AfterDawn logo

KRP vaikenee kopiontisuojausjutusta

Matti Robinson Matti Robinson
16 kommenttia

Aiemmin tänä vuonna uutisoimme kuinka käräjäoikeus totesi, että CSS-kopiontisuojaus ei täytä tehokkaan kopiointisuojauksen kriteereitä ja täten kaksi syytettyä henkilöä vapautuivat syytteistä, sekä syyttäjän tyytymättömyydestä ja aikeista viedä asia hovioikeuteen.

Helsingin kihlakunnansyyttäjän, Kukka-Maaria Kankaalan ajama oikeusjuttu on nyt reilun puolen vuoden jälkeen lähempänä korkeamman oikeusasteen käsittelyä, kun keskusrikospoliisi hankkii uutta aineistoa ja useita henkilöitä on tuotu kuultavaksi. Komisario Pertti Taavela keskusrikospoliisista myöntää, että asia on yhä tutkinnassa, mutta ei tässä vaiheessa pysty kertomaan kuinka monta epäiltyä heillä on tai mistä heitä epäillään.

Tietokone-lehti kuitenkin kertoo, että useita henkilöitä, jotka ovat olleet osallisina kopiontisuojauskeskusteluihin, on "kutsuttu kuultavaksi epäiltynä tai todistajina eri puolilla Suomea."


Tammikuun 1. päivä vuonna 2006 astui voimaan laki jonka mukaan tekijänoikeuslaki kieltää organisoidun keskustelun kopiontisuojausten kiertämisestä. Oikeusjuttu syntyi, kun pieni yhteisö järjesti "organisoitu keskustelu" -kampanjan suojauskeinojen kiertämisestä, jonka jälkeen he ilmoittautuivat poliisille.

Lähde:
Tietokone
Organisoitu keskustelu -kampanja

16 KOMMENTTIA

Quiote1/16

On se ihailtavaa kuinka joillakin on pokkaa kokeilla kepillä jäätä!

stay2/16

Näitä lisää! :D

zipzap3/16

poistettu

375H&H4/16

Typerä laki aiheuttaa typeriä oikeudenkäytejä. CSS-suojaus ei voi mitenkään täyttää tehokkaan kopionsuojauksen kriteereitä.

Ikävä kyllä jos nyt todetaan että tämä ei ole tehokas niin seuraava suojaus taas vaatii ennakkotapauksen ja taas seuraavasta tulee ennakkotapaus jne. jne.

parazitez5/16

minä olin tänään pertti taavelan kuulusteltavana...

EPÄILLYT RIKOKSET:

Rikoslaki: 17:1 § (24.7.1998/563) Julkinen kehottaminen rikokseen.

Tekijänoikeuslaki: 56 e § (14.10.2005/821) Teknisen toimenpiteen loukkausrikkomus.

VIESTIT:

http://liw.iki.fi/lists/organisoitukesku...i/msg00007.html
http://liw.iki.fi/lists/organisoitukesku...i/msg00008.html
http://liw.iki.fi/lists/organisoitukesku...i/msg00078.html

SANOIN:

- myönsin teot

- postitetut css salauksen purku sorsat eivät sisällä purkuavainta
- css ei ole tehokas suojaus
- vetosin sananvapauteen

- kiistin syyllistyneeni mihinkään

EN SANONUT:

- julkinen kehottaminen rikkomukseen ei ole rikos?

LaLLi806/16

Lainaus:

- postitetut css salauksen purku sorsat eivät sisällä purkuavainta
- css ei ole tehokas suojaus
- vetosin sananvapauteen


parazitez erittäin hyviä argumentteja. Toivotaan, että joku Suomen oikeuslaitoksessa tajuaa asian oikean laidan.

Kiitos tosta postauksesta.

coocie987/16

Jos CSS-suojaus ei ole tehokas suojaus, niin tämä luo aika pahan ongelma teollisuudelle. Muutkin paremmat suojaukset tippuvat helposti heikko-kategoriaan mikäli heikon määritelmä pysyy käräjäoikeuden tapaan siinä että jokainen voi ladata ohjelman ja purkaa suojauksen lennossa.

oappi8/16

ja niissä on pakko olla suojauksia koska? Muutenki v*tuttaa ku laitetaan tahallan tavaraa rikkomaan levyjä jopa niin ettei ne toimi kaikilla soittimilla ja pahimmassa tapauksessa rampauttavat windowssin. Jotkut pelithän(suojaus) tekee kuulemma win2k oman käyttäjäryhmän jota crackkerit tehokkaasti hyödynsi.

mvnet9/16

Käytännössä tuossa CSS:n tehokkuudessa ongelmana on kaiketi se, että tekijänoikeuslaissa sanotaan, että sen suojauksen pitäisi saavuttaa tavoiteltu suoja. Eli onko CSS saavuttanut suojaustavoitteensa? Omasta mielestäni ei, koska käytännössä kopiosuojatun DVD-levyn kopiointi ei ole sen vaikeampaa kuin suojaamattoman DVD-levynkään. Lisäksi oleellista on se, että voiko suojauksen kiertää vahingossa.

Ja miten CSS:n tuomitseminen tehottomaksi vaikuttaisi nykytilanteeseen käytännössä? Kierretäänhän niitä suojauksia nytkin, vaikka laki sen kieltääkin. Ei ainakaan omaan toimintaani ole lailla ollut mitään vaikutusta. Jos haluan ottaa varmuuskopion DVD-levystä, ei kyllä paljon paina, vaikka se olisikin suojattu. Koko kiertämisen kieltävä pykälä on muutenkin vain ajateltu oikeudenhaltijoiden kannalta. Moni nykyajan suojauksista rajoittaa myös sellaisia tekoja, joihin tekijänoikeuslaki ei anna suojaa (esim. joissain HD-DVD-levyillä AACS-suojaus rajoittaa katselua, parhaalla tarkkuudella, vain HDCP-tuettuihin laitteisiin), vaikka siis laki antaa suojan nimenomaan vain kopiointia ja levitystä rajoittaviin suojauksiin.

PS. Mikäli muuten aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa lukaista seminaarityöni "Mikä on tehokas tekninen suojakeino?", jossa on juttua noiden kopiosuojausten tehokkuudesta ja tuosta Valtio vs. Rauhala -oikeustapauksesta.

Shadown10/16

Joo tuo 2006 voimaan tullut laki on kovin sekava, mutta tuo mikä on sitten tehokas suojaus on ikuinen oravanpyörä. Suojaus voi ihan hyvin olla teknisesti erittäin tehokas, mutta silti se ei poista mahdollisuuta, että tulee ohjelma, jolla suojan voi joko poistaa tai kiertää kopiota tehdessä hyvinkin helposti. Vertaan tässä siihen, että esim. laskutoimituskin voi olla vaikea, mutta laskukone/laskuohjelmisto voi laskea/suorittaa toimituksen hyvinkin helposti ilman sen kummempaa aivotoimintaa.

JBluesP11/16

Niinpä niin, ja mitä sanokaan rikoslain 4 luku 2§ teon tekijän vastuuvapaudesta jos kyseessä epäselvä tai vaikeaselkoinen laki tai muu näihin rinnastettava seikka - Käykääpä katsomassa

parazitez12/16

haaste rikosasiassa

http://www.nic.fi/~parazite/orga.txt

dodge-7013/16

Lainaus:

Lainaus:

- postitetut css salauksen purku sorsat eivät sisällä purkuavainta
- css ei ole tehokas suojaus
- vetosin sananvapauteen


parazitez erittäin hyviä argumentteja. Toivotaan, että joku Suomen oikeuslaitoksessa tajuaa asian oikean laidan.

Kiitos tosta postauksesta.


Jos ei Suomessa niin EU:ssa tai ihmisoikeustuomioistuimessa. Pitäisi varmaan tehdä Kukka-Maaria Kankaalasta rikosilmoitus sananvapauden estämisestä, harmi kun ei voi tyhmyydestä ja turhista verorahojen tuhlaamisesta. Hovioikeudella on tähdellisempääkin tekemistä ja tärkeämpiäkin asioita päätettävissä!!

Muutenkin tuo laki on järjetön suoraan sanottuna laiton!!

dodge-7014/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 375H&H:

Typerä laki aiheuttaa typeriä oikeudenkäytejä. CSS-suojaus ei voi mitenkään täyttää tehokkaan kopionsuojauksen kriteereitä.

Ikävä kyllä jos nyt todetaan että tämä ei ole tehokas niin seuraava suojaus taas vaatii ennakkotapauksen ja taas seuraavasta tulee ennakkotapaus jne. jne.



Niin ja aina löytyy joku joka rikkoo suojauksen teki mitä hyvänsä, sellaista suojausta ei ole eikä tule olemaan. Meitä on tällä pallolla yli 6 Mrd ihmistä!

jehu8015/16

Uusi tekijänoikeuslaki pitäisi kokonaisuudessaan palauttaa vuoden 2005 säännöstöjä koskevaksi ja "jaa" äänestäneille "kansanedustajille" voisi etsiä muita töitä.

No ehkä vähän turhankin kriittinen ja kärjistetty toteamus. Silti nykyisellään ollaan menty aivan älyttömyyksiin näiden "lain rikkojien" osalta. Ei näin.

Shadown16/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80:


No ehkä vähän turhankin kriittinen ja kärjistetty toteamus. Silti nykyisellään ollaan menty aivan älyttömyyksiin näiden "lain rikkojien" osalta. Ei näin.

Ihan kohtuulisestihan noissa on käynyt. Etupäässä kaikki koskee vain järjestäytynyttä jakelemista vain.
Periaatteessa samoin olisi aiemmankin lain kohdalla käynyt, jos asioihin olisi vain puututtu. Meinaan vain, ettei aiempikaan laki antanut oikeutta jakaa materiaalia ilman tekijän lupaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT