AfterDawn logo

Jälleen uusi torrent-sivusto ajettiin alas

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
24 kommenttia

Demonoid.com, yksi tunnetuimmista torrent-sivustoista, on hävinnyt internetistä. TorrentFreak epäilee syyllisen sivuston lopettamiseen olevan CRIA (Canadian Recording Industry Association).

Sivusto on ollut alhaalla jo lähes kolme päivää. Tunnettu saksalainen uutissivusto nu.nl uutisoi ensimmäisenä CRIA:n osallisuudesta tapahtumiin. CRIA ei kuitenkaan suostu kommentoimaan asiaa.

TorrentFreak otti yhteyttä Demonoidin ylläpitäjiin, mutta he eivät olleet myöskään varmoja siitä, mitä oikein tapahtui. Todennäköistä on, että kanadalainen palveluntarjoaja joutui ajamaan sivuston alas CRIA:n painostuksesta. He ovat kuulemma kertoneet jo aiemmin, että mikäli valituksia tulee, he vetäisivät johdot seinästä. Palveluntarjoajakaan ei suostunut kommentoimaan asiaa.

Demonoid ei ole saanut olla rauhassa ennenkään. Sivuston palvelimien paikkaa jouduttiin vaihtamaan edellisen kerran noin kolme kuukautta sitten. Näin käy oletettavasti nytkin. Aikaisemmassa tapauksessa asialla oli Hollannin antipiratismiorganisaatio BREIN.


Demonoid sisältää yli miljoona torrent-tiedostoa ja se on tietojen mukaan The Pirate Bayn jälkeen maailman toiseksi suurin torrent-trakkeri.

Pari päivää sitten isoHunt esti amerikkalaisten tekemät haut MPAA:n kanssa käynnissä olevien oikeusjuttujen aiheuttamien riskien vuoksi.


Lähteet:
TorrentFreak
nu.nl

24 KOMMENTTIA

Kellopeli1/24

Jumalauta mitä paskaa. Tulee takasin varmemmin kun aurinko nousee. Yks kovimmista traksuista.

jippii122/24

Lainaus:

He ovat kuulemma kertoneet jo aiemmin, että mikäli valituksia tulee, he vetäisivät johdot seinästä.

voipi olla ettei tule, ei ole kavereilla välttämättä pirate bayn soturihenkeä.

Demus3/24

Lainaus:

Lainaus:

He ovat kuulemma kertoneet jo aiemmin, että mikäli valituksia tulee, he vetäisivät johdot seinästä.

voipi olla ettei tule, ei ole kavereilla välttämättä pirate bayn soturihenkeä.

Tämähän taisi olla palvelutarjoajan kommentti?

Ja kyllä varmasti tulee... tai sitten tulee kymmenen tilalle. Noilla isoilla trackereilla kun on tota tukea melkoisesti eri kanavissa.

Hoijari4/24

Näyttäisi ihan palveluntarjoajan kommentilta ei itse Demonoidin. Odotellaan josko vanha tuttu Demonoid nousisi.

MoZar5/24

Kyllä se nousee, kun uusi palvelin löydetään. Aivan taatusti.. :D menisivät ruotsiin.

Djmushu6/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MoZar:

Kyllä se nousee, kun uusi palvelin löydetään. Aivan taatusti.. :D menisivät ruotsiin.

Heh :)

JasonSco7/24

tupla..*remove*

JasonSco8/24

Pohjois eurooppa, esim ruotsi olisi aika turvallinen paikka...tpb viereen ni ei kukaa enää uskalla tehä mitää...
Ainoastaa tarvii vaa vähä selkärankaa, jotta uskaltaa sanoa takaisin eikä vedä housuja kinttuun heti kun tulee vähän itkua...
ja samahan se missä ne palvelimet sijaitsisivat, kun internetin kautta pääsisi käsiksi mistä vaa...
Ja pakko on tulla takaisin, jos kaverit on jo saanuttanut maailman toiseksi suurimman trackerin maineen!!!(tai sit antaa databasen mulle ni mä tyhjennän läppäristä vähä tilaa ja pyöritän sitä ite :) koska jos ne ei nouse uudelleen, ni niitten kaikki data olisi ihan turhaa:/ mieluummin antaa jollekkin muulle sitten.
Ja kun monen kuukauden odottamisen jälkeen sain accountin sinne kesän alussa ja nyt on tullut hieno 6.35(U350/D55) jako suhde, niin en halua menettää sitä

qwerty839/24

Harmi tuolla kun oli suhteellisen paljon täysin laillisia torrent tiedostoja :(

BlasterX10/24

Tuolla (näiden irc-kannulla) on liikkunut semmoista huhua, että servujen kiintolevyt tjsp. olis menny rikki. Tätän sivusto palisi muutamassa päivässä.

Tiedä sitten...

Zyrppa11/24

Pitäisi perustaa oma nettioperaattori, mikä antaisi kaistaa vain torrent sivustoille :D

Bleeding12/24

Voihan se olla, että Demonoidin jätkät ovat "tahallaan" ilmoittaneet olevansa täysin tietämättömiä tapahtumien kulusta. Näin voidaan huijata myös heitä jahtaavia osapuolia.

Eikös TPB harrastanut joskus aivan samanlaista? :P

Sebu9213/24

Muistan jossain uutisessa kommentoineeni, että vielä on demonoid, pirate bay ja isohunt. Isohunthan on muka rampautettu, itse en ole kuitenkaan mitään muutosta huomannut. Toivottavasti demonoid nousee. Muut ovat paljon epäselkeämpiä. Ainut huono puoli demonoidissa on, ettei pysty järjestää torrentteja seedejen mukaan. Muuten selkeästi paras trackeri. Itselläkin on siellä paljon dataa ladattu ja sitäkin enemmän jaettu, toivottavasti ei mene lopullisesti alas..

2DGAMEDOG14/24

Ei :'(

Kellopeli15/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:

Ainut huono puoli demonoidissa on, ettei pysty järjestää torrentteja seedejen mukaan.


Kyllä mä ainakin pystyin.

Sebu9216/24

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:

Ainut huono puoli demonoidissa on, ettei pysty järjestää torrentteja seedejen mukaan.


Kyllä mä ainakin pystyin.

Ehkä turha kysyä, mutta miten? Ei mene ainakaan samalla tavalla kuin yleensä, sitä seed tai leech tekstiä painamalla.

jehu8017/24

Haaveet kaatuu..! :D

nessu12318/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zyrppa:

Pitäisi perustaa oma nettioperaattori, mikä antaisi kaistaa vain torrent sivustoille :D

tai pelkälle p2p liikenteelle tai salatulle liikenteelle

nessu12319/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zyrppa:

Pitäisi perustaa oma nettioperaattori, mikä antaisi kaistaa vain torrent sivustoille :D

tai pelkälle p2p liikenteelle tai salatulle liikenteelle

digitalb20/24

Ketä kiinnostaa. Laitonta musiikkia ja elokuvaa kuitenkin jaossa. Ostakaa iTunesista!

Sebu9221/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti digitalb:

Ketä kiinnostaa. Laitonta musiikkia ja elokuvaa kuitenkin jaossa. Ostakaa iTunesista!

Siellä oli paljon ilmaista ja laillistakin tavaraa. Monia kiinnostaa. iTunesissa vielä paljon drm-paskaa huonolla laadulla. p2p jopa helpompaa, ja monelle tärkeintä, ilmaista.

nessu12322/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti digitalb:

Ketä kiinnostaa. Laitonta musiikkia ja elokuvaa kuitenkin jaossa. Ostakaa iTunesista!

no miksi googlen hakupalveluita ei suljeta vaikka sillä voi etsiä internetistä laitonta materiaalia??

syynä on tekijänoikeusjärjestöt ja media, jotka antaa kuvan että P2P verkot rikkovat lakia, vaikka P2P verkoissa liikkuu myös erittäin paljon myös laillista materiaalia

googlen ja näiden trackereiden toimintaperiaate on samantapainen mutta google listaa sivustoja ja trackerit tiedostojen jakajien ip osoitteita muille käyttäjille

bloblo23/24

Taas on pystyssä.

"We received a letter from a lawyer represeting the CRIA, they were threatening with legal action and we need to start blocking Canadian traffic because of this.

Thanks for your understanding, and sorry for any inconvenience."

Sebu9224/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bloblo:

Taas on pystyssä.

"We received a letter from a lawyer represeting the CRIA, they were threatening with legal action and we need to start blocking Canadian traffic because of this.

Thanks for your understanding, and sorry for any inconvenience."

Huh, ja hyvä että on taas pystyssä. Kaikki on säilynyt ennallaan. Rekisteröidyin demonoidiin noin 2v sitten, ja nyt vasta huomasin, mistä hakutulokset lajitellaan. Puusilmä!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT