AfterDawn: IT-alan uutiset

Toshiban monitoimilaite perustuu Xbox 360:aan?

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 20.10.2007 21:29 Kommentteja (7)

Toshiban monitoimilaite perustuu Xbox 360:aan? Huhut Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin HD DVD -asemasta ovat lähteneet taas liikkelle. SmartHouse kertoo Microsoftin ja Toshiban työskentelevän yhdessä päivittääkseen konsolin sisäisen optisen aseman HD DVD -asemaksi.
Tämä ei kuitenkaan ole ainoa väite. Huhu kertoo uuden Xboxin sisältävän HD DVD -pyörittimen lisäksi kaksi HDTV-viritintä, elektronisen ohjelmaoppaan, sisäänrakennetun WLAN-tuen sekä MP3-soittimen telakointiaseman. Lisäksi laitetta tultaisiin markkinoimaan Toshiban nimellä.

Konsepti vastaisi aika lailla Sonyn lähes neljä vuotta sitten Japanissa esittelemää PlayStation 2:een perustuvaa PSX-laitetta. PSX sisälsi digivirittimen, suuren kiintolevyn, tallentavan DVD-aseman sekä mahdollisuuden pelata PlayStation- ja PlayStation 2 -pelejä. PSX oli tarkoitus julkaista vuonna 2004 myös muualla, mutta hanke kaatui huonoon menekkiin.

Seuraamme asian kehittymistä.


Lähde:
Engadget HD

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

120.10.2007 21:35
henkettu
Inactive

Lainaus:
Tämä ei kuitenkaan ole ainoa väite. Huhu kertoo uuden Xboxin sisältävän HD DVD -pyörittimen lisäksi kaksi HDTV-viritintä, elektronisen ohjelmaoppaan, sisäänrakennetun WLAN-tuen sekä MP3-soittimen telakointiaseman. Lisäksi laitetta tultaisiin markkinoimaan Toshiban nimellä.
Jollei hinta nouse tuon jälkeen --> pukinkonttiin.

220.10.2007 22:17

Kyllä hinta varmasti nousee.. mutta eihän siinä mitään, ite en kyllä osta :D

321.10.2007 15:46
mijuve
Inactive

Joo no jos meinaa pysyä täysillä ps3:n mukana niin hd dvd asema on pakollinen. MGS4:n joku tyyppi jo kerto että jos peli julkastas xbox 360 niin pitäs olla 2 dvd levyllä.

421.10.2007 21:39

Vaikuttais iha mielenkiintoselta, kysyntää tollaselle löytyy varmaa paljonki ellei hinta kohoo pilvii(?).

522.10.2007 01:12

Periaatteessa voisi olla toimiva ratkaisu, mutta pari kohtaa voi kusta;

- boksin rauta on surkeaa laadultaan, suunnittelu uusiksi niin sitten ehkä
- hd-dvd formaatti ja sen tulevaisuus on epävarma

623.10.2007 10:41

Lainaus:
Joo no jos meinaa pysyä täysillä ps3:n mukana niin hd dvd asema on pakollinen. MGS4:n joku tyyppi jo kerto että jos peli julkastas xbox 360 niin pitäs olla 2 dvd levyllä.
Ei taida riittää, kun yksi pelin tuottajista sanoi, että saavat levyn ääriään myöten täyteen, eikä ollut varma riittääkö yksikerroksinen blu-ray..

Sitäpaitsi, Meinaatko että hddvd tulisi pelikäyttöön..? Siinä tulis ongelmia aika monelle..

Lainaus:
Tämä ei kuitenkaan ole ainoa väite. Huhu kertoo uuden Xboxin sisältävän HD DVD -pyörittimen lisäksi kaksi HDTV-viritintä, elektronisen ohjelmaoppaan, sisäänrakennetun WLAN-tuen sekä MP3-soittimen telakointiaseman. Lisäksi laitetta tultaisiin markkinoimaan Toshiban nimellä.
Kuulostaa muuten suoralta kopiolta ps3:sta, paitsi että viritin tulee lisävarusteena.
Mitä seuraavaksi?

Uusi Xbox! Nyt tehokkaammalla prosessorilla ja liikkeentunnistuksella!
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.10.2007 @ 10:43

724.10.2007 00:57
mijuve
Inactive

Joo siinä se alkuperänen hintaero tasoittuski ku joutus jokanen boxin omistaja ostamaan hd dvd aseman, jotta pelit vielä toimis : D.
Olisin kyllä melko vahingon iloinen :D

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto