Google valitsi suomalaisen

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 9.10.2007 20:49 Kommentteja (6)

Google valitsi suomalaisen Hakukonejätti Google on ostanut suomalaisen Jaikun. Jaiku on vuonna 2006 perustettu yhteisöpalvelu, jonka avulla käyttäjä pystyy lähettämään tietoa omista tekemisistään ja liikkeistään muille Jaikun käyttäjille.
Jaikun nykyisestä käyttäjämäärästä ei ole tietoa, mutta keväällä käyttäjiä oli rekisteröitynyt lähes 40 000. Palvelun toiminta-ajatus perustuu läsnäoloon, jolle uusia ulottuvuuksia antaa mahdollisuus viestiä sekä kännykällä että tietokoneella. Lyhyiden, alle 140 merkin mittaisten viestien lähetys ja vastaanotto onnistuu molempien laitteiden kautta. Matkapuhelimella käytettävyys erottaakin Jaikun muista vastaavista yhteisöpalveluista.

Petteri Koponen ja Jyri Engeström perustivat Jaikun kesällä vuonna 2006. Toimintansa palvelu aloitti saman vuoden syksyllä, jolloin yhteisö sai ensimmäiset käyttäjänsä. Yritykseen kuuluu seitsemän työntekijää, joista viisi tekevät töitä Suomessa ja kaksi Hollannissa. Päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä Lönnrotinkadulla.



Googlen huhutaan yrittävän kännykkämarkkinoille ja mahdollisesti havittelevan jopa omaa taajuuskaistalettaan Yhdysvalloissa myyntiin tulevista radiotaajuuksista. Jaikun osto viittaa selvästi Googlen mahdollisesti tuloillaan olevaan puhelimeen, koska palvelun avulla on mahdollista pitää matkapuhelimella esimerkiksi omaa blogia.

Koposen mukaan hän ja Engeström jäävät töihin yritykseen kaupan jälkeenkin.

Jaikun sivuilta löytyy tietoa yrityskaupoista ja sen vaikutuksesta Yrityksen toimintaan.


Lähde:
Helsingin Sanomat

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

110.10.2007 13:29

Ikinä kuullutkaan tästä Jaikusta. Ei ole varmaan ollut kauhean suosittu vai olenko elänyt laatikossa?

210.10.2007 14:20

Joo.o en oo itekkä kuullu vissiin aika epäsuosittu.

310.10.2007 14:54

Joo en oo kyllä itekkään kuullu...

Hetki vielä samaa tahtia googlelta, ni nehän omistaa jo kaikki netin internetsivut :D

410.10.2007 15:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Thora:
Ikinä kuullutkaan tästä Jaikusta. Ei ole varmaan ollut kauhean suosittu vai olenko elänyt laatikossa?
Olet elänyt jonkinasteisessa "Mobile 2.0" -laatikossa todennäköisesti :-) Eli tuo on ollut ehkä tämän vuoden "kuumin" uusi mobiilisofta S60-alustalle, ainakin ns. geek-piireissä. Mutta loistavaa, että Suomesta ponnistaa vielä nykypäivänä jotain kansainvälisesti kiinnostavaa nettipuolelle, vaikka olisikin tietysti hauskempi ollut nähdä firman valloittavan maailman suomalaisomistuksessa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.10.2007 @ 15:30

510.10.2007 17:40

Hmm, mulla on s60 puhelin enkä ole kuullut...

611.10.2007 05:31

---

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.11.2010 @ 01:12

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung Galaxy S10 Liten hinta nyt 499 euroa - kannattaako se ostaa? Samsung Galaxy S10 Liten hinta nyt 499 euroa - kannattaako se ostaa? (4.6.2020 20:20)
Samsungilta löytyy jokaiseen hintaluokkaan jotakin. Joissakin hintaluokissa Samsungilla on tarjolla jopa useampia vaihtoehto, jonka lisäksi samoilla hinnoilla saa myös muiden valmistajien luureja. ....
1 kommentti
Suomen koronasovelluksen toteuttaja valittiin – Valmista vasta elokuussa Suomen koronasovelluksen toteuttaja valittiin – Valmista vasta elokuussa (4.6.2020 19:39)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on saanut Suomen koronasovelluksen kilpailutuksen päätökseen ja valinnut ohjelmiston toteuttajaksi IT-yritys Solitan. Voittanut tarjous oli kokonistaloudellisesti ....
DNA:n 5G-verkko toimii nyt Jyväskylässä, Oulussa ja Raahessa DNA:n 5G-verkko toimii nyt Jyväskylässä, Oulussa ja Raahessa (4.6.2020 15:56)
DNA on laajentanut 5G-verkkoa Jyväskylään, Ouluun ja Raaheen, joiden myötä DNA:n 5G-verkko toimii nyt 17. paikkakunnalla. Lisäksi verkon luvataan saapuvan useille paikkakunnille lähiaikoina. ....
Microsoft hylkää lopullisesti vanhan selaimensa – Uusi Edge ilmestyi Windows Updateen Microsoft hylkää lopullisesti vanhan selaimensa – Uusi Edge ilmestyi Windows Updateen (4.6.2020 06:02)
Microsoft on edennyt Edge-verkkoselaimensa uudistamisprosessissa siihen vaiheeseen, että on aika saada se Pertti Peruskäyttäjän ulottuville. Ohjelmistojätti ilmoitti muutama vuosi sitten, että ....
3 kommenttia
Ultra-malli saapuu sittenkin myös Galaxy Notesta Ultra-malli saapuu sittenkin myös Galaxy Notesta (3.6.2020 20:42)
Huhut ovat viimeaikoina kertoneet, että Galaxy S20 -malliston Ultra-huippuversio jäisi kenties ainoaksi Ultra-malliksi tänä vuonna. Tähän viittasi myös kiinalaisvuoto josta kerroimme aiemmin, ....

Uutisarkisto