AfterDawn logo

FogScreen tulevaisuudessa koteihin?

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
29 kommenttia

Suomalainen FogScreen Oy uskoo sumunäyttönsä sopivan myös pienempiin tiloihin, esimerkiksi kotitalouksiin.

Yrityksen toimitusjohtaja Mika Koivula kertoo yhtiön suunnitelmissa olevan pienentää sumunäyttö tasolle, joka mahdollistaisi käytön esimerkiksi eri yritysten tuotteiden lippulaivaliikkeissä. "Siitä ei ole enää kovin pitkä matka kotikäyttöön. Näyttöä voi pienentää niin pieneksi kuin haluaa, mutta pyrimme tietenkin optimoimaan koon markkinan mukaan", kertoo Koivula.

"Kotona sumunäyttö olisi ehkä luksusvehje, mutta ei vain kallis koriste, vaan ihan oikea käyttöesine. Kyseessähän kuitenkin on projektiopinta, jolle voidaan heijastaa kuvaa."

FogScreenin näyttöratkaisu on pitkulainen laatikko, jossa on puhaltimia riveissä. Ne sylkevät alas sumua ja sen molemmille puolille ilmaa, joka pitää sumun ohuena, levymäisenä tasona. Viidellä litralla vettä tunnissa saadaan aikaan näyttöruutu, jolle voidaan heijastaa kuva videotykillä. Laite käsittelee höyryä myös ultraäänillä, jolloin saadaan rikottua vesihöyry niin pieniksi osiksi, että virtaava sumu tuntuu kuivalta.


"Kuulemamme mukaan kopioita on maailmalla, mutta meillä on kuitenkin patentti päämarkkinoillamme ja siellä kopioita ei ole esillä", Koivula sanoo.

Mika Koivulan mukaan FogScreen Oy:n asiakkaat ovat isoja, ja ymmärtävät patenttirikkomusten seuraukset. Siksi kopioita ei ole tullut vastaan toimituskauppoja tehdessä. Yritys perusti kesällä tytäryhtiön San Franciscon Piilaaksoon.


Lähde:
Digitoday

29 KOMMENTTIA

mjk1/29

Tuo olisi mielenkiintoinen, ja toimisi varmasti koti-oloissa koska lapset eivät ainakaan rikkoisi näyttöä, olisi sormenjälkiä jne.

AvenZer2/29

Patentit ei suojaa ikuisesti ja sen jälkeen näitä rupeaa tulee montakin

admins3/29

Kiinnostaa vain tietää mihin ko viritystä tarvitaan.
Valkea seinä toimii ilman sähköä ja vettä ja on varmaan halvempi.

teppoI4/29

Suuryritysten tiloissa ja rikkaiden olohuoneissa on ehkä coolimpaa olla sumunäyttö kuin valkoinen seinä. Tavallisille sukankuluttajille näitä ei ole tarkoitettu, joten halvemmista ratkaisuista on turha puhua.

Feron5/29

Feng shui sisustajat hyppivät kohta ilosta. Onko tuo nyt niin käytännöllinen? Mihinkäs se sumu sitten "menee", kun se on puhallettu ulos niistä puhaltimista? Jää ilmaan/huoneistoon??

Heh tuli mieleeni tällainen vitsi.. Aikana ennen kuin televisioissa oli kaukosäädin. Laiska isä huutelee perheen muksulle "hei tuletko tänne.. Vaihdatko telkkarista kanavan, kun isä ei nyt jaksa nousta." Ja nyt sitten. Laiska isä huutelee perheen muksulle "hei tuletko tänne.. Laitatko "telkkariin" vettä, kun isä ei nyt jaksa nousta." =D

petekatti6/29

Lainaus:

Viidellä litralla vettä tunnissa saadaan aikaan näyttöruutu

Eli kun katsoo parin tunnin leffan niin huoneeseen pumpattais 10 litraa vettä ... yep yep sanoisin ettei ihan heti ole kotikäyttöasteella..

ehkäpä niiden pitäisi laittaa se höyry lasikoppiin ja allapuolelle systeemi joka keräisi veden talteen.. tosin sittenhän se olisi hankalampi kuin taulutelevisio nyt..

mutta esim näytelmäteatterit, opperat, bändit.. yms voisivat tuota käyttää jos vain ei ole ilmanvaihto liian kovalla koska muuten fogscreen ei voi olla kovin iso..jos ilma liikkuu kovasti..

opelman7/29

Noita kun laittaa muutaman peräkkäin niin onhan se syvyys vaikutelma hieman erilainen kuin jossain yhdeen ruutuun perustuvassa systeemissä.

henkettu8/29

Ei tollaselle oo tilaa... Ja olosuhteetkin täytyy olla tietynlaiset, (tarkoitan lämpötilaa ja kosteutta) ja sellaisiin muutoksiin ei oikein ole varaa...

razer3219/29

olishan tollanen aika hieno, mutta luulisin kuvan olevan melko epätasainen.

mitäköhän tollaset maksaa?

mcmopo10/29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti razer321:

olishan tollanen aika hieno, mutta luulisin kuvan olevan melko epätasainen.

mitäköhän tollaset maksaa?

Hinnat alkaen 19000$. Tai no ainakin oli joskus vuosi sitten tämän videon perusteella.

Link

Kasavuori11/29

Tuo vesihöyryn muodostaminen ultraäänellä on kyllä tosi vanha keksintö. Defensor-merkkiset ilmankostuttimet toimivat jo 60-luvulla ko. tekniikalla.

Kyllähän tuolla kotioloissa taas lisätään homeongelmia.
Näytön alla pitää varmasti olla joko viemäri tai kaukalo, ettei lattia lainehdi leffaillan päätteeksi.

Feron12/29

Tuli mieleen, että kylpylöihin/uimahalleihin olis varmaan kova sana. =D

Kuuorava13/29

Lainaus:

Lainaus:

Viidellä litralla vettä tunnissa saadaan aikaan näyttöruutu

Eli kun katsoo parin tunnin leffan niin huoneeseen pumpattais 10 litraa vettä ... yep yep sanoisin ettei ihan heti ole kotikäyttöasteella..

Ei se tuohon vedenkulutukseen kaadu ainakaan. Vessan vetäminenkin vie enemmän vettä kuin tuon tunti kulutus.

Hetihän sitä piti videota nähdä ja täytyy sanoa että varmasti on haluttua tavaraa esimerkiksi huvipuistoissa.
http://www.youtube.com/watch?v=yP6chj7D6bM

henkettu14/29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Feron:

Tuli mieleen, että kylpylöihin/uimahalleihin olis varmaan kova sana. =D

Olis muuten todella hienoa katsella proaltaasta jotain uutuuselokuvaa Fogscreeniltä! Luxurious...

NUIJJA15/29

Tuplat.

NUIJJA16/29

Interactivity
Linnanmäki Ghost Train Ride
Täällä lisää
Harmi unohtui lotota.D)

jmpk17/29

Pakko myöntää että en keksi mitään hyötykäyttöä tuolle kotona. Paitsi jos talosi sattuu olemaan vähän erikoisempi(ja suurempi), niin jonnekkin voi laittaa koristeeksi, vaikkapa nyt em. uimaallashuoneen reunalle.

Olen itse päässyt tuollaisen näkemään ja läpikin kulkemaan.

Raattis18/29

Jos sumun tosiaan laittaisi kahden lasiseinän väliin, ja sitä sitten pyöriteltäisiin siellä? Tosin olisi kätevämpää, jos lasit eivät olisi kokoajan tiellä, joten jos käytettäisi vaikka rullattavia muovi kalvoja? Se olisi vähän niin kuin valkokangas, mutta epätarkempi ja väreilevä, ja se söisi litrakaupalla vettä, ja olisi ehkä reippaat n kertaa kalliimpi.

Lainaus:

Kyseessähän kuitenkin on projektiopinta, jolle voidaan heijastaa kuvaa.

:O

Ei, en pysty ymmärtämään, miksi jonkun pitäisi haluta tällainen käyttölaitteeksi.

Sokar8019/29

olihan tuo juttu tai tuon kaltainen sumu juttu vanhassa SeaQuest ja nyt Bones tv ohjelmassa jossa ne ihmisten 3D malleja esitti eli käytti pc näytön sijaan tätä sumu juttua

nörtin unelma

katsoja20/29

Niille, ketkä ovat huolestuneet veden tuhlauksesta: ensinnäkin, tuo 5 litraa taisi olla nykykokoisen FogScreenin kulutus(?), toisekseen veden hinta omalla kotiseudulla taisi, viimeksi kun kuulin, olla 2,68€/kuutio, eli 1000l. Eli 0,0134€/h.
Luulenpa, että vesi- tai homevahingonkaan vaaraa ei ole, kyllä niin hienoa tekniikkaa, että tuollaiset asiat varmaan jollain tapaa hoidettu.
Ei varmasti mikään tarpeellisin vehje, ei ole tulossa valtaamaan Mattien ja Liisojen olohuoneita vaan, kuten yritys itsekin sen sanoo, luksusvehje. On sitä tarpeellisempia, mutta myös todella paljon tarpeettomampiakin laitteita.

P.S. Lähteiden Digitoday-linkki johtaa Wikipedian Piilaakso-artikkeliin

Sokar8021/29

Lainaus:

Niille, ketkä ovat huolestuneet veden tuhlauksesta

itellä on PC vesi jäähy jossa pumppu pumppaa 1200L per tunti

mut se on suljettu systeemi eli vettä ei kulu kuin se mitä astiassa no vaihdan sen 6kk välein

eiköhän tossa ole joku suihkulähde toiminta tapa eli vesi kiertää ympäri tosin tossa voi jokin verran hävitä ilmaan mutta ei kaikki voi hävitä

flabs22/29

Keksintö todennäköisesti edistää 3d televisioiden ja näyttölaitteiden kehittymistä. En kuitenkaan näkisi sillä olevan tilaa vielä pitkään aikaan kotitalouksissa ainakaan normaalina näyttölaitteena.

wipe200023/29

En kyllä ymmärrä, miksi Mika Koivula edes viitsisi tyrkyttää tuollaista koteihin (poislukien jotkut edustuskodit), eihän tuollainen sumuseinä tarjoa mitään hyvää normaaliin TV- tai valkokangasratkaisuun verrattuna. Laitehan vain korvaa valkokankaan, ei koko näyttölaitetta. Kuvanlaatu on heikko, koska sumupinta ei ole tasainen, kontrasti pyrkii olemaan heikko, koska pinta läpäisee valoa, laite vaatii sähköä ja vettä sekä äänekkäät puhaltimet, takana pitää kuitenkin olla tasaisen värinen pinta, sillä seinämän läpi näkee osin ja laite on väkisin melko kallis.

Tuo laitehan on todella hieno efekti- ja hupikäyttöön, mutta jos Koivula tosiaan kuvittelee myyvänsä noita kotien näytöksi, niin väärä mies on valittu firman johtoon. Mutta ehkä ideana on saada sijoittajat miettimään, millaisista rahoista puhuttaisiin, jos joka kotiin saataisin myytyä ko. laite, sen sijaan että asiakkaina ovat vain lähinnä viihdealan yritykset: yökehot, näyttelyt, messut jne.

Kasavuori24/29

Onkohan tuo ihan loppuun asti tutkittu juttu muutenkaan.
Aikaisemmin mainitsemani ultraääneen perustuneet ilmankostuttimet kun poistuivat markkinoilta, niissä piilleitten mahdollisten terveysriskien vuoksi.
Laitteissa muodostuneiden aerosolien kun epäiltiin sisältäneen, sisään hengitettynä, vaarallisia bakteereja.

375H&H25/29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti katsoja:

Luulenpa, että vesi- tai homevahingonkaan vaaraa ei ole, kyllä niin hienoa tekniikkaa, että tuollaiset asiat varmaan jollain tapaa hoidettu.

Heh vai on sumun pumppaaminen lämpöeristettyihin koteihin homevahinkoriskitöntä. LOL :-D ;-)

No ainakaan lamellihirsitalossa tuota ei kannata käyttää, eikä missään nimessä häylähirsi+lisälämmöneriste ratkaisuissa. Muissakin rakennuksissa höyrysulkukujen on oltava ehdotomasti kunnossa. Ja 70-80-lukujen kerrostaloissakaan tuota ei kannata käyttää. Vink, Hox.

Joka tuotaa aikoo käytää kotonaan, niin sauna/kylpuhuone/kosteatila olisi sopiva paikka riittävällä ilmanvaihdolla. Tosin kotiteatterin kovaääniset kannattanee pitää kaukana kosteuden lähteistä.

No se "for being smart ass". Hyvä että tekniikka kehittyy, en vain itse keksi tuolle järkevää käyttöä, mutta varmasti joku muu keksii.

henkettu26/29

Eikös keskimääräinen ilmankosteus ole noin 66%? Ja korkein suositeltava 80%?
Mitä lukuja ne oikein on? Siis tiedän ett ilmankosteus merkkaa vesihöyryn määrää ilmassa, mutta...
Eihän tuo viisi litraa tunnissa voi paljoa merkata, kun ilmasta kuitenkin vähintään puolet on vesihöyryä..?

375H&H27/29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti henkettu:

Eikös keskimääräinen ilmankosteus ole noin 66%? Ja korkein suositeltava 80%?
Mitä lukuja ne oikein on? Siis tiedän ett ilmankosteus merkkaa vesihöyryn määrää ilmassa, mutta...
Eihän tuo viisi litraa tunnissa voi paljoa merkata, kun ilmasta kuitenkin vähintään puolet on vesihöyryä..?

No yleensä puhutaan suhteellisesta ilmankosteudesta, eli sittä että kuinka suuri osuus ilmassa on kosteutta suurimmasta mahdollisesta määrästä, mitä ko. lämpötilassa ilma voi liuottaa itseensä.

Sokar8028/29

Lainaus:

En kyllä ymmärrä, miksi Mika Koivula edes viitsisi tyrkyttää tuollaista koteihin (poislukien jotkut edustuskodit)

niin hän tuskin puhuu kodista samalla tavalla kuin me minulle koti on n:60 neliötä kerros talossa kun heille se on 300 neliön oma koti talo

julkkis \ esittely paikkoihin hyvä ei "riuhuvat" lapset ym uteliaat riko kangasta

mjk29/29

Lainaus:

Lainaus:

En kyllä ymmärrä, miksi Mika Koivula edes viitsisi tyrkyttää tuollaista koteihin (poislukien jotkut edustuskodit)

niin hän tuskin puhuu kodista samalla tavalla kuin me minulle koti on n:60 neliötä kerros talossa kun heille se on 300 neliön oma koti talo

julkkis \ esittely paikkoihin hyvä ei "riuhuvat" lapset ym uteliaat riko kangasta


Noita riehuvia muksuja minäkin ajattelin, eipä tule lasin yms silppua :-p

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT