AfterDawn logo

Google kertoo tänään matkapuhelinsuunnitelmistaan

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
11 kommenttia

Googlen uskotaan julkaisevan tänään matkapuhelinmarkkinasuunnitelmansa. Wall Street Journalin Business Technology -blogissa uskotaan Googlen kertovan suunnitelmiensa lisäksi myös projektiin osallistuvien yhteistyökumppanien nimet.

Mahdollisiksi yhteistyökumppaneiksi on arvailtu ainakin yhdysvaltalaisia T-Mobilea ja Sprintia. Blogin kirjoittaja Amol Sharman uskoo, että myös HTC, Samsung, LG ja SonyEricsson olisivat sopineet yhteistyökuvioista Googlen kanssa. Listalla on monta matkapuhelinvalmistajaa, joten Googlen puhelimiin suunnittelemat palvelut yleistynevät vauhdilla. Markkinoille palveluiden uskotaan tulevan tosin aikaisintaan ensi vuoden puolivälissä.

CNET kertoo puolestaan, että Android-niminen Linux-pohjainen ohjelmistoalusta tarjoaisi kaikki älypuhelimen rakentamiseen vaadittavat toiminnot. Mikäli tämä on totta, Nokiaa tuskin nähdään asiakkaana, koska yritys on panostanut kovasti S60-ohjelmistoalustansa kehitykseen.


CNET kertoo, että Android-alustasta olisivat kiinnostuneet muun muassa japanilaiset matkapuhelinoperaattorit KDDI ja NTT DoCoMo sekä elektroniikkavalmistajat Qualcomm, Broadcom, HTC, Intel, Samsung, Motorola, Sprint ja Texas Instruments.

Seuraamme tilannetta tiiviisti.


Lähteet:
Wall Street Journal
CNET Blogs
MikroPC
Digitoday

11 KOMMENTTIA

Sebu921/11

Ei siinä kyllä olisi mitään järkeä, jos Googlen puhelin pyörittäisi s60:ntä. Ihan kiva sinäänsä tietää, millainen tästä googlen lelusta tulee. Toivottavasti ei samantyylinen väh. 1000€ maksava kapula kuin apple. (en nyt ottanut sim-lukituksen kiertoa huomioon.)

LoBer2/11

Juu, ja toivotaan että olisi oikeasti se linux-pohjainen. Sitten google voisi ottaa etumatkaa jakelemalla avoimen lähdekoodin sovelluksia noihin puhelimiin. Itseäni voisi kiinnostaa, kun ei tähän s40/s60 saa oikein semmoisia sovelluksia mitä tarvitsi, ilmaiseksi... Toivotan onnea kuukkelille, ja toivottavasti hinta olisi alle 500 euroa.

opelman3/11

Johan se sysopen linux puhelimen kokeilu mielessä oli tehnyt.

Quiote4/11

No niin, nyt Googlen pojat voi jo lukea meidän sähköpostin, katsella meidän kotiovelle ja sitten vielä tämän jälkeen kuunnella puheluita...

Quiote5/11

No niin, nyt Googlen pojat voi jo lukea meidän sähköpostin, katsella meidän kotiovelle ja sitten vielä tämän jälkeen kuunnella puheluita...

popini6/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:

Ei siinä kyllä olisi mitään järkeä, jos Googlen puhelin pyörittäisi s60:ntä. Ihan kiva sinäänsä tietää, millainen tästä googlen lelusta tulee. Toivottavasti ei samantyylinen väh. 1000€ maksava kapula kuin apple. (en nyt ottanut sim-lukituksen kiertoa huomioon.)

iPhone maksaa nyt 399$ USAssa... Aluksi maksoi tosin hieman enemmän ja tulee varmaankiin suomessa maksamaan vähintään 700€.. Mutta toivottavasti Googlen puhelin tulisi maksamaan vähemmän, vaikka tuskin tulisin hankkimaan

himpo7/11

Leluista en tiedä, mutta ohjelmia ainakin osaavat tehdä, Gmail puhelimessa ihan lyömätön!

BlasterX8/11

Huhujen mukaan ainakin Amerikkaan on tulossa "Googlen-liittymä", joka on mainosrahoitteinen, ja siten kaikki puhelut ja tekstarit ovat ilmaisia. Mainoksia tulee kaiketi noin 5 per/päivä tai jotain vastaavaa.

Itselläni on alusta asti ollut tämmöinen innovaatio Googlen musiikki/peli/video -lataus paikan nimeksi. Eipä mitään kummempaa, mutta nimeksi sopisi G-spot :)

Sebu929/11

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:

Ei siinä kyllä olisi mitään järkeä, jos Googlen puhelin pyörittäisi s60:ntä. Ihan kiva sinäänsä tietää, millainen tästä googlen lelusta tulee. Toivottavasti ei samantyylinen väh. 1000€ maksava kapula kuin apple. (en nyt ottanut sim-lukituksen kiertoa huomioon.)

iPhone maksaa nyt 399$ USAssa... Aluksi maksoi tosin hieman enemmän ja tulee varmaankiin suomessa maksamaan vähintään 700€.. Mutta toivottavasti Googlen puhelin tulisi maksamaan vähemmän, vaikka tuskin tulisin hankkimaan

Otitko huomioon USA:ssa tulevan paketin mukaan ne kuukausimaksut, joitten jälkeen iphone on maksanut jo reilusti yli $1000?

henkettu10/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BlasterX:

Huhujen mukaan ainakin Amerikkaan on tulossa "Googlen-liittymä", joka on mainosrahoitteinen, ja siten kaikki puhelut ja tekstarit ovat ilmaisia. Mainoksia tulee kaiketi noin 5 per/päivä tai jotain vastaavaa.

Loistavaa, mutta viisi mainosta? Kolme ehkä riittäisi, ei kukaan enää edes katso niitä, jos niitä tulee niin paljon.

jehu8011/11

Odotan mielenkiinnolla mitä tästä tulee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT