AfterDawn logo

Universalin musiikkia ilmaiseksi nettiin

Lauri Jämsä Lauri Jämsä

Universal Music on päättänyt antaa musiikkikirjastonsa suositun imeem-yhteisön jäsenten käyttöön. Varsinkin Yhdysvalloissa suurta suosiota saavuttanut imeem tarjoaa käyttäjien kuunneltavaksi musiikkia ilman maksua, ainoastaan musiikin tallennus ei onnistu. Asiasta kertoi Wall Street Journal.

Aikaisemmin imeem on solminut vastaavan sopimuksen jo kolmen muun suurimman levy-yhtiön kanssa. Musiikin kuuntelu onnistuu täysin maksutta, mutta käyttäjät eivät voi ladata kappaleita esimerkiksi kannettavissa musiikkisoittimissa soitettavaksi. Sivuilta löytyy kuitenkin linkkejä kauppoihin, joista musiikkia voi ostaa.

Aikaisemmin musiikkijätti Warner Music Group haastoi imeem-mediasivuston oikeuteen sisältönsä luvattomasta käytöstä. Osapuolet sopivat kuitenkin riitansa muutama kuukausi sitten. Warnerista tuli tällöin imeemin ensimmäinen suuri yhteistyökumppani. Levy-yhtiön kerrotaan kuittaavan osan imeemin mainostuloista maksuna musiikkinsa levittämisestä.


Imeem kilpailee muun muassa Last.fm-, YouTube- ja MySpace-palveluiden kanssa samoista käyttäjäryhmistä, joten suurten levy-yhtiöiden tuki on oiva apu imeem-musiikkipalvelulle. Sivusto tarjoaa audion tunnistustekniikkaa, jonka avulla levy-yhtiöt ja artistit voivat päättää, että voiko heidän musiikkiaan kuunnella palvelun avulla. Jos lupaa ei saada, soitetaan kappaleesta vain ensimmäiset 30 sekuntia.

Myös matkapuhelinvalmistaja Nokia on solminut Universal Musicin kanssa sopimuksen levy-yhtiön musiikin levittämisestä. Nokian tiettyjen puhelinmallien ostajille tarjotaan mahdollisuus ladata musiikkia joko puhelimeen tai tietokoneelle vuoden ajan ilmaiseksi.


Lähteet:
Wall Street Journal
Helsingin Sanomat

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT