin Matti murtautui wlan-verkkoon ja rikkoi tekijänoikeuksia. Koneen salaus ei ole huono idea mikäli koneella on tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia. Varsinkaan jos koneella on 23,000 biisiä musiikkia.

kolmis3/3

olen sitä mieltä että vankila on aina liian kova rangaistus tekijänoikeusrikkomuksista ja/tai tekijänoikeusrikoksesta ainakin musiikin ja ehkä myös elokuvien kohdalla.

minusta 30 elokuvaa on pieni määrä mutta 23 000 musiikkikappaletta on paljon.

kryptaus ja ulkoiset kovalevyt ovat kova sana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT