AfterDawn logo

Yhdysvalloissa myyty yli 750 000 HD DVD -soitinta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Blu-ray ja HD DVD -leirien välinen kamppailu markkinaherruudesta on keskittynyt pitkälti numeroihin. Kun Blu-ray-leiri on uutisoinnissaan kertonut myytyjen elokuvien määriä, on HD DVD -leiri puolestaan painottanut myytyjen soitinten lukumääriä.

Nyt HD DVD -leiri jatkaa samalla linjalla ja uusin tieto tulee Yhdysvalloista, jossa HD DVD -soittimia on myyty jo yli 750 000 kappaletta. HD DVD -leirin laskuoppi on hieman muuttunut aikaisemmasta, sillä nyt mukaan on laskettu Xbox 360 -pelikonsolin erilliset HD DVD -asemat.

Aiemmin HD DVD -leiri painotti tavallisten teräväpiirtosoitinten myyntejä, joiden valossa HD DVD -soittimet ovat myyneet paremmin kuin Blu-ray-soittimet. HD DVD -leirin kannalta numerot muuttuvat kuitenkin hyvin synkiksi, jos mukaan otetaan myös muut laitteet, sillä Sonyn Blu-ray-elokuvia toistavaa PlayStation 3 -pelikonsolia on myyty Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa kappaletta.


Miljoonan myydyn HD DVD -soittimen ja -aseman raja saattaa kuitenkin rikkoutua Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden aikana, sillä juhlapyhien kulutusinto innostanee kuluttajia teräväpiirtolaitteiden ostoon.

Toshiban edullisten HD DVD -soitinten lisäksi myös Venturerin 199 dollarin suositushinnalla varustettu SHD7000-soitin kiinnostanee kuluttajia hintansa puolesta.

HD DVD -soitinten myynti lähti selvään kasvuun sen jälkeen, kun useat Yhdysvalloissa toimivat kauppaketjut laskivat tiettyjen Toshiban HD DVD -soittimien hinnat alle 200 dollarin.

Lähteet:
Dailytech
PR Newswire

2 KOMMENTTIA

Quiote1/2

Vähän enemmän vertailukohteita olisin kaivannut, kuten montako soitinta/elokuvaa leirit ovat myyneet. Kuten joku edellisessä tästä aiheesta uutisessa kertoi, ovat uutiset formaattisodasta keskittynyt pitkälti HD-DVD leirin saavutuksiin. Nyt tuli sekin todistetuksi.

Ja Xbox 360:sta edelleen odotan sitä versiota, mistä löytyy HD-DVD asema...

jehu802/2

Saa nähdä ratkeaako tämä lopulta hintaan? Eikös blu-ray kuitenkin yleisesti ole johdossa - ollut oikeastaan kokoajan?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT